Sivut

sunnuntai 19. huhtikuuta 2026

Viikon 17 krapu - Juhlat

 Juhlat

Kello oli jo kymmenen, ja juhlat olivat parhaimmillaan, mutta Elias tunsi olonsa levottomaksi. Hän tiesi, että hänen pitäisi poistua paikalta ennen kuin kiusaus voittaisi.

Mutta.

Vilkaistuaan nopeasti ympärilleen hän huomasi, ettei kukaan katsonut, siirtyi sitten keittiön nurkkaan ja veti viivan kokaiinia, jonka oli ottanut salaa naisen käsilaukusta.

Eliaksen oli pakko rynnätä väkijoukon läpi välittämättä töytäisyistä mutta törmäsikin suoraan takaisin palaavaan naiseen. Jottei paljastuisi, Elias veti naisen äkilliseen, tiukkaan syliin ja pyörähti tanssiin peittääkseen tärisevät kätensä.

Nainen oli hämillään ja tanssi mukana.

Kokaiini vaikutti ja Elias alkoi huutaa kovaa osaavansa lentää.

Parvekkeen ovi oli auki ja Elias päätti näyttää lentotaitonsa...


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viikon 17 krapusanat ovat:   syli, poistua, rynnätä

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sanan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis. 


16 kommenttia:

  1. Red Bull antaa siivet, eikun kokaiini...
    Toivottavasti alas oli lyhyt matka. Toisaalta yksi tuttu hyppäsi ekan kerroksen parvekkeelta ja joutui opettelemaan kävelemisen uudestaan.
    Mitä tästä opimme: kun kiusaus on suuri, kannattaa perääntyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se melkoinen hyppy, oli kerros mikä tahansa, Susu. Voi käydä miten huonosti vaan. En hyppäisi, paitsi sellaisesta missä on vettä alla.

      Poista
  2. Hups, liekö ollut Eliaksen viimeinen lento. Päätös lopettaa on vaikea,ainakaan ilman apua. Surullista, miten monta elämää valuu hukkaan ja monta omaista seuraa kauhulla sivusta. Ja hauskuus on kaukana touhusta, kun on menty tarpeeksi syvälle😔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti joku esti Eliasta hyppäämästä, Saassa. Totta, monta elämää menee pilalle tuollaisten aineiden käytössä. Ne vievät mennessään ja apua on vaikea ottaa vastaan ja ylipäänsä saadakaan.

      Poista
  3. Naisella ilmeisesti oli kokemusta "viivoista", joten hän luultavasti tunnisti miehen tilanteen ja pystyi vaikuttamaan tämän lentoaikeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin, pasanen. Muuten kävisi lentämisessä huonosti.

      Poista
  4. ......luuli osaavansa lentää! Sitä ne huumeet tekee...😮‍💨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista järjetöntä vaikutusta huumeilla on, sini. Terveys menee tai henki. Lopettaminen on hirveän tuskallista, vaikka kuinka luulevat olevansa vain viihdekäyttäjiä.

      Poista
  5. Hieno intensiivinen tarina! Pystyin kuvittelemaan itseni juhlien keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Kanerva, kiitos! Minäkin olin siellä, siinä keittiön nurkalla, näitköhän?

      Poista
  6. Tämmöistä varmaan sattuu noiden viivojen kanssa. Tässä saattoi käydä peräti huonosti tai sitten aikomus lentää estettiin jollain lailla, mutta vaara oli iso. Hyvä tarina, olisi opksi sellaiselle, joka viivoja havittelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, aimarii. Yleensä huumeiden viihdekäyttäjät kuvittelevat pääsevänsä siitä eroon noin vain. Mutta eihän se onnistu. Ja seuraukset voivat olla kohtalokkaat.

      Poista
  7. Niin todentuntuinen tarina. Kenenkään pää ei kestä kovia huumeita. Valitettavasti käyttäjiä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, AilaKaarina. Mutta aina löytyy niitä jotka huumeita myyvät ja seuraukset ovat vakavia.

      Poista
  8. Toivottavasti viivan vetäminen ei johtanut sydänkäyrän pitkään viivaan.............

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei tiedä, Oriolus. Parvekkeelta lentäminen ei ole niitä terveellisimpiä harrastuksia...

      Poista