lauantai 13. huhtikuuta 2019

Taidetta ja Supermessuja

Viime viikolla oli paljon ohjelmaa. Nautittiin Samuli Heimosen taidetta näyttelyssä Monesta yksi ja Supermessujen tarjontaa sisustuksen, kukkien, matkailun, Wine Festin  ja keräilyn muodossa. Siinä välissä sain itse vielä kalevalalaista jäsenkorjausta parin tunnin session kotiin tuotuna.

Vähän maistiaisia mosaiikkitekniikan taiteesta (klik suuremmaksi):

                  
     







               













Mosaiikkimaiset työt vaativat tekijältään kärsivällisyyttä. Kyllä susi on upea eläin.




Messuilla kiertelin kukkien ja sisustuksen parissa ja keräilypuolella. Mies kierteli omia kiinnostuksen kohteitaan ja välillä tavattiin yhdessä kahvittelun merkeissä. 

Mukava viikko mutta nyt on hyvä levätä vähän, alkoi jo selässä tuntua kovalla alustalla kävely. On syytä siirtyä metsälenkille huomenna.



Ruusuja  ja kaunokaisia.

               





16 kommenttia:

  1. Appeni on harrastanut mosaiikkitöitä ja tehnyt yhden valtavan ison työn. Se on yhden seinän kokoinen, no tietysti seiniäkin on monen kokoisia, mutta jo lattaista kattoon ulottuva työ kertonee jotain koosta. Hän oli joskus 80- luvulla Kreikassa kuvannut mosaiikkeja ja näiden kuvien mukaan on sitten koonnut omansa. Se vaatii todella paljon kärsivällisyyttä, kun ensin täytyy ne kivet leikata sopivan muotoisiksi jne...
    Mielelläni minäkin kokeilisin, mutta en kertakaikkiaan voi aloittaa kaikkea, mitä mieli tekee. Varsinkin, kun noille töille tarvittaisiin taas uusi tila. Mulla on näitä levällään olevia projekteja jo ympäri taloa... Tarttis ehkä työstää niitä. IHan ensimmäisenä tuo ompeluprojekti, että saan kankaat pois lojumasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikassa olen minäkin kuvannut joskus upeita mosaiikkitöitä. Nuo Heimosen työt ovat sentään maalaamalla saatu mosaiikimaisiksi, oikeasta mosaiikista olisi vielä työläämpää, hakata sopivia paloja jne kuten appesi.

      Minä olen tehnyt valmiista lasimosaiikkipaloista jotain koristeluja, mutta isojen töiden tekeminen ei innosta. Maalauksiinkin olen lisännyt lasimosaiikkia liimaamalla sopiviin kohtiin. "Monitaiteellista" :D

      Poista
    2. Täytyykin etsiä tuolta kuvistani ne appiukon työt. Laitan vaikkapa blogiini. Heh, jos muistan. ;-)

      Sitä olen minäkin harkinnut, että valmiit palat voisivat olla hyvä ratkaisu. Apellakin osa oli valmiita, mutta kuvioihin joutui sitten kivileikkurilla leikkelemään soivan kokoisia ja muotoisia paloja. Siinä loppuisi todennäköisesti oma kärsivällisyyteni.
      Nostan hänelle kyllä hattua etenkin sen isomman työn kanssa, sillä hän on sen työstänyt pienestä valokuvasta ilman nykyajan tekniikkaa (digikuvia ja kuvankäsittelyohjelmia suurennusmahdollisuuksineen).

      Ja vielä piti sanoa, että upeita ovat nuo Heinosen työt myöskin. Sudet ovat todella kiehtovia eläimiä. Lapsena pelkäsin niitä ihan hulluna. Liekö jostain sadusta jäänyt pelko itämään ja sen pelon muistan edelleen. Olimme Lapissa hiihtolomalla, enkä olisi halunnut millään päästää äitiä hiihtämään, koska pelkäsin suden tuöevan syövän hänet.

      Poista
    3. No, onneksi sudet ei syö ihmisiä :)

      Susi on upea eläin. Noissa maalauksissa oli suorastaan pakko tuijottaa sutta silmiin, hienot silmät niissä kuvissa.

      Poista
  2. Suden katse ottaa kiinteän kontaktin, vaikuttavat teokset! Ei kyllä riittäisi oma kärsivällisyys mosaiikkitöihin... Kauniin keväisen kaunokaismaton myötä reipasta ja vetreyttävää metsäkävelyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen kuva sudesta oli vaikuttava, ne silmät!
      Kiitos Takkutukka, toiveissa on, että metsän polut ovat jo jäästä sulat, katsotaan huomenna.

      Poista
  3. Onpa upeita kuvia, niin taulut kuin kukatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Noilla supermessuilla en oikein enää jaksanut kuvata, mutta bellikset on aina kuvattava :)

      Poista
  4. Mukavan kuuloinen viikko sinulla, kaikkea kivaa ja kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se mukavaa vaihtelua arkeen. Mutta aika puhki olen, eilen vetelin lähes kahden tunnin päikkärit.

      Poista
  5. Tervehdys täältäkin pitkästä aikaa!

    Kärsivällisyys ei ole parhaita puoliani, mutta onneksi voi aina katsella muiden kauniita luomuksia. Nuo kukat olisin halunnut nähdä luonnossa!

    Meillä on käynyt tänään monta pientä virpojaa; se oli toiveeni ja se täyttyi! Illalla taas näytelmän harjoituksiin ja vaaleja jännitetään tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro Aila!
      Minutkin herätti yhdet virpojat äsken päikkäreiltä, krääh :)

      Hyvää pääsiäisen aikaa teille!

      Poista
  6. Tulee vähän mieleen ne värinäkötestit :) mutta oikeesti, arvostan kovin taitoa saada pienistä osista ihan näköinen suuri kokonaisuus. Esim. muraalit, siinä täytyy kyetä pitämään valtava kokonaisuus näpeissä koko ajan. Ihan eri asia tuhertaa joku pieni kuva.

    Mieki olin messuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan ne testit on vähän tuollaisia. Mutta kyllä se susi kaukaa ja läheltä katsottuna oli niin upea eläin ja jokainen omanlaisensa.

      Poista
  7. Taitavaa mosaikkityötä. Hyvin onnistuttu kuvaamaan suden katse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se aivan kuin olisi sutta tuijottanut silmiin ja eri tavalla eri etäisyyksiltä.

      Poista