tiistai 28. marraskuuta 2017

Automaattiohjauksella - sielu ulkoilee


Aamulla on päästävä ulos raikkaaseen ilmaan, kelistä riippuen lyhyelle tai vähän pidemmälle lenkille. Näin teen 4-6 kertaa viikossa, riippuen muista menoista. Mustat pimeät aamut eivät minua ahdista, päinvastoin, lenkki virkistää mieltä.



Aamulenkillä kylän laitamilla



Lähteminen on tehtävä enempiä miettimättä, jokainen aivosolu keksii muuten syyn olla lähtemättä. Olisi pestävä pyykkiä, valmisteltava lounasta, kirjoitettava luvattu artikkeli, oikoluettava miehen tekstiä jne. Vaiennan nuo äänet ja toimin automaattiohjauksella. Aivan kuin hevonen mustat laput silmillä. Tähän hymiö, mutta koska en tykkää niistä, en laita.

Noustuani sängystä juon keittiössä aamukahvit (mies on keittänyt ne minulle valmiiksi termosmukiin), syön pari paahtoleivän siivua ohessa. Kahvitellessani selailen lehteä joko tabletilta tai paperiversiota.  Siinä heräilen. Kahvit juotuani siirryn suoraan, sivuilleni muihin huoneisiin vilkaisematta, omaan huoneeseeni, jossa lenkkivaatteet ovat aina valmiina. Puen ne päälleni ja vielä eteisessä heijastinliivin ja talvilenkkarit sekä pipon ja hanskat. Taskuun olen varannut kotiavaimen lisäksi älykännyn, se laskee askeleet.

Sitten pääsenkin jo pihalle.



Autiotalo aamuhämärässä

Tänään olin ulkona jo ennen kahdeksaa. Kiertelin kylän laitamilla ja valon lisääntyessä siirryin takaisinpäin metsäpolkuja pitkin kosken kohinoita kuunnellen. Koski on suorastaan tulvinut ja ääni kuului jo kauas ennen kuin mitään havaintoja vedestä näkyi. 

Kylä oli melko autio, joitain työhön lähtijöitä tuli autolla vastaan lähtiessäni. Loppumatkan sain kulkea omat ajatukset seuranani ja kaunista vanhaa kylämaisemaa ihaillen. Metsästä puhumattakaan.

Kotiin päästyäni kävin suihkussa. Lenkki tänään 9200 askelta. Olo on virkeä päivän askareisiin. Suosittelen, pienikin aamuhetki ulkona auttaa päivän paremmaksi.


Aito onni ei asu karjassa eikä kullassa.
Onnen asunto on sielu.
     - Demokritos




17 kommenttia:

  1. Tuo onkin hyvä systeemi, että on lenkkivaatteet valmiina, senkun päälle vetäisee. Miettimään ei tosiaankaan kannata alkaa, eikä ikkunasta katteleen (muutaku korkeintaan sen verran, että sataako vai ei) ettei ala laiskuus kuiskimaan selän takaa.

    Hieno autiotalokuva! Punaisia omppujakin puussa vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pähkäily ei auta. Laitan kaikki aina edellisenä iltana valmiiksi, jotta mitään, esim sukkia tms, ei tarvitse etsiä.

      Kiitos RH. Noita vanhoja omenapuita ihailen aina tuon aution talon ohi mennessäni. Puut ovat ränsistyneitä mutta omppuja tulee.

      Poista
  2. Kuvat kertovat kaiken aamulenkkien virkistävästä annista ja parhaasta alusta päivälle. Asia on juuri noin kuin kuvaat: rensselit ovat pinossa eteisen tuolilla ja tekosyyt, joita pulpahtelee katkeamattomalta hihnalta, lakaistaan nurkkiin heti, kun sade edes näyttää pienempääkin hellittämisen hetkeä. Suoltaisivatpa aivot noin muutenkin yhtä tujakkaan tahtiin ideoita kuin juuri tuolloin. Demokritoksen aforismi osuu olemisen ytimeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, Takkutukka. Aamulla on lukuisia tekemättömiä töitä kun lenkille lähtöä alkaa pohtia. Joten edellisenä iltana kaikki valmiiksi ja pohdinnat sikseen. Mikään ei ole niin tärkeää kuin aamulenkki.

      Poista
  3. Varmaan hyvä taktiikka tuo automaattiohjaus. Pitäisiköhän kokeilla, että saisin itseni liikkeelle myös ikävillä ilmoilla.
    Kuvissa on maalausmainen tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, toimii hyvin jopa räntäsateessa.

      Kiitos Seita, pidän kovasti noista autioista vanhoista pihapiireistä.

      Poista
  4. Täältä riitäis lunta sinnekkin :) Ydinkeskustasta ajavat jo lumikasoja pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herttinen sentään, laita nyt muutama rekka tulemaan ja äkkiä!

      Poista
  5. Joo, parempi olla ajattelematta mitään, ovi vaan auki ja ulos.
    Tuo lainakoira ulkoilutti minua taas tehokkaasti, jessus, minulla on taatusti raittiin ilman myrkytys, ei tämä väsymys voi muuta olla!
    Vaan ulkoiluttaja lähti tänään kotiinsa ja huomenna voin ulkoilla hiukka vähemmän :D

    Ihanan näköinen autiotalo, tuollaisia on kiva kuvata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira on hyvä lenkittäjä, mutta hyvä,että saat vähän säännösteltyäkin. Kyllä se ulkoilu väsyttää, minäkin olen nukkunut kuin tukki.

      Tykkään todella noiden autiotalojen pihapiireistä. Monia vaan on hävitetty ja pihat siistitty. Perilliset käyvät sitten kesällä katsomassa, jos käyvät.

      Poista
  6. Komppaan kaikkia automaattiohjauksen suhteen. Ei jää kertaan eikä kahteen itselle valehteleminen!
    Itsensä pakottamisessa on myös se hyvä puoli että kun toistoja on tarpeeksi, niin tekemisestä tulee tapa. Tosin kaikkien juttujen kohdalla se ei toimi ja kurja sää on kai se voimakkain asia mikä saa ihmisen keksimään tekosyitä, varsinkin kun on kyse liikunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan sitä löytyisi vaikka kuinka monta syytä jäädä kotiin, jos niitä alkaa miettimään.

      Sää on minulle esteenä vain rankkasateena. Muuten tarkistan vain mittarista lämpötilan.

      Poista
  7. Melkein itsekin hengästyin, kun luin sun lenkille lähtöä. Siinä ei vitkasteltu. Mainio kuvaus :D

    Kuin myös: vanhoissa ränsistyneissä puutarhoissa on jotain erityisen viehättävää. Hyvin olet saanut tunnelman tuohon kuvaasi.

    Nyt automaattiohjaus päälle ja kauppaan, apteekkiin, kirjastoon, tankkaamaan ja viemään roskat kierrätykseen, huoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Asia on niin, että jos viivyttelen, alan keksiä tekosyitä.

      Nuo vanhat autioituneet ja ränsistyneet pihat ovat tosi kauniita. Kesällä siellä kasvaa niitty.

      Poista
  8. Olen samaa mieltä siitä, että mitä pyllympi keli, sitä enemmän lähteminen palkitsee. Eikä mulla kyllä koskaan käy mielessäkään, ettenkö lähtisi, koska olen niin riippuvainen raittiista ilmasta, että jos joskus joutuu viettämään kokonaisen päivän sisätiloissa (työmatkoilla esim.), ahistaa tosissaan.

    En tiedä, jäikö mulle siitä huimausepisodista joku pysyvä vika vai onko mennyt psyykkiselle puolelle, mutta pimeässä kaupungilla kävely (jota ei voi välttää, jos aikoo kävellä töihin ja takaisin niinkuin joka päivä teen), on vielä vähän epävakaata. Jotenkin kaikki vastaantulevien autojen valot ja katuvalotkin aiheuttaa jotain häikkää. Mutta yritän ottaa jonkun kiintopisteen ja sitkeästi vaan saapastella sitä kohti ja koittaa ajatella ihan muita asioita kuin sitä, että katu keikkuu.

    Ehkä tää tästä vielä valoksi muuttuu. Ja muuttuukin tietty ennemmin tai myöhemmin. Pakko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että kävelet töihin ja takaisin, wau.
      Voin kuvitella tunteen, kuin migreenikohtauksessa kulkisi kirkkkaissa valoissa. Oletko käynyt uudelleen lääkärissä?

      Poista
    2. Piti vielä sanoa, että kyllä vain, valoksi se muuttuu!

      Poista