Sivut

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Viikon 17 krapu


Valkoiset paidat

Pesen ja silitän miehen valkoiset paidat, pidän näet silittämisestä. Miehen työssä on tilaisuuksia, joissa puku ja paita ovat pakollisia.

Meillä on vaatehuoneessa reilun metrin pituinen tanko valkoisille paidoille. On pitkähihaiset, lyhythihaiset, nappisuljettavat ja kalvosinnappisuljettavat. Erikseen vielä frakkipaidat.




Yritän saada poistettua käytöstä vanhimpia ja kuluneimpia.

Jokakeväinen keskustelumme:

Minä: Voisitko taas katsoa mitkä paidoista ovat jo poisheitettäviä.
Mies: Ei niitä vanhoja saa heittää pois, voin käyttää niitä kesällä pihalla työpaitoina (!?!).

Jasso, että milloinkahan meidän pihalla nähdään, että mies esim kääntää kompostia valkoinen paita päällä. Ei ole vielä nähty. Salaa käyn vaatehuoneessa ja heitän pari vanhinta pois. Ikinä en tunnusta.




Viikon 17 krapu olisi tarkoitus sisältää seuraavat kolme sanaa: valkoinen, keskustelu, piha

----------------------------------------------------------------------------------------------------
Tämä on kirjoitushaaste, nimeltään KRAPU. Krapu on tasan sadan sanan teksti otsikko mukaan luettuna. Kirjoitukseen liitettävät kolme sanaa julkaistaan heti sunnuntaina tässä minun blogissani krapu-tekstini yhteydessä ja SusuPetalin blogissa.  Myös blogini sivupalkissa näkyy krapu-sanat kullekin viikolle



50 kommenttia:

  1. Keskustelu on NIIN tuttu :) "Kyllä sitä voi vielä työpaitana käyttää" Ja hyvä on, tunnustan, on niitä työpaitoja itselläkin...
    Mutta meillä on kaapissa onneksi vain se yksi valkoinen kauluspaita, pakollinen, jota ei kyllä ole tarvinut aikoihin käyttää. Mahtaako edes mahtua päälle.
    Miehen vaatekaapin pääväri (ja ainoa..) on musta.
    Hyvä ja innostava kirjoitus - ensi viikolla alkaa taas kaappien siivoustalkoot, jotka meillä on edessä joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, jos säästäisin kaikki "työpaidoiksi" sopivat, niin rekkakuorma tulisi täyteen. Kuitenkin käytössä on vanhat flanellipaidat tai T-paidat kesällä kun pihassa töitä mies tekee.

      Yhtenä vuonna meinasin jäädä kiinni, kun mies kyseli jotain tiettyä paitaa (olin poistanut sen käytöstä rikkinäisen kauluksen takia), vaan löysi onneksi toisen mieleisen.

      Poista
  2. Krapuni täällä https://repukirjoittaa.blogspot.com/2019/04/krapu-17.html

    Ja minähän en silitä mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silittäminen on kuule Repu niitä ainoita kotitöitä, joista tykkään. No, ruokaakin laitan useimmiten ihan mielelläni, jos ei ole kiire. Kaikki muut, siivoukset, ikkunanpesut, YÄK!

      Haen krapusi.

      Poista
  3. Onneksi on itsestäänsiliäviä nuo nykypaidat, olen laiska=) Aviosopu vaatii ajoittain sanattomia tekoja? ;)

    Meitsi kraapaisu:
    https://hullunasanoihin.blogspot.com/2019/04/krapu-17.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsestäänsiliävä on vitsi, ei toimi. Mutta tämä meidän sopimus on sanaton ja toiminut 30 vuotta :)

      Lähden katsomaan krapuasi.

      Poista
  4. Meillä ei oo frakkipaitoja, mutta teepaidoista tuntuu joskus olevan vaikea luopua :) Ja työhanskoja on tosiaan hirmu paljon siihen nähden, miten vähän meillä mitään töitä tehdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitöstilaisuuteen on pukeuduttava siten kuinka väittelijä päättää, joskus tumma puku, joskus frakki. Joten sellainen on pakko olla myös kustoksella ja vastaväittäjällä. Frakkiin kuuluu kaikenlaisia härpäkkeitä, jotka huolletaan muualla, niihin en arvaa tunkea silitysrautaani :)

      Meillä kuluu työhanskoja melkoisesti, niitä mieskin heittää rikkinäisiä ihan itse roskiin :)

      Poista
  5. Miekään en silitä, mutta ajalta kun vielä haistoin jotain, niin rakastin nuuskutella vieressä kun joku toinen silitti. Se tuoksu on ihana!

    https://www.lily.fi/blogit/ala-ota-sita-niin-vakavasti/viikon-17-krapu/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se tuoksu on hyvä. ja vielä kun näkee kättensä töiden tuloksen :)

      Menenkin hakemaan krapusi listalle.

      Poista
  6. Kiitos makeista aamunauruista! Vastaava arsenaali löytyy ja juuri noin tuo toimii ja hoituu. Meillä hirvijahdin aikaan on minulla mitä mainion tilaisuus suorittaa tihutöitäni, enkä ikinä tunnusta:) Jatketaan harjoituksia ja aurinkoista päivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä, että pääsin ilahduttamaan :) Toki, näillä jatketaan, kiitos Takkutukka, aurinkoisia pääsiäispäiviä teillekin päin!

      Poista
  7. Rakastat silittämistä???? Ohhoh, rispekt!

    Lupaathan ottaa valokuvan, mikäi pihassanne joskus häärää valkopaitainen mies :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silittämisessä on jotain maagista, en minä muista kotihommista innostu.

      Tuskin sinun tarvii kameraa ladata sen tilanteen varalle, kyllä se on höpöhöpöä :D

      Poista
  8. En osaa edes silittää kunnolla. Kaikki jää aina ryppyisiksi, hoh hoijaa.

    Ihana säästäväinen mies. Yhdyn Susun toiveeseen. Vitivalkoinen paita päällä mies kompostia kääntämässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin opettaa, äiti opetti minut! Miesten paita menee näin: ensin kaulus molemmin puolin, sitten hihat molemmin puolin, sitten toinen etuosa ja takaosan kautta toiselle etuosalle. Lopuksi viimeistelen olkapäät ym. hyvä tulee!

      No hitto, kunhan Susu tulee tänne, täytyy sanoa miehelle, että nonni, nyt The työpaita päälle, se vanhin valkoinen :D

      Myöhästyneet onnittelut vanhukselle :D :D

      Poista
    2. Kiitos neuvoista! Onneksi paitoja ei tarvitse jatkuvasti silitellä. Jään odottamaan kuvaa ;)

      Ja kiitos onnitteluista! Alan jo pikkuhiljaa sopeutua tähän rooliin :D Töissä on hyvä vetää vanhuskortti esiin. Käy moneen tilanteeseen :D

      Poista
    3. Ole hyvä. Taidan perustaa toisen blogin nimeltä Cara kotitalousneuvonta vartttuneille :)

      Hyvällä vuosikymmenellä ollaan ja kohta sinäkin pääset sieltä työn orjuudesta.

      Poista
    4. Mä inhoan silittämistä myös ja välttelen sitä viimeiseen asti :)

      Mulle on kuitenkin opetettu kauluspaidan silittämisestä, että ensin pitää silittää se hartia-/niskaosa :) Sitten hihat, etuosat, takakappale ja viimeisenä kaulus - tai voi sen jossain siinä välissäkin sutaista sileäksi.
      Saadaankos me tästä nyt väittely aikaiseksi :D :D

      Poista
    5. Ensin kaulus :D :D
      Idea on se, että jos viimeisenä silität käänneltävää kaulusta, niin muu paita rypistyy uudelleen.

      Oikeasti, ei sen niin tarkkaa ole, kukin tyylillään :D

      Poista
    6. Pääasia, että näkyvät osat on sileät, kunhan takki on päällä :D

      Poista
  9. Olipa hauska krapu ♥. Hymyillyt nyt sitten sen luettuani auringon kanssa kilpaa ☺. Itselläni ei vielä ole edes ideaa. Viime kerralla ei syntynyt mitään, joten nyt toivoisin hieman jo synnytystuskia, edes :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AilaKaarina. Aina ei meinaa millään saada inspiraatiota, mutta kyllä se vielä sinullekin putkahtaa.

      Poista
  10. Kokonainen rivi valkoisia paitoja! Huh, silittämisestä en tykkää. Mutta hauskasti kerroit.
    Uusi krapuni: http://unelmissa.blogspot.com/2019/04/viikon-17-krapu.html#comment-form

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Risa. Paitoja on kertynyt ja vanhimmat alkavat kauluksesta kulua. Silitän mielelläni, muuten voin luetella pitkän listan kotitöitä, joita en tykkää tehdä :)

      Käyn tukailemassa krapusi.

      Poista
  11. Täältä löytyy Krapu Pöllö Krapulasta

    https://hpollonkrapula.blogspot.com/2019/04/viikko-17-krapu.html

    VastaaPoista
  12. valvomme usein isännän kanssa Pääsiäisyönä. nyt iski inspis kirjoittaa krapu
    https://viinasilta.blogspot.com/2019/04/aave-saunapolulla.html

    VastaaPoista
  13. valkoisten paitojen rivi vaatehuoneessa tip top silitettynä, nostan leitsuani Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Ilona. Ovatpahan paidat valmiina käyttöön.

      Poista
  14. Siis niin mainio! Minä heitän myös salaa pois miehen kulahtaneita vaatteita - enkä ikinä tunnusta :) Hyvää toista pääsiäispäivää.

    Oma krapuni täällä:
    https://digi-passions.blogspot.com/2019/04/viikko-17-krapu-timanttihaat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. On pakko heittää vanhimmat vaatteista pois, muuten pursuisi hyllyt varmuuden vuoksi säilytettäviä "työvaatteita", jotka eivät edes mahdu enää, paidat, frakut ym.

      Hyvää pääsiäisen jatkoa sinullekin, käyn katsomassa krapusi.

      Poista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. No, tehdäänpä kommentti uudestaan :) Silittäminen on ihan kivaa ja rentouttavaa. Kaapissa on vain yksi valkoinen kauluspaita joten.... silitänkin kaikki liinavaatteet. Salainen vaatteiden hävitys taitaa olla harrastuksena aika monella. :D

    Tässä Krapuni https://omaverstas.blogspot.com/2019/04/krapu-17.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa siltä, että salaa on pakko hävittää, miespuoliset henkilöt säästäisivät muuten kaiken :)

      Haen krapusi.

      Poista
  17. No, tulihan se sieltä ☺ eli https://pienettarinat.blogspot.com/2019/04/pyhapaiva.html

    VastaaPoista
  18. Valkoiset paidat on juhlavia ja harvemmin käytetään pihatöissä, kyllä se katseita herättäisi. Toki surku niitä on hävittää joten isäntä saattaa olla oikeassa :)

    Täällä pyykätään: https://sarastus2.blogspot.com/2019/04/pyykilla_23.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paidoissa kuluu ensimmäiseksi kaulus ja kun se on kauhtunut, niin paita on loppuunkäytetty. Ei niitä nyt useita joka vuosi pois heitetä, toki silloin tällöin vaan.

      Haen krapusi.

      Poista
  19. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskustelu toivottavasti käydään Sus' sinun blogissasi, koska kirjoitus on sinun, eikä liity krapu-haateeseen.

      Poista
  20. Hih hih, minulla ei ole pukumiestä mutta ymmärrän tuon luopumisen tuskan <3 Silittäminen taas...no joo, meneehän se :-) Naseva krapu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Der Seidenspinner, jostain syystä silittäminen on minusta mukavaa. Muut kotityöt taas, no, ei niin mukavia...

      Poista
  21. O-oo, sinullapa keino rentoutua! Silittää paitoja! Hieno homma joka tapauksessa. Itse en silitä just mitään. Ehkä jos on pakko, muuten laistan.
    Mutta tunnistan itseäni jutussani, että vanhoja vaatteita heitä mitään virkkamatta pois.

    Väsäsin äsken myös oman krapuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ikuinen keskustelu siitä mitä saa heittää pois ja mitä ei. Siispä teen sen salaa, kaikkea ei voi säilyttää :)

      Käyn katsomassa krapusi ja haen linkin.

      Poista
  22. Minäkin tykkään silittämisestä ja pyykinpesusta ylipäänsä. On ihanaa ripustaa lakanoita ulos narulle, ja puhtaan pyykin tuoksuhan on maailman ihanin aromi.

    Meillä minä olen säilyttäjä. Ja runsailija. Mies on niin niukka, ettei siitä niukkuudesta ole mitään poisheitettävää. Kun kysyn, pitäiskö hänen ostaa vaikka farkut, niin vastaus kuuluu:"Mitä, miullahan on jo farkut!"

    Nyt en ehtinyt tähän kierrokseen mukaan ollenkaan, kun teki mieli kirjoittaa muuta ja päivät kuluivat liian nopeasti.
    On jo perjantai ja olemme just lähdössä toiselle paikkakunnalle viikonloppukyläilemään.
    No, katsotaan, mikä on tilanne ensi viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kovin tutulta tuo farkkukeskustelu, marjatta, aivan sama meillä, mies ei koskaan tarvitse uusia.

      Teillä on sitten "roolit" päivastoin tuon säilyttämisen kanssa. Tasapaino on taattu :)

      Eihän sitä aina ehdi krapuilemaan, kirjoittelet krapuja sitten kun on aikaa. Hienoa kun ilmoittelit!

      Poista
  23. Niinpä, liikaa on tilaa kun varmuuden vuoksi voi säästää roinaa.

    Hyvin ehdit listoille vielä krapusi kanssa.

    VastaaPoista