lauantai 11. maaliskuuta 2017

Jääkenttien kutsu jatkuu

Voi olla kevään viimeinen viikonloppu kun jäälle vielä pääsee. Lämpimät ilmat pehmittävät jään pinnan  niin, että sinne ei ole enää mukava mennä vaikka jää vielä kantaisikin.

Läksimme siis varhain aamulla ja ajelimme vaihteeksi kirkolle asti ja siellä järven rantaan. Viikolla olleet vesisateet olivat sulattaneet kaiken lumen ja jään päällä oleva ohut vesikerros oli jäätynyt. Lumikengät olivat oivallinen kulkuväline, kun niissä on pohjassa sahalaitaiset piikit eteen ja taakse, niin ei varmasti liukastu.

Kaunista oli, aurinko paistoi ja suorastaan lämmitti kasvoja. Kierretään osa lenkistä kuvien kanssa:

Riviin järjesty









Jään pinnalle oli taidemaalari Luonto tehnyt kauniita teoksia:















Retkiluistelurata.
Päällä oli vettä ja kevyt jäähile, ei enää luistelukunnossa.


Evässaari


Pikkuevässaari

Paluu uimarannan kautta. Voi kuinka tuli kesää jo ikävä!





Hyppytorni odottaa kesää

Autiota on vielä

Avantoon toki pääsee


Tuolla uimarannalla laskin, että noin parin kuukauden päästä jäät ovat lähteneet ja märkäpuvussa pääsee uimaan ja järvihölkälle. Mutta nyt nautittiin kevään auringosta keskellä järven selkää kevyen länsituulen puhaltaessa. Nyt iltapäivällä olisi tuo jään pinta jo pehmeää, räystäästä tippuu vesi. Kannatti mennä aamulla.





14 kommenttia:

  1. Tänään on meitä hemmoteltu kevään komeimmalla ulkoilukelillä, jonka kuvasarjasi ja sen katsojalle välittyvä kaunis valoisuus todistavat! Retkiluistelurata houkuttelee vetämään skrinnarit jalkaan, jää tarjoaa lumpeenlehtiä ja rauhanmerkkiä, pukukopit hehkuvat kutsuaan... Luonto on ylittämätön ja ehtymätön taiteilija. Upea päivä, kelpo lenkki takana täälläkin. Jo jouti tulla, tästä pidetään tiukasti kiinni; valoisaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  2. Luonto ja säiden haltija ovat panneet parastaan tänään. Posket kuumottaa jo ennen saunomista.

    Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Upea ilma ollut tänään ja reiluun viikkoon en kusekaan sairaalaan päin ( vanha urologinen sanonta LOMALLE jäädessä):) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo urologinen sanonta päti kyllä myös ihan toisenlaisissa työpaikoissa, vaikka sairaalasta ei puhuttukaan :D

      Oikein antoisaa kevätlomaa, olet sen ansainnut!

      Poista
    2. Kaunis kiitos :)

      Vai on meidän urologinen sanonta yleiskäytössä :D Sopii kyllä jokaiseen työpaikkaan: duuniasioita ei lomalla mietitä :DD

      Poista
    3. Tapana oli tosiaan lomalle lähteissä todeta, että en kuse***n tänne päin viiteen viikkoon :D

      Sulla on ihanat loman ilmat!

      Poista
  4. Avantokin on kasvanut mukavasti :)

    VastaaPoista
  5. Uuh, sen verran on jo läikikäs jää, että mie en varmaan olis uskaltanu enää. Mutta kun tuolla reissussa tänään ajeltiin, niin kylläpä melkein joka paikassa oli pilkkijöitä jäällä. Tosin yksi ukko oli joessakin, kahluuhousut jalassa, ja perholla kalasti.

    On varmaan jo väriä tullu naamaan sulla, kun oot jäällä liikuksinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varsinainen jää on vielä aika paksua. Siinä on päällä vain ne viime viikon sateet. Minäkään en hevillä lähde enää jäälle, jos ensi viikolla on kovin lämmintä.

      On minullakin vähän, mutta näkisit tuon miehen naaman :)

      Poista
  6. Kuvauksellista jään pintaa.
    Eilen oli todellakin varmaan kevään lämpimin päivä, kiitos tuulettomuuden. Tänään on jo eri juttu, pah. Aurinkoa kyllä, mutta taas tuulee.

    Reilu kolme kuukautta ja on juhannus. Hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi kylmä tuuli, lämpöasteita jo viisi, ei auta.

      Jokaisella omat vertailunsa. Minä odotan vappua ja sen jälkeistä jäiden lähtöä :D

      Poista
  7. Oi kuinka kauniita kuvia olet ottanut. Suomen luonto on kyllä paras.

    VastaaPoista
  8. Kiitos! Kyllä kevätaurinko tekee ihmeitä ja luontoa on aina kaunis.

    VastaaPoista