Koulumuisto
Meillä oli yhteiskoulussa jumppamaikka sukunimeltään Kukkola ja toki lempinimeksi tuli Kana.
Kana oli tiukka täti ja kaikkien piti osallistua eri urheilulajeihin piti niistä tai ei.
Minä en pitänyt luistelusta. Syykin oli selvä. Olin alle kouluikäisenä jo hiihtänyt naapurin poikien kanssa, joten kovasta vastuksesta sain minäkin hyvät vauhdit.
Poikien kanssa hiihdettiin aina kun lunta oli tarpeeksi.
Luistelusta pääsin eroon siten, että vein vanhat luistimeni Lahden keskustassa sijaitsevaan käytettyjen urheiluvälineiden kauppaan. Sain niistä muutaman markan.
Sitten sanoin Kanalle, että minulla ei ole luistimia, voinko hiihtää.
Hiihtäminen oli upeaa Salpausselän luistavilla laduilla.
Perillä hiihtomajalla juotiin makoisaa kaakaota.
Ne olivat aina aurinkoisia päiviä!
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Viikon 11 krapusanat ovat: täti, luistelu, kaakao
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sanan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.
Ovela lapsi olit!
VastaaPoistaMinulla oli päinvastoin. En tykännyt hiihdosta, sen sijaan luistelu oli kivaa. Mitään kuvioluistelua en harrastanut, pelasin lätkää luokkakaverin kanssa.
Myönnän olleeni ovela, Susu. Kanalle sanoin, että ei ole rahaa ostaa uusia luistimia, ja totta se taisi ollakin. Minä olin kova hiihtämään kun naapurin poikien kanssa vauhti oli melkoinen.
PoistaSaman kaltaiset muistot jumppatunneista. Opet oli tiukkoja vaatimaan. Luistelu oli minusta mukavaa ja kotona juotiin kaakaota koulun jälkeen. Ovelasti pääsit eroon sinulle epämiellyttävästä lajista. Hauska kertomus.
VastaaPoistaKiitos Saassa. Luistimien myynti on ihan tosi juttu, en voinut sietää luistelua kun olin pienestä asti vain hiihtänyt :)
PoistaSinäpä olitkin aika rohkea, mennä nyt myymään luistimet ettei tarvi luistella 😂
VastaaPoistaMeidän koulussa vain hiihdettiin, jäätä ei jostain syystä koskaan tehty.
Oli niin kova halu hiihtää ja luistelusta en koskaan pitänyt.
PoistaKyllä minäkin valitsisin mieluummin sukset ja aurinkoisen Salpausselän kuin luistimet ja ahtaan luistelukaukalon.
VastaaPoistaSanos muuta pasanen, olemme tästä täysin samaa mieltä!
PoistaOvelasti tehty. Minäkään en pitänyt luistelusta enkä pidä vieläkään. Opettajanikin lempinimi oli Kana, mutta hän ei ollut liikunnanmaikka :-)
VastaaPoistaNo, meitä on ainakin kaksi, jotka eivät pidä luistelusta, Der Seidenspinner :)
PoistaMukavasti kerrottu muisto. Tästä tulee omat koulumuistotkin mieleen. Luistella en osaa, en ole edes kokeillut. Hiihto oli koulussa talviliikunnan ainoa laji, mutta tykkäsin. Liikunnaopekin ihan idolini.
VastaaPoistaNo onneksi löytyy muitakin, jotka eivät luistelleet, aimarii :)
PoistaVarsin ovelaa Cara!
VastaaPoistaMinä tulin Salpausselän laduille vasta yläasteella ja ai että inhosin niitä mäkiä! Yhteiskoulun päätyseinä oli aina täynnä suksia, minulla ne sini-punaiset Järviset. Jumppatunnit oli aina kaksoistunteja, yleensä päivän viimeiset tunnit, ja piti hiihtää Tapanilaan ja takaisin. Ja sitten oli ne liikuntapäivät kun hiihdettiin Messilään ja takaisin 🫣🫣
Jos ei ollut suksia, niin koululta kyllä löytyi - voi huokaus sentään.
Poika peri minun hiihtointoni ja kun hänen yläasteeltaan ei suksia löytynyt, otin yhteen liikunnanopettajan kanssa oikein kunnolla 😄😄
Ai ne Salpurin mäethän oli parhaita, sai kunnon vauhdit! Tapanilassa oli hyvää kaakaota. Rautakankareen majalle hiihdettiin aina joskus, kun sinne oli puolet pidempi matka.
PoistaMinulla oli omat sukset kun olin kolmevuotiaasta hiihtänyt naapurin poikien kanssa. Onneksi minulla oli jo silloin niin iso jalka, että ne koulun luistimet ei mahtuneet, jes!
Rautakankareen majalla en muista että olisin koskaan hiihtäen käynyt. En ole varma olenko edes koskaan käynyt siellä.
PoistaEhkä ennen Riesaa kävin Tiirismaan Ladun tapahtumissa ja talkoissa, en muista.
Pienempänä likkana ja vielä alakoululaisena täällä maalla, tuolla naapurikylässä, hiihdin kyllä. Meillä oli koulun takana valtavat pellot, johon yläluokan pojat teki meille pienille välituntiladun, sen ehti hiihtää pari kertaa ympäri välitunnin aikana. Itselleen tekivät vähän pidemmän. Ja sitten sen liikkatunnin ladun isommille, siellä oli kunnon mäkikin - ja sitä hiihdettiin sitten kilpaakin.
Ja sitten oli latu kyläläisille. Sitä minä olen aina ihmetellyt, kun ei sille ollut mitään määrättyä kiertosuuntaa: mäen päällä tai alla vaan huudettiin, että tulossa ollaan! En muista, että ketään olisi koskaan sattunut.
Koululiikunnasta en pitänyt oikeastaan koskaan; pituushyppy ja kapulaviesti oli ainoat joissa pärjäsin 😊
Minulle rakkain laji oli uinti, on edelleen. Olin koulujen välisissä kisoissa ikäsarjani paras. Kanan kiusaksi :)
PoistaMinä inhosin koululiikuntaa. Luistelusta kyllä pidin, sitä vain oli harvakseltaan. Koulumuistot on kyllä hyvää tarinamateriaalia.
VastaaPoistaTotta, Aino, kouluajoista tulee monta tarinaa mieleen. Osa vähemmän kivoja, kuten kiusaamiset.
PoistaKylläpä olit ovela, Cara. Minäkin inhosin koulussa luistelua ja rakastin hiihtoa. Nykyisin molemmat ovat mieluisia.
VastaaPoistaKiitos Kanerva. Oli pakko jotain keksiä, kun luistelu ei todellakaan maistunut.
PoistaSen jälkeen en ole luistellut. Hiihtoa harrastin vielä viisi vuotta sitten, nykyään ei kunto riitä enää.
Mulle oli taas suksien kuljettaminen linja-autossa se kamalin este hiihtämiseen koulussa. Luistimet oli helpompi kuljettaa, en muista kuitenkaan luisteltiinko. Kyllä me varmaan hiihdettiin kuitenkin, ei jäänyt siitä paljon muistijälkiä. Eikä ollut välineitä koulun puolesta!
VastaaPoistaKoululiikunnasta en pitänyt, oli pakko pukeutua sellaiseen liikunta-asuun joka oli vähän kuin uimapuku. Sitten lämmiteltiin kävellen ympyrässä, kun opettaja paukutti tahtia tamburiinilla, tämä oli tietysti sisällä. Enkä jaksanut kiipeillä köysissä.
Sen tamburiinin muistan minäkin, kun marssittiin jumppasalia ympäri. Ja sen kamala sinisen jumppapuvun! Nykyään puen ihan mielelläni uimapuvun kun pääsen järveen.
PoistaKyllä minä kuljetin suksia linja-autossa, oli kova hinku hiihtämään.