Sivut

torstai 28. helmikuuta 2019

Taidepajalla syntyi kaloille koti

Kaloille piti saada sijoituspaikka. Ne pyörivät mielessäni ja halusivat kankaalle, joten tein niille oman akvaarion. Niitä on lisääkin, mutta hätäisimmät saivat tämän ensimmäisen akvaarion.



Akvaario - sinisampi ja sen kaverit


Kevät tulee todellakin keikkuen tänä vuonna,  ilmat vaihtelevat vesisateesta pakkaseen ja ulkona on jääkeli. Välillä jään päällä oli vettä, joka jäätyi ja nyt siihen sataa räntää. Päivällä pitäisi ennusteen mukaan pakastaa ja huh mitkä kelit sitten ovat. Ei kutsu yhtään luistelemaan kävelylle edes piikkipohjakengillä. Autolla kävin kaupassa ja jo lähteissä oli tuo pieni mäki niin jäinen, että auto luisti itsestään alas, onneksi muita autoja ei tullut. 

Niin, nämä kelit ovat tehneet sen, että olen viihtynyt kirjojen parissa ja taidepajalla normaalia enemmän. Petkeleen (keppi, jossa on terä) kanssa olen kulkenut päärakennuksen ja piharakennuksen väliä. Ihme on tapahtunut: Hiekoitus on hoidettu todella mallikkaasti tänä keväänä. Neljäs (luit oikein: 4.) säkki hiekoitussepeliä on menossa. Sitä kuluu paljon kun välillä on vesikeli ja hiekan murut painuvat jäähän sisään. Seuraavana aaamuna on taas hiekotettu. Tästä menee pisteitä miehelle. En nyt repeä sentään vielä ihan niin paljon, että papukaijamerkkiä antaisin. Aina on varaa parantaa.


---------------------------------------------------------------------------------

Vielä ehtii viikon 9 krapuihin mukaan, sunnuntaina vasta vaihtuvat sanat.
Viikon 9  krapu-sanat : kutsu, pöytä, valokuva



Viikon 9 krapu-kirjoittajat ja linkit teksteihin:


12 kommenttia:

  1. Värikkäitä, hyvin syöneitä kaloja on akvaario täynnä :)
    Täällä ei vielä kevät keiku, vaikka olikin jokunen päivä plussalla. Liukasta on paikoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla satukaloja, harmi ei voi syödä :)

      Tännekin on pakkasta taas ensi viikoksi ennustettu. Mutta eihän nyt vielä oikein ole kevään etenemisen aikakaan.

      Poista
  2. Käsin kosketeltavan värikkäitä kaloja :) Pelottavaa tuo auton liukuminen! Täällä on tiet enimmäkseen sulat, mutta pihalla oon pelänny auton luiskahtavan kun meillähän on ihan vino piha.

    Viime vuonna tähän aikaan saatiin nauttia napapyörteestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on niin jäiset tiet ja vielä viettävät reunoille, että roska-autokaan ei tällä viikolla päässyt tulemaan. Meillä käy vain neljän viikon välein onneksi.

      Poista
  3. No voihan fisujen fisut mitä ilmeikkäitä ja värikkäitä eväkkäitä, joiden luomiseen tarvitaan oikea taiteilijan sielu!

    Jäätä on jalkojen ja bugien alla täälläkin, joten: Tällä päivämäärällä ja täten Itä-Hämäläinen mitalikollegio on päättänyt myöntää arvoisalle miehellesi Hiekkoittajamestarin arvonimen ja mitalin tammenlehvin ynnä silkkinauhoin, mikä hänelle yst. tiedoksi saatettakoon. Aurinkoista viikonloppua ja turvallisia tepsutteluja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka, taiteilija-nimikkeestä eritoten :)

      Toimitan mitalin ja silkkinauhat perille ja linkitän viestin kokonaisuudessaan Hiekoittajan sähköpostiin. Hänen puolestaan kiitän ja kumarran! Nyt hän on hiihtämässä mutta juhlat pidetään sitten esim iltapäiväkahvien yhteydessä.

      Sinne itäpuolelle Hämettä myös aurinkoista viikonloppua rapsakkaine hankikantoineen!

      Poista
  4. Taidepaja onkin nyt oiva paikka odotella kevään tuloa. Nyt siis värikkäitä akvaariokaloja. Entä lintuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnut on niin vaikeita, ei taidot riitä. Täytyy tyytyä katselemaan lintujen ruokintapaikalle, eilen kävi taas pyrstötiaisten parvi nokkimassa rasvapötkylöissä, ne on kauniita lintuja. Vakituiset mustarastaat syövät aamulla maassa pähkinänmuruja samaan aikaan kun minä juon aamukahvia :)

      Poista
  5. Ihana väripläjäys.
    Yksi ongelmakohta siis selätetty kun hiekoitus on toiminut tänä talvena ;)

    VastaaPoista
  6. Isännälle huraa-huuto!

    Ovat muuten syötävän hyvän näköisiä kaloja!

    VastaaPoista