Sivut

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Viikon 20 krapu


Kaljamakeli

Keli oli pahin mahdollinen, kylätiet jäässä ja jään päälle leijui lumihiutaleita. 

Lisäksi tiet ovat talvella kuperia,  luisto reunaan johtaa suoraan ojaan. Soratiet ovat myös kapeita ja toisen auton, pienemmänkin, sivuuttaminen on talvella hankalaa.

Pääsin puoli kilometriä eteenpäin kun näin suoran päässä tulevan roska-auton. Iso auto ajaa keskellä tietä vauhdilla, aikatalu on kiireinen. Katselin välissämme olevaa etäisyyttä, eikä siinä ollut ainuttakaan pihaa jonne kurvata. Päätös oli tehtävä parissa sekunnissa.

Päätin peruuttaa vajaan sadan metrin päähän erään talon pihaan. Kieli keskellä suuta jarrutin, ABS piti ja pääsin peruttamaan Niemisten pihaan.

Roskakuski ehti kohdalleni, avasi ikkunan ja huuteli, että olipa ystävällinen teko.


_____________________________________________________________________________

Viikon 20 krapu olisi tarkoitus sisältää seuraavat kolme sanaa: leijua, roska-auto, ystävällinen

----------------------------------------------------------------------------------------------------
Tämä on kirjoitushaaste, nimeltään KRAPU. Krapu on tasan sadan sanan teksti otsikko mukaan luettuna. Kirjoitukseen liitettävät kolme sanaa julkaistaan heti sunnuntaina tässä minun blogissani krapu-tekstini yhteydessä ja SusuPetalin blogissa.  Myös blogini sivupalkissa näkyy krapu-sanat kullekin viikolle. Sanoja voi vapaasti taivutella.



32 kommenttia:

  1. Hauska otsikko kravussa! Ystävällinen roskakuski :-)

    https://mustaasamettia.blogspot.com/2019/05/roska-auto-krapu-viikolla-20.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on monenlaista roskakuskia, onneksi silloin sattui se mukava.

      Poista
  2. Kaljamakeli?? Johan vinkeän sanan pyöräytit, Hämeen murrettako? Onneksi refleksit pelasivat ja päätöksenteko hallussa.
    Täällä oli aamuvarhaisella kiva kosteanraikas keli, kun hoitoon tulleen Semppa-maastonakin kanssa kookkaita kastemadon pötkäleitä väistellen lenkillä tepsuttelimme. Hyvää sunnuntain jatketta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole tainnut kuulla sanontaa syyskeleistä: Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat.
      Kai se sitten on hämäläinen, minulle se on jo lapsuudesta tuttu.

      Sade teki hyvää, olin juuri eilen levittänyt kevätlannoitteet perennoille, joten vettä tuli kuin tilauksesta.

      Poista
    2. Näin:
      https://suomenluonto.fi/uutiset/liisan-liukkaat-kaisan-kaljamat/

      Poista
    3. Kiitos Cara päivän jyvästä, ihan uppo-outo oli tuo kaljama! Sanat ja sanonnat sekä niiden etymologia ovat kiinnostavia kavereita:)

      Poista
  3. Tästä tuli heti mieleen jutun juuri omaan tekstiini:
    http://unelmissa.blogspot.com/2019/05/viikon-20-krapu.html

    VastaaPoista
  4. Kaljamakeli? Vau, mikä sana, en ole kuullut koskaan aikaisemmin. Tosin luin otsin ensin kaljamahakeli...

    Kiperiä tilanteita tuollaiset. Juuri siksi olen ihan tyytyväinen, etten omista ajokorttia. En pärjäisi tuolla maanteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinullekin pitää opettaa (ks Takkukukan kommentti) sanonta syyskeleistä:
      Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat.

      Tällä kylällä on saanut tottua jos vaikka mihin auton kanssa, en enää pienistä säikähdä. Lumihankeen olen jäänyt, ojassa käynyt yms yms.

      Poista
  5. Kaljama on hyvin kuvaava kelin nimi. Hienosti hoidettu tilanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukas ja kaljama, nehän ne liukkaat ovat.

      Kun on 30 vuotta ollut pakko lähteä kelillä kuin kelillä autolla, tuo tilanne ei ollut niin paha. Puolen metrin lumihanki ja mäki tänne meille ylös illalla pimeässä kovassa pakkasessa joskus 90-luvulla, koetteli jo kuntoa. Mies oli tietty työmatkoilla kaukana.

      Poista
  6. Kiva oppia uusia sanoja, tuo Kaljamakeli oli tuntematon minullekin.

    https://www.lily.fi/blogit/ala-ota-sita-niin-vakavasti/viikon-20-krapu/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittelin tuota kaljamakeli-sanaa ihan tutuksi muillekin :)

      Haen krapusi.

      Poista
  7. Sanotaan Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat taitavat nimipäivät olla marraskuussa. Talvella kapeilla teillä on tosi pelottavaa, kun joku iso auto tulee vastaan.

    Oma tuotokseni täällä:
    https://digi-passions.blogspot.com/2019/05/krapu-vko-20-tosi-tarina.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Liisan nimipäivää vietään 19. marraskuuta ja Kaisan 25.

      Kyllä näillä kyläteillä tottuu ajamaan, pitää vaan olla rauhallinen ja miettiä mitä tekee.

      Poista
  8. Etelä- Pohjanmaalla, tai ainakin meillä, puhutaan myös Liisan liukkahista ja Kaisan kaljamista. Olin ajatellut sen olevan koko Suomessa käytetty sanonta, mutta ilmeisesti näin ei ole.

    Roskakuskit varmasti kohtaavat työssään monenlaista liikkujaa ja osaavat arvostaa tälläisiä ystävällisiä eleitä. Peukut teille molemmille. Näin kun se olisi aina liikenteessä, niin kaikilla olisi helpompaa ja mukavampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin oletan, että sanonta on muuallakin käytössä, ei sitten kaikkialla kuitenkaan.

      Roska-autojen kuskeja on moneen lähtöön. Meillä on tämä viimeisin ollut tosi mukava. Aiemmin oli hyvin töykeäkin tyyppi ja roska-astia oli joskus kyljellään maassa. Ymmärrän kiireen, mutta...

      Poista
  9. Kyllä kaljamakeli täälläpäinkin tunnetaan ja sanaa käytetään. Hurjia kelejä ovat ja paljon menee peltiä kasaan. Taiva ja maltillinen hallitsee hommat, kuten sinä tiivistä tämän tarinan osaavasti.

    Minunkin krpuni valmis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. N0o hyvä, että sentään siellä tunnetaan kaljamakeli. Se on tosiaan hankala ja liukas, varovasti on ajettava.

      Haen krapusi.

      Poista
  10. Kaljamakeli on minulle ihan uusi sana. Huonoja kelejä on paljon varsinkin syrjäseuduilla. Vastaantulevia suuria autoja on hyvä väistää turvaan jos mahdollista. Olipa ystävällinen roska kuski.

    Täällä minun roskongelma: https://sarastus2.blogspot.com/2019/05/roskaongelmat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monelle oli outo sana tuo kaljamakeli. Mutta muistisääntä on se Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat marraskuussa.

      Haen krapusi.

      Poista
  11. Täällä minun juttuni https://repukirjoittaa.blogspot.com/2019/05/krapu-20.html

    VastaaPoista
  12. Jännä paikka ja hyvin onnistui sekuntipeli :)

    VastaaPoista
  13. hilkulle meni tällä kertaa
    http://viinasilta.blogspot.com/2019/05/papalle-oma-roska-auto.html
    tv Ilona

    VastaaPoista
  14. arkielämän sattumuksia, niitä parhaita ilon tuottajia monasti:))
    asun itsekin kapean kylätien varrella ja välistä talvella ei tahdo millään mahtua roska-auton kanssa samalle tielle;)

    VastaaPoista
  15. Mulla meni kraput nyt vähän epäjärjestykseen, mutta tässä viikon 20 krapu :)

    https://hpollonkrapula.blogspot.com/2019/05/viikon-20-krapu.html

    VastaaPoista