Sivut

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Tänään paistaa


Tänään on saatu aurinkoa.

Tammessa on pönttö, jossa linnut talvella lämmittelevät


Perjantaina Kaunotar pääsi kylpyn ja vahaukseen. Kulutin aikaa odottaessani katsellen tabletiltani pari nauhoitusta. Kahvit tarjottiin talon puolesta. Fixaripojista toinen tuli sitten ilmoittamaan, että homma on valmis. Auto oli valkoisen lumihangen vieressä pihassa ja kiilsi komeasti. Hyvää työtä pojat tekivät. 


Kaura-suklaa-banaanipikkuleivät

Kuvassa on mureita pikkuleipiä (ulkonäkö ei hurmaa), joita eilen keksin tehdä kun banaanit alkoivat näyttää liian ruskeilta. Banaanimössöön lisäsin neljänviljan (kaura)hiutaleita, hiukan auringonkukan siemeniä ja raastoin tummaa suklaata, kaikki sekaisin ja lihapullan kokoiset pallot lyttyyn painettuna uuniin noin kymmeneksi minuutiksi. Melkein voi kutsua terveellisiksi herkuiksi, eivätkä ole liian makeita.

Aurinkoa on saatu tähän mennessä pieniä annoksia. Eilen lauantaina paistoi tunnin verran, tänään aamulenkillä paistoi koko paluulenkin ajan ja edelleen aurinko paistaa. Monot eivät vielä päässeet ulkoilemaan, selkä oli sen verran äkäinen, että tyydyin sauvakävelyyn. Hitaasti ja kevään aavistuksesta raittiissa ilmassa nauttien. Minusta kävelyssä on parasta juuri oma vauhti ja sen mukaan voi tehdä vähän pidemmänkin lenkin.

Paistaa se vieläkin:



Sports Tracker ilahdutti kommentilla kun kotiin tultua katsoin tänään lukemia. Siinä luki: Paras aika tällä reitillä! Tarkastelin edellisen ajan, ja tosiaan, tämä oli vajaan minuutin nopeampi kuin edellisellä kerralla sama kierros :) 

Nyt on kevättä ilmassa, hienoa!




23 kommenttia:

  1. Mun mielestä pikkuleivät nimenomaan hurmaa ulkonäöllään. Näyttää terveellisiltä ja on vahva käsityön jälki :)

    Aurinko on kyllä tervetullutta vaihtelua. Heti on mielikin ihan toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka, olen otettu tuosta "käsityön jälki" - termistä.

      Todellakin, heti virkisti kun aurinko yllättäen alkoi paistaa.

      Poista
  2. Ihan hienoilta näyttävät, maisemat ja pikkuleivät! Pitäisköhän katella kaapista mitä löytyy ja hämmennellä joku taikina iteki, uuni ois lämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on tosi helpot tehdä, kaikki aineet vaan sekaisin ja paloja uuniin. Lisukkeineen käytän erilaisia siemeniä, mitä sattuu olemaan.

      Poista
  3. Aattelin sua tänään, kun aurinko niin komiasti paistoi - sitä ei vielä aiemmin viikolla ollut ennusteessa, mutta ku sie tilasit niin sitä tuli :)

    Mun omasta päästä tekemät pikkuleivät ei ikinä onnistu! Viimeksi tuli pellin kokoinen ohut matto. Hyväähän se tosin oli, mutta ei sitä pikkuleiviksi voinu sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin tilaus meni perille :)

      Tuo taikina pysyi hyvin koossa kun laitoin banaanin kanssa tarpeeksi kaurahiutaleita ja suklaata vain vähän. Kerran minullakin ne suli yhteen levyksi, mutta laitoin sen jääkaappiin tunniksi niin kylmänä sai veitsellä leikattua neliöitä. Konstit on monet...

      Poista
  4. Valoisuus alkaa voittaa, vaikka vähän liian kylmää on minun makuuni. 11 astetta näyttää mittari nyt.
    En ole käynyt lenkillä yli viikkoon!!! Ensin oli sairaslomaa, sitten töitä ja sitten vähän bileitä. Työpäivätkin sattui olemaan harvinaisen rauhallisia eli polvi on hyvässä kunnossa. Kipua on tietenkin, mutta siedettävää. Eli pitäisi olla liikkumatta. Mutta kovempien kipujen uhallakin on päästävä lenkille niin kauan kuin vielä pystyy. Kaipaan sitä endorfiiniryöpsähdystä, jonka liikunnasta saa.

    Herkullisen näköisiä pikkuleipiä. Voi melkein tuntea, miten ne rapsahtelee suussa, nam

    Ps. joko mä kerroin, että kuopus on nyt jääkäri K. :) ja valmiina puolustamaan isänmaataan tarvittaessa (toivottavasti ei koskaan tarvitse)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se endorfiini on kyllä niin tarpeellinen. Koko päivän on parempi olo.

      Onnea kuopukselle täältä upseerin tyttäreltä. Lepo! Uskotaan kuitenkin,että rauha pysyy.




      Poista
  5. Olemme onnenttyöjä, vihdoin aurinko paistaa risukasoihimmekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta Susu, kyllä tuntui mukavalta. Toivottavasti lisääkin saadaan.

      Poista
  6. Molikka tuli ja teki niin pirusti mieli lähteä ulos vaan kun tuli myös ruåtsi-suomi jännitysnäytelmä ni nippa nappa näin sen jälkeisellä kävelyllä valoa.
    Nyt on niin yksinkertainen resepti että voisi kokeilla;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minä en piittaa noista jääkiekoista ym, niin voin lähteä ulos auringon paistaessa.
      2 kypsää banaania, n 2-3dl kauraryynejä yms, 100g suklaata rouhittuna. Sekoita ja tee kököt. Paista 200 C, noin 10 min.

      Poista
  7. Yksinkertaisesti hyvää, namm! Eilen näky pikkusen aikaa aurinkoa, nyt yrittelee nousta :)

    VastaaPoista
  8. Huippua; paras aika tällä reitillä! Sports Tracker osaa innostavan hommansa...
    Ja aurinko paistoi vielä tänäänkin: mieli virkistyy silminnähden ja nyt vasta oikein oivaltaa, kuinka päivä on pidentynyt. Hei, me taidettiin selvitä tästä talvesta, sillä lenkilläkin kuului ti-tyy:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ST osaa kaivaa oikeanlaisen kilpailuhengen itseä vastaan esille :)

      Linnut aloittivat tosiaan konsertteja, joten me siis selvisimme! Vielä vähän pakkasia, onneksi auringon lämmittäessä.

      Poista
  9. Minunkaan pikkuleivät eivät ikinä onnistu, enää en viitti edes yrittää. Nuo sinun näyttävät tosi herkuilta!

    Meillä alkaa huomenna säpinät, kun kaksoset tulevat hiihtolomalle, ovat perjantaihin saakka. Nyt 13-vuotiaina ovat seuraksi, iloksi ja avuksi, eivät enää hoidettavia :)

    Oi ihana aurinko, täälläkin on paistanut tänäänkin koko päivän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä teen harvoin pikkuleipiä, nyt en keksinyt muuta, niin tein noita.

      Aurinkoa on ollut täälläkin, osan iltapäivää vietin hiusten leikkuussa. Nyt tuntuu pakkanen kiristyvän, jo -12 C.

      Rattoisaa hiihtolomaa teille kaksosten kanssa!

      Poista
  10. Hyvä pikkuleipävinkki. Teen joskus pikkuleipiä välipalaksi retkelle ja tuo ohje näyttää olevan juuri siihen tarkoitukseen sopiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyvät hyvin energiapatukoista, kun aineet on tuollaiset. Kannattaa kovettaa ne jääkaapissa tai pakastimessa.

      Poista
  11. Olen tämän päivityksen aikana käynyt muutaman kerran lukemassa kommentteja ja aina soi joku biisi päässä muuta en ole saanut siitä kiinni - nyt tuli mieleen laini: Let there be light, and there was light! eli siis AC/DC Let theere be rock;D
    Ja nyt on!! kiva kympin pakkanen ja mollikka loistaa niin että silmiä kirvelee, wuhuuuu!! Oikea talvi, olen niin kaivannut tällaista, Me so happy now!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, raamatullinen sanonat mutta tuo rock soi paremmin, sopii hyvin ideaan:

      https://www.youtube.com/watch?v=3f2g4RMfhS0

      Poista
  12. Oih, tekisi mieli tehdä pikkuleipiä!

    VastaaPoista