Sivut

torstai 28. syyskuuta 2017

Sumua ja piirakkaa


Tämän aamun lenkki kulki järven rantaan, vaan järveä ei näkynyt sumussa.



Peltojen takana on järvi



Sumu on paksua, järvi pysyy piilossa

Aamu aamulta sumu on paksumpaa, tänään ei näkynyt kovin pitkälle ulos lähtiessä. Peltojen yli sentään jo näkyi, vaikka järven päällä olikin tiivis harmaus. Jokaisella aamulenkillä saa kasvohoidon ilmaiseksi kun sumupisarat hoitavat ihoa.

Omenien aika on nyt. Niitä tulee syötyä vaikka osa on vielä raakojakin. Vatsa aluksi hieman prostestoi turpoamalla, vaan lienee tottunut. Nyt syön joka päivä muutaman omenan välipaloiksi. Piirakkaakin:


Appelsiinin makuista rahkaa ja omenia, päälle kanelisokeria


Tervetuloa päiväkahville!


Joka aaamu olen tehnyt reilun tunnin lenkin. Sen jälkeen on hyvä olo, tuntuu, että 'ensin työ sitten huvi' kun lenkki on hoidettu heti aamulla. Sitten loppupäivän voi laiskotella, jos osaa. Aika vaikeaa minulle, mutta kirjat pelastavat, lukeminen sentään käy huvittelusta.


14 kommenttia:

  1. Oi nam, mikä piirakka! Just ehtisin käydä tosi nopeella päiväkahvilla ennen kuin pitäisi taas olla navetalla...
    Eilen oli tosi hienon näköistä, kun sumu alkoi hiipiä lauttoina alaville maille, ja kuunsirppikin näkyi jossain välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo sumu omalla tavallaan kaunista ja aavemaista, vaikka sitä aurinkoa aina kaipaa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tervetuloa, Susu! pidä kiirettä, että piirakkaa riittää. Toisaalta, voin leipoa uudenkin :)

      Poista
  3. Säästä vähän tuota herkullista omenapiirakkaa minullekin. En juuri nyt pääse sinne.

    VastaaPoista
  4. Aamutoimijana olen pahasti riidoissa tämän valomestarin kanssa. Sumussa lenkkeillään ja hoidetaan aamupäivisin asioita, jotta myöhäisen lounaan jälkeen saisi olla vapaamuotoisesti. Ja juuri tuolloin, kun aktiviteetit ovat hanskassa, iso lamppu syttyy, jos on syttyeäkseen. Tämä on niin väärin! Omppuja rouskuttelemalla tästäkin kaiketi selvitään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valomestari on lakossa! Täällä se ei ole hoitanut eilen eikä tänään hommiaan lainkaan. Koko päivä nytkin sumun peitossa.

      Rouskutetaan, kyllä se tästä helpottaa. Kynttilät nyt palamaan.

      Poista
  5. Aargh, mikä piirakka. Namskis...

    VastaaPoista
  6. Miten hieno väriyhdistelmä kahdessa ensimmäisessä kuvassa. Syystunnelmaa parhammillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seita. Minusta nuo syyspellot ovat tosi kauniita.

      Poista
  7. Rikollisen hyvän näköistä piirakkaa! Oot jo tietty syönyt kaiken ;D

    Harvoin saan aikaiseksi vapaapäivinä lähteä lenkille muulloin kuin illalla. Nytkin olen vasta lähdössä. Tosin tänään oli aamuvuoro ja piti nukkua kunnon päikkärit.

    Jälleen upeita kuvia, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Oli pakko laittaa piirakan (syöty) kuva, kun se sopi sävy-sävyyn noihin peltoihin :)


      Poista