Auringonlaskun jälkeen eilen illalla katselin ulos ja vähitellen pilviin alkoi kertyä kaunis väri.
Tasan kuukausi sitten pääsin aloittamaan melko säännölliset aamuiset vesijuoksut läheisessä järvessä. Järvi kuuluu Pirkanmaan kirkkaimpiin: järven
kirkkaus lähentelee ennätyksiä, sillä näkösyvyys on talvisin
suurimmillaan jopa 8–10 metriä.
Uintipaikalla
käy joka aamu porukkaa, ei toki tungokseen asti, mutta mukavaa kun
on aina juttuseuraa. Jos haluaa olla omassa rauhassa, sekin onnistuu.
Tänä
aamuna yksi rouvashenkilö nauroi minulle, että eilen kun hän lähti
aamulla pois, niin minä jäin vielä juoksemaan ja tänään kun hän
tuli, olin taas juoksemassa. Halusi tietää olenko käynyt välillä
kotona lainkaan. Totesin käyneeni syömässä ja nukkumassa.
Mutta
olen kyllä alkanut saavuttaa edellisten kesien lukuja
excel-taulukkoni mukaan. Vedessä juostu aika on tänä kesänä
yhteensä jo yli 20 tuntia. Kyllä sen huomaa jo kunnon
kohenemisena ja myös unet maittavat kiitettävästi. Myös
päiväunet. Samoin ruoka.
Kahta
en siis vaihda, järvi ja auringonlaskujen seuraaminen iltaisin. Sarjojen ja dekkareiden murhaajat/poliisit
joutuvat hetken odottamaan kun katselen auringon painumista metsän
taa ja mitä erilaisempia väriyhdistelmiä taivaanrannalla.
Kesästä yritän nyt nauttia, ei se niin kovin pitkä tämä Suomen kesä ole.