maanantai 6. toukokuuta 2019

Taidepajalla tapahtuu

Taidepajalla on syntynyt kevään myötä kovasti veteen liittyviä teoksia, purjeveneitä, joutsenia, kaisloja jne. 




Kenellä on kauneimman värinen purje?



Joutsenten paluu


Joinain aamuina jäi aamu-uinti väliin kun maassa oli lunta. Tänään menin vaikka oli pieni pakkanen ja liukas laituri. Kunnan työmiehet tulivat rantaan laittamaan pukukoppia kuntoon ja näkivät minut. Toinen tuijotti niin pitkään, että kysyin häneltä mikä hätänä. Vastaus oli, että hänen piti kysyä minulta, että menenkö oikeasti järveen. Miehet katselivat kun kiersin uintilenkkini. Nousin laiturille ja totesin heille, että no niin, nyt kerään pääsymaksut.



18 kommenttia:

  1. Vau miten hienoja! Joutsenet erityisesti.

    Heh. Voin kuvitella, että kunnan työmiehit palasivat poikkeuksellisen rivakasti töihin, kun otit pääsymaksut puheeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka. Nyt minulla on luova kausi taidepajalla menossa.

      Miehet väittivät, että vielä EI voi uida. Kerroin, että heti aloitin aaamu-uinnit kun jäät lähtivät. Olivat niin hämmentyneinä, että olisivat voineet maksaakin jos olisin vaatinut tiukasti :D

      Poista
  2. Voi että on hienot värikkäät purjeet! Siinä on kaikki mun lempivärit :)

    Työmiehillä oli varmaan iho kananlihalla ku ne aatteli sua siellä vedessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RH, ajattelin, että vain taiteen satumaassa on tuollainen purjevenekokous.

      Toinen ukkeli oli suu auki ja tuijotti, toinen huuteli koko ajan, että tuuhan ylös jo :D

      Poista
  3. Miten ihanat purjeveneet! Värikästä sen olla pitää <3 (mun silmään) Oot kyllä luova ja osaava.
    Sedät jäi siihen vahtimaan (ja kauhistelemaan), että pääset turvallisesti ylös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi. Kankaalle on hienoa laittaa kunnolla väriä, se jotenkin kuuluu noihin hassuihin tauluihini.

      Jäivät ne, ukot aloittivat hommat vasta kun olin lähtenyt :)

      Poista
  4. Voi setiä, olisin voinut hyvin liittyä heidän seuraansa ihmettelemään!

    Uepita tauluja molemmat, tykkään etenkin tuosta veden väreilystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, voin nähdä sieluni silmin sinut siinä setien kanssa :)

      Ai se väreilee? Kiitos Susu.

      Poista
  5. Voi Cara, ei pidä Sinun setiä säikyttelemän; etenkään kun olivat niin natkuja, etteivät pääsylippuihin taipuneet.

    Näin harmaana aamuna tuo satumaan purjelaivamiitinki ilahdutti silmää ja mieltä ja joutsenten paluu kauneudessaan kuin ykkösluokan balettiesitys estradilla; kiitän:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Takkutukka!

      Eihän kankaalle voi pelkästään valkoisia purheita maalata, satumaailma(ni) on värejä täynnä :)

      Poista
  6. Hienoja, aidon näkösiä veneitä ja joutsenia!

    VastaaPoista
  7. Hienoja! Eikun alat varaamaan taidenäyttelypaikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie. Paikka olisi jo valmina, tuossa piharakennuksessa. Katsotaan nyt jos vaikka senkin vielä repäisen ja teen :)

      Poista
  8. Hieno tuo heijastus veteen. Sinulla riittää mielikuvitusta. Taidenäyttely olisi ihan paikallaan. :)

    VastaaPoista
  9. Olisipa ollut mielenkiintoista nähdä miesten ilmeet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no kuvittele miehet suu auki ja sitten toinen sai jotain sanottua. Paikallaan seisoivat ja tuijottivat :)

      Poista