keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Tapanin savut

Meillä on useina vuosina jo ollut tapana savustaa lohifile ulkona omassa savustimessa Tapaninpäivänä, niin tänäkin vuonna. Puinen (ainoa oikea) savustin on isännän rakentama, kuten koko ulkokeittiökin. Viime kesänä keittiö täytti 20 vuotta, juhlat unohtuivat, lienee syytä muistaa ensi kesänä 21-vuotispäivät. Savustuspönttö on sinä aikana kerran uusittu. Ensimmäinen oli lähes kymmenen vuotta käytössä ja sitten kerran paloi oikein kunnolla. Isäntä rakensi uuden entistä ehomman tilalle, nyt vieraat, jotka olivat palon aikaan paikalla, vitsailevat siitä aina. Samoin naapuri, jonka oma savustuspönttö paloi myös kerran. Kylän trendi näköjään. 



Sieltä savu tupruaa



Savustuspönttö ja hella, jossa paistetaan kesällä lettuja 



Valmis savustettu lohifile vielä lämpimänä



Suppilovahveromuhennos kuuluu asiaan

Yläkuvasta huomaa, että lunta ei ole paljon. Eilisen vesikeli sulatti puiden päältä lumia, onneksi maahan vielä jäi.

Joulu on ollut rauhallinen, useita kirjoja olen lukenut ja katsellut nauhoituksia. On kahviteltu ja syöty tietty hyvin. Nyt taitaa olla päikkäreiden aika.



lauantai 22. joulukuuta 2018

perjantai 21. joulukuuta 2018

Hopeakylkisten aamu





Pehmeäksi muhinut silakka, wanhanajan silakkarullien muodossa, kuuluu muiden kalojen kanssa meidän joulupöytään. Eikä tämä hopeakylkinen herkku häviä maussa muille lajitovereilleen lainkaan.

Aamu valkenee ja sataa lunta!




tiistai 18. joulukuuta 2018

Joulupiparit

on leivottu jo kesällä. Muunlaisia ei meillä leivotakaan.


Betonista ja kultamaalista on meidän piparit tehty

Lunta on saatu maahan ja se antaa hiukan valoa tähän pimeimpään vuodenaikaan. Huomenna keskiviikkona haetaan kuusi, ilman sitä miehelle ei tule joulua. Hän sen aina laittaa, koristelee ja hoitaa. Torstaina käydään vielä ruokakaupassa ja sitten Tuomaan päivänä rauhoitutaan tänne metsän laitaan. Ei ole kiire minnekään, kirjapinot on varattu, ruokaa on tarpeeksi ja pyhät saavat tulla. Joulu ei tunnu enää miltään, kuten Risakin omassa blogissaan totesi. Alkaa jo jouluja olla niin paljon takana, että kunhan rauhoitutaan arjen kiireistä, siinä se.




sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Meren liikkeitä - sarja on valmis

Sarjaan tuli neljä osaa, joissa on meren liikkeiden eri vaiheita, nousuvesi korkeimmillaan, laskuvesi ja surffausaallot. Taulut ovat kuvassa hyllyllä, jossa on vaihtuva näyttely viimeisimmistä töistäni.


Tide Times - sarja

Tässä ovat syntyjärjestyksessään:

Rising Tide - Tide Times I



High Tide - Tide Times II



Low Tide - Tide Times III



Windsurfing - Tide Times IV

Taulut ovat kooltaan 20x20 cm ja materiaalina akryylimaali ja joissain myös silikoniöljy. Idea pyöri päässäni niin kauan, että siitä oli pakko saada maalit kankaille. Lainelautailua ilman tuota purjetta olen harrastanut itsekin, ja tuolla rannalla oli erikoisen hyvät aallot siihen. Vesi on meressä niin kylmää, että märkäpuku oli välttämätön. 

Taideverstas pitää nyt (todennäkäisesti) pienen tauon ja maalaustarvikkeet odottavat leivintuvan "ateljeessani" valmiina kun päähän on taas tullut tarpeeksi ideoita ja ne pyrkivät sieltä väreillä ulos. 

Kuten olen sanonut, en ole minkäänlainen taitelija, mutta jostain syystä luovuus on betonin ohessa nyt pyrkinyt purkautumaan myös maaleilla leikittelyyn. Eläkkeellä olo suo vapauden kokeilla kaikkea uutta. Työ on terapeuttista ja siinä unohtuu kivut ja säryt. Suosittelen.



keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Lisää fluid painting- kokeiluja

Kesällä innostuin ulkoterassilla olevalla verstaallani kokeilemaan akryylimaalausta ja erityisesti fluid painting-tekniikkaa. Ihanaa sotkemista väreillä.

Syksyn tullen siirsin työpajani sisätiloihin ja järjestelin sinne kaikki mosaiikit, liimat, akryylimaalit ja muut maalustarvikkeet. Odottamaan inspiraatiota. Sitä saikin odottaa muiden tekemisten mentyä aina "taiteen" edelle ja koska tuo maalien kanssa lotraaminen vaatii rauhaa ja aikaa, niin ei sitä tuntunut löytyvän. 

Kunnes. Katselin yhtenä päivänä vanhoja valokuviani ja löysin vuosituhannen alussa ottamiani valokuvia ison meren rannalta ja nimenomaan vuorovesi-ilmiön tiimoilta. Meren liikkeet, siinä on niin kiehtovaa seurattavaa, että olen todella onnellinen, että sain viettää yhden vuoden niitä seuraillen. Tein siellä tietysti muutakin mutta meri oli n 300 metrin päässä asuinpaikastani ja patikoinnit rantapoluilla korkeilla kallioilla ja hienolla hiekalla laskuveden aikaan ovat muistoina, jotka eivät unohdu. Eikä varsinkaan ne maisemat.

Piirtää en osaa. Halusin kuitenkin tallettaa sen meren, hiekan, suurien aaltojen ja vaahtopäiden värimaailman noihin töihin. Ajattelin tehdä Tide Times-nimisen sarjan töitä noista maisemista. 

Tässä maistiaisia ensimmäisen työn tiimoilta viime viikolta kun aloitin.


Ensimmäinen työ valu ja kuivuu



Rising Tide - Tide Times I

Seuraavat Tide Times-työt ovat tekeillä ja osa ideoina päässä ja välillä tuntuu, että ei malta lopettaa ollenkaan. Fluid painting on varsin hauskaa ja suorastaan terapeuttista. Sekoittelen värejä kuppeihin, laitan joihinkin hiukan silikoniljyä solujen ja kuplien syntyyn ja kumoan maalit kankaalle. Koskaan ei voi olla varma mitä syntyy, kuitenkin aina värit tekevät omat muunnoksensa. Hyvä niin.



lauantai 8. joulukuuta 2018

Joulu vaanii lähellä

Saa ihan rauhassa vaania, en ota stressiä. 

Ovikranssit kuuluvat jouluun. Toisen tein tänä vuonna katajasta kun metsää oli kaadettu ja siellä oli komeita isoja katajia maassa. Ei muuten ollut maanomistajan lupaa, mutta siellä ne katajat makaavat vieläkin. Tein niistä muutaman kranssin tuonne kylämyyjäisiinkin. Toinen kranssi, tuo punainen, itse tehty sekin, on jo monta vuotta ollut ovessa ja jostain joulutavarakätköistä sen taas löysin. Kranssit laitoin oviin jo ennen ensimmäistä adventtia.



Tämä sijaistaa Kultainen sydän risutyötä piharakennuksessa



Arvelen tämän iäksi 6-7 vuotta


Olen vuosi vuodelta vähentänyt lähetettävien joulukorttien määrää reilusti. Nyt vähensin taas ja poistin listalta kaikki, jotka eivät ole pitäneet yhteyttä millään lailla. En suostu tavan vuoksi tekemään enää yhtään mitään. Tärkeintä minusta on, että ne vanhat ihmiset, jotka joka vuosi kirjoittavat kortin, saavat myös meiltä omansa. He eivät someile, eivätkä teksiviestejä lähettele.

Omaksi iloksemme teen jouluruokia. Molemmilla meillä on omat suosikkimme, onneksi niistä on suurin osa samoja. Kinkku paistetaan aatonaattona leivinuunissa. Pakkaseen tein tänään lanttulaatikoita, ne pakastan kypsänä. Leivinuunissa paistoin.

 


Leinuuni oli lämmin, niin paistoin muutaman pellillisen sämpylöitäkin.

Leivinuuni ei saa olla enää liian kuuma sämpylöille, muuten paperikin paistuu :)


Tuuvinkia (hämäläinen imelletty perunalaatikko) teen ensi viikolla, tai mies itse asiassa haluaa tehdä sen tänä vuonna. Hän pitää siitä aivan erityisesti. Molemmat ollaan jo lapsena siihen totuttu. Se pakastetaan aina raakana ja paistetaan yksi kerrallaan sitten kun syödään, kolme tuntia, 150 C.

Rosollia ja erilaisia suolakaloja meillä syödään myös paljon. Lohet ja mädit suolaan aina myös pakkaseen ja otan esille aina sen verran kun syödään. Riippuen siitä, että ollaanko kaksin vai tuleeko muita syöjiä. Livekalalla herkuttelemme kaksin jonain joulun päivänä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö vain? 



Ulkokeittiössä palaa joka päivä kynttilä. Tuon kuvan ottamisen jälkeen on saatu luntakin. Se uhkaa kyllä sulaa kun on luvattu vesisadetta.

Polvikin on taas hetken aikaa parempi, sain siihen kortisonipiikin. Sitä odotin, ennen en olisi laatikoita pystynyt tekemään.Huomenna sunnuntaina on sitten perinteinen joulun mieskuorokonsertti kirkossa. Tulee edes kerran vuodessa käytyä kirkossakin.







lauantai 1. joulukuuta 2018

Selätetty on marraskuu

Näin on saatu joulukuu alulle.



Puutarhassa palaa useita lyhtyjä illan pimeydessä


Sisällekin on saatava valoa joka nurkkaan



Vadelman makuinen juustotorttu tuli eilen leivottua

Mitä jäi marraskuusta mieleen? 

Marraskuussa kävin lääkärissä, tällä kertaa käsikirurgilla, ja kädelle saatiinkin leikkausaika heti tammikuulle. Edellyttäen vielä, että julkinen puoli suostuu kirjoittamaan palvelusetelin. Leikkaus tehdään kunnan ostopalveluna yksityiseltä puolelta. Ensi viikolla on omalääkärille aika (kuusi viikkoa sitten varattu) ja tarkoitus on saada polveen kortisonipiikki. Polvi on niin kipeä, että jopa aamulenkit ovat viime päivinä kutistuneet olemattomiin, joten todellakin odotan sitä piikkiä. Lisäksi selkä muistuttaa aina välillä, että ei suinkaan ole terve, vaan vaatii osansa särkylääkeannostuksesta. Selästä voi kyllä onneksi sanoa, että se on omien jumppien, fysioterapeutin ja uusien omaan jalkaan sopivien pohjallisten ansiosta paljon parempi kuin kesällä. Kesällä oli välillä järvestä noustessa tunne rappusissa, että en pääse sieltä vedestä ylös.


Liikenteessäkin sattui ja tapahtui. Olin tulossa kaupungista ja ysitiellä edelläni ajoi auto peräkärryä vetäen. Katselin jo kauempaa, että onpa omituisen näköinen viritys, kanaverkosta laitettu laidat peräkärryyn ja rakennelma oli täynnä lautoja sikin sokin. Jättäydyin hieman kauemmaksi kuin aavistaen pahaa. Sitten kävikin niin, että yhtäkkiä peräkärryn kuorman päällimäinen puulava lensi ylös. Se ponnahti ensin tien laitaan, jolloin jarruttelin varovasti, koska takanakin oli peräkärryä vetävä auto ja muutakin jonoa. Mutta se lava ei jäänytkään tien sivuun, vaan kerran kunnon vauhdit saatuaan ponnahti sieltä keskelle ajokaistaani. En voinut vetää täysjarrutusta takana tulevien takia, eikä väistää voinut. Oikealla oli kallio ja vasemmalla vastaantulevaa liikennettä jatkuvana jonona. Sekunnin tuhatosassa päätös oli tehtävä ja koska näin, että lava oli väärin päin, ajoin suoraan keskeltä, eli korkealla olevien reunojen väliin mahtui auton pyörät juuri ja juuri. Ajoin siis lavan päältä. Mitään pahempaa ääntä ei kuulunut. Vauhti oli onneksi jo melkoisesti hidastunut 80:stä. 

Painoin täysillä torvea ja silti edellä ajava EI pysähtynyt. Onneksi olin jossain välissä ottanut muistiini peräkärryn rekisterinumeron. Jotain iloa on tästä numeromuististakin. Ajoin seuraavasta liittymästä pikkutielle ja kaupan pihaan. Kirjoitin ylös numerot kännykkään ja tutkin autoni vauriot, mitään ei näkynyt päällisin puolin. Kotona soitin heti vakuutusyhtiöön ja siellä selvisikin auton ja peräkärryn omistaja. Tehtiin siinä puhelimessa heti vahinkoilmoitus. Sitten ajoin itse oman autoni tutkittavaksi Autoklinikalle ja kuin ihmeen kautta vain pienet naarmut pohjassa löytyi. Ei toimenpiteitä. Siellä miehet puistelivat päätään ja sanoivat, että lava olisi voinut tulla tuulilasista sisään tai olisin voinut hätääntyä ja väistää vastaantulevien kaistalle. Silloin tässä ei seistäisi. Todellakin.

Eikä siinä vielä ihan kaikki. Seuraavana aamuna hämärässä läksin autolla kirkolle. Käännyin juuri isommalle tielle ja painoin tietty kaasua. Samassa vasemmalla vilahti jotain ja jalkani ajautui heti jarrua kohti. Hyvä niin, sillä vasemmalta metsästä hölkötteli iso hirvi. Jäi keskelle tietä tuijottamaan minua ennen kuin huomasi juosta toiselle puolelle tietä metsään.

Tilastollisesti tässä on jo aika paljon liikennetapahtumia parille päivälle. Mutta tilastot eivät kerro kaikkea. Todennäköisyyslaskentakaan ei tässä auta. Kaikkeen on liikenteessä aina varauduttava.

Lunta ei ole vielä saatu, huomiseksi on luvassa lumisadetta ja parin päivän talvi. Sitten jälleen lämpenee. Kasvihuonetalvi jatkuu.

Valoa kohti ollaan menossa, kolmen viikon päästä on talvipäivänseisaus.