lauantai 16. joulukuuta 2017

Kulkija aamuhämärässä - joulun satu


Oikeastaan ei ollut vielä edes hämärä vaan suorastaan pimeä. Valkoinen lumi maassa ja se, että taivaalta satoi koko ajan lisää lunta, teki aamusta hieman valoisamman. Läksin jatkamaan talkoopussien jakoa. Tuolle aamupäivälle oli kaksi paikkaa sovittuna, vanhukset ovat aamuvirkkuja. Viikon varrella leivoimme talkoilla pullaa, pipareita ja muutaman kuivakakun. Pakkasimme laatikot, jokaiselle yksin asuvalle vanhukselle, jolta olimme saanet luvan/kutsun, veimme joululeivonnaisia ja muuta joulun syötävää. Nimenomaan sellaisille, jotka asuvat yksin, eikä heillä ole ketään tulossa joulun aikoihin. Samat paikat ne ovat vuodesta toiseen ja joka vuosi meidät toivotetaan ensi vuonna tervetulleeksi. Jokainen vanhus myös lisää perään, että jos hän on elossa vielä silloin. Lähteissä meinaa tulla - tuleekin - kyynel silmään. Yksi paikka on minulle ainakin erityisen surullinen. Meille näytetään joka vuosi tyttären perheen kuvia, perhe asuu ulkomailla, ei kovin kaukana, tänne eivät ole ehtineet vuosikausiin. 

Aamulla lähteissä oli kamerakin tietty mukana ja otin pihasta lähtiessäni muutaman kuvan. Tänään on aamulla aivan samanlainen maisema vielä, tosin satava lumi on jo märkää:








Valkoinen pipo kaikilla pelaajilla ja pallokin kuorrutettu lumella.
Lajina tässä snowball.


Jo muutaman vuoden olemme saaneet todeta, että ilmeisesti talkoot ovat K-50 kovaa kamaa, koska sen nuorempia ei moneen vuoteen ole mukana ollut. Jutut meillä kyllä siinä porukassa lentävät laidasta toiseen ja vähän laidan ylikin, joten ei sinne ihan pienellä elämänkokemuksella kannata ujuttautuakaan. 


Pysyykö lumi jouluun asti?


Omat joulun ruokien valmistelut edistyivät perunalaatikoilla. Eilen illalla keitin kattilallisen perunoita ja yön ne imeltyivät ja nyt aamulla tein pakkaseen valmiit raaka-pakasteet odottamaan paistamista. Kinkku hankittiin torstaina, se odottaa ensi viikon loppupuolella leivinuuniin pääsyä. Ensi viikolla haetaan kuusi, mies haluaa sen aina laittaa ja minä nautin tuoreen kuusen tuoksusta, se on oikea joulun tuoksu, kynttilöiden ja ruokien lisäksi. 

Tärkeää on myös varata joulun pyhiksi tarpeeksi lukemista. Nyt näyttää hyvältä, hain kirjastosta viimeisimmät varaukset uutuuksia ja kirjapino näyttää monipuoliselta ja kohtuullisen korkealta. Hätätilassa oma kotikirjasto täydentää lukuhimoa.




19 kommenttia:

  1. Siellähän näyttää talvelta! Ompot on keränneet kunnon lumipipot :) Paljon on yksinäisiä vanhuksia, syystä tai toisesta. Te joulun viejät oletta enkeleitä heille!

    VastaaPoista
  2. Hieno perinne teillä tuo vanhuksille joululeivonnaisten vienti.
    Näyttää jo niin jouluiselta. Hyvin olet saanut kuvattua lumisateen.
    Tunnelmallista adventtiviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Risa, hyvää viikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. Joulun tunnelmaa sanoissasi, antamisen iloa. Vanhusten unohtaminen lasten taholta, asia, jota en vaan voi ymmärtää.

    Leppoisaa joulunalusviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistää miettimään, että mikä tässä elämässä on tärkeää. Menestynyt tytär siellä jossain ja unohtunut äiti täällä.

      Kiitos Susu, samoin sinulle rauhallista joulunalusviikkoa!

      Poista
  4. Kiitos kauniista joulusadusta...joka ei kuitenkaan ole satu. Vanhusten yksinäisyys on jotakin niin raastavaa. Lasten taholta unohtaminen on kyllä anteeksiantamatonta. Te teette todella hienoa työtä!

    Meille tulee ensi tiistaina se itse hankkimamme, ainoa "joululahja", eli siivooja. Odotan häntä kuin lapset joulupukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aila. Palkitsevaa tuo homma on ainakin, ja hauskaakin on kun yhdessä teemme.

      Se on mukavaa, kun saa tulla puhtaseen kotiin. Meilläkin käy ikkunat (42 kpl) pesemässä keväisin aina siivoojaporukka. Viime keväänä teetin koko siivouksenkin. Kotitalousvähennys on hyvä keksintö.

      Poista
  5. Tämän päivän raadollisuus näkyy erityisen hyvin vanhuksissa, itsekkäät lapset eivät viitsi tulla käymään kuin vasta sitten kun omaisuutta on jaossa ja se on kyllä asia joka ketuttaa oikein huolella. Tosin on niitäkin ihmisiä jotka tekevät muksuja maailmaan eivätkä sitten välitä heistä pätkääkään, joten heille tuollaisen unohduksen kohtalon suokin mutta useimpien mummot ja vaarit tai isät ja äidit, ovat tehneet kaikkensa omien lastensa eteen ja lapset "kiittävät" tästä unohtamalla täysin heidät ja se on jotain mitä en ymmärrä.
    Suhteeni tähän asiaan on se, että jos olisin Jumala, niin täällä väki vähenisi hetkessä ja radikaalisti eikä se väheneminen tapahtuisi suinkaan sieltä vanhemmastta päästä.

    Kaikesta huolimatta lakin nosto sinulle ja kaikille jotka autatte näitä vanhuksia ja toivotaan että lumet pysyvät - olkoonkin että teiden kunnossapito on peestä - ja mitä ennusteisiin on uskominen, niin näin näyttäisi käyvän ainakin seuraavan viikon osalta.

    VastaaPoista
  6. Kulkija aamuhämärissä on ollut hienolla asialla! On helppo uskoa, että talkootyönne tulokset ovat olleet tervetulleita ja odotettuja. Minä tyttö nostan teille kunnioituksella hattua, arvokasta meininkiä! Vanhusten yksinäisyys on polttava ongelma, johon kun se ei ole sanahirviö mediaseksikästä, eivät päättäjät - vaikka muuta jauhavat vaalien alla - halua konkreettisesti puuttua. Unohtavatko he mm. sen, että vanhukset maksavat edelleen eläkkeistään veroja ja että ainoa tapa elää pitkään on tulla vanhaksi...

    Snowball-ryhmä on ryhdikäs ja näköjään vuodenajoista riippumattoman urheilullinen, reipasta jengiä. Ja kiitos: joulukuusen tuoksu ennättäy tänne saakka, se ainoa oikea;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urheilulliset pelaajat jaksavat :)

      Hienoa tämä uusi keksintö jolla sain kuusen tuoksunkin kulkeutuminen lukijoilla.

      Varsinkin täällä syrjässä taajamista monella vanhukselle ei ole mitään eikä ketään. Matkat ovat pitkiä, eikä ole omaa autoa, eikä voi pistäytyä harrastamaan niin kuin kaupungeissa voi, kun kaikki on lähellä.
      Meillä, jotka talkoilemme, on yhdessä aina hauskaa. Vaikka monesti vuoodessa emme tapaa koko porukalla, niin joulun alla on aina hauska nähdä.

      Poista
  7. Kunnioitusta tehdystä työstä'vetääkädenlippaan*!
    Snowball-ryhmä hauska;D Tikapuut taivaaseen näyttävät vähän ihmeellisiltä, mikä niiden funktio on? Kukkateline?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Snowball-ryhmän olen itse tehnyt betonista kesällä.

      Tikkaat, jotka eivät johda mihinkään :) Keväällä sain indpiraadon tehdä koristeeksi tikkaat koivusta. Oli niissä muratteja kesällä kasvamassa.

      Poista
    2. Tikkaat kesällä:
      https://caravaani.blogspot.fi/2017/06/mitas-tikkaille-on-kiivennyt.html

      Poista
  8. Hienoa! Siellä ollaankin hyvin joulumielellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie. Lumikin on pysynyt ja lisääkin satoi. Jouluinen on vielä ainakin maisema.

      Poista
  9. Hauskat tonttulakit kesto-omenoilla :)
    Kyllä vanhat ihmiset niin mielellään aina jonkun kanssa juttelee, varsinkin vanhoista asioista. Mieki pikaisesti kävin isän luona ja jututin sitä evakkoajoista. Harmi kun ei ollu pitkästi aikaa, muutenkin tuntui viikonloppu hurahtavan kuin siivillä, tuntui ettei mitään ehtinyt tehdä. Ei ainakaan sillen "olla" vaan porukassa niitä näitä jutustellen, mikä on ihaninta sielläkäymisessä.

    Saisihan tuo lumi pysyä jouluun asti, vaan se jää nähtäväksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että kävit isäsi luona.

      Lunta (ja räntää) on luvassa lisääkin, katsotaan pysyykö maassa mitään.

      Poista
  10. Lissukka on lisännyt kommentin tekstiisi "Kulkija aamuhämärässä - joulun satu":

    Siellähän näyttää talvelta! Ompot on keränneet kunnon lumipipot :) Paljon on yksinäisiä vanhuksia, syystä tai toisesta. Te joulun viejät oletta enkeleitä heille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin oli jäänyt postilaatikkoon jumiin.

      Poista