sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Kaapelikelat


Ylihuomenna tiistaina on kevätpäiväntasaus, eli kaikkialla pitäisi olla yö ja päivä samanpituiset - 12 tuntia. Tuntuu kyllä hassulta kun on pakkasta ja hanget korkeat nietokset.








Kuljin sunnuntailenkkini aamulla pieniä kyläteitä, poikkesin vielä pienemmille poluille välillä.  Omalla kylällä pysähdyin pari kertaa juttelemaan tutun kyläläisen kanssa. Menihän siinä yli kolme tuntia. Sports Trackerkin kehaisi ulkoilumäärääni, kun suljin sen tänään lenkin jälkeen, sain tekstin: Olet  ylittänyt viikkotavoitteesi xx tuntia. Viikkotavoitteeni on seitsemän tuntia, eli tunti per päivä. 

Peräkylillä, eli vielä meidänkin kylää kauempana taajamista, näin kaapelikelat. Tykkään kaapelikeloista ja aion käydä kävelyllä katsomassa kun kaapeleita kaivetaan maahan ja kelat tyhjenevät. Haluaisin pihaan yhden tuollaisen jättikelan, jos vain antavat/myyvät. 

Peräkylillä aletaan kaivaa sähköjohtoja maahan, samalla upotetaan maahan valokaapeli, saavat mahdollisuuden liittyä laajakaistaan. Meidän kylällä se tehtiin jo vajaa kymmenen vuotta sitten. On se vähentänyt sähkökatkoja, mutta kokonaan ei niitä pois saada, aina löytyy paikkoja, joissa muuntaja hajoaa tms.








Vuodet ovat erilaisia. Viime vuonna näihin aikoihin eteläseinustalla alkoivat skillat nostella päitään:

Kevätpäiväntasaus v 2017

Tänä vuonna tuossa skillojen paikalla on valtava lumikasa.



14 kommenttia:

  1. Luin just artrikkelin jossa Nasty Suisiden tytär mainitsi isänsä olevan kelapää eli unohtuvan ajattelemaan asioita, todeten itsekin olevansa samanlainen. Mä olen nyt ylpeästi myös kelapää!!
    Kävelin tänään myös pidemmän lenkin ja myönnän että elkaa olla kevät, kengät tuntui liian talvisilta, tosin lunta kyllä tuprutti hetken vielä aamusta, onneksi vaan vähän. Alklaa talvi piisata jo mullekin pikkuhiljaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan riittävästi on talvea ollut. Kevään ensimmäiset kukat nousevat varmaan juhannuksena :)

      Poista
  2. Ei oo vuodet veljeksiä. Koirien naamojakaan ei oo parturoitu vielä, kun pakkasia pukkaa vaan.

    Laskeskelin eilen summittaisesti, että oon ylittäny tammikuun kilometrit, helmikuussahan niitä tuli todella vähän kun oli sitä flunssaa ja niitä huonoja lenkkeilyilmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasilla minullakin tuli tosi vähän kilometrejä, oli päiviä jolloin ei tehnyt mieli mennä ulos. Mutta nyt nautin pitkistä rauhallisista kävelyistä.

      Nuo sovellukset on käteviä, voi vertailla kulkemaan matkoja, vauhtia ja ulkoiluaikoja. Sienessä voi merkata hyvät sienipaikat.

      Poista
  3. Minustakin tuollaiset kelat ovat aina olleet todella kutsuvia, jos olisi piha, haluaisin sinne myös kelan. Ylipäänsä kaikenlaiset pienrauta-, sähkö- ja muutkin härpäkkeet ovat inspiroivia ja kiinnostavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sellaisia kaikkia erilaisia metalli- ja puutöitä haluaisin lisää pihaan. Nuo kelat jotenkin saavat luovuuden likkeelle, mitä kaikkea siitä voi tehdä. Niitä on vaikea saada, mutta aion nyt yrittää. Nuo on tosi isoja, minun korkuisia.

      Poista
  4. Minä liityn myös kelojen fanittajiin. Työkaverillani, jolla on myös sellainen "satupuutarha", on muistaakseni myös kela jossain päin puutarhaa. En kyllä yhtään muista, missä käytössä tai miten hän oli sen laittanut.

    Me heräsimme aamulla outoon kirkkauteen. Ei, ei ollut pelkästään aurinko, mikä maisemaa valaisi. Yön aikana oli satanut lähes 10 cm LUNTA! Ei ole tainnut koko talvena olla noin paljoa lunta, niin nyt sitten päräytti sen maahan.

    Suomalaisen ystäväni luona on nyt niitä koululaisia sieltä teidän tienoilta vastavaihdossa ja heille olisin kyllä toivonut keväisempiä oloja. Saila oli vielä viime viikolla postannut kuvan lämpömittarista, joka näyttää +18°C ja kukkivista tulppaaneista, että tervetuloa tänne kevääseen. Sanoinkin, että toi saattaa olla vaarallista, teinit tulevat minihameissa ja topeissa, kun olettavat lukeman tarkoittavan jo melkein kesää. :-D
    Mutta onneksi lumi ei ole suomalaisille vieras asia. Heillä tuntuu olevan sen verran paljon ohjelmaa, etteivät varmaan ehdi hirveästi sään takia voivotella. Itse sitä vain toivoisi vieraille myös kivoja säitä. No, kieltämättä ei mulla itselläkään olisi mitään niitä vastaan. Mutta kaikki aikanaan. Ei ole yhtenäkään vuonna tainnut kevät ja kesä tulematta. Silti löydän itseni marisemasta... Lähtee nurkkaan häpeemään (lue: keittiöön valmistelemaan ruokailua).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sille kelalle joku koristekäyttö tulisi, se on niin suuri, että pöytää siitä ei voi tehdä. Pienemmistä olen nähnyt pöytiä.

      Täällä oli tänään lämpöisempi päivä, föhn-tuulia kuulemma, mutta sitten taas kylmenee. Siellä on jo kevät kun tulppaanit kukkii. Hienoa, että tekin saitte lunta ihastella :)


      Poista
  5. Hienoa, että jaksat lenkkeillä! Mulla on jääny ulkoilut ihan minimiin, eikä säät ole esteenä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se aina onnistu, on päiviä joloin en saa lähdettyä. Mutta ulkoilu on niin palkitsevaa, että se koukuttaa kun ottaa sen aamulla ensimmäisenä ohjelmaan.

      Poista
  6. Kivoja ulkoilukelejä viikonlopulla, mutta niska tuossa tepsuttelussa tulee jäykäksi ja kipiäksi, kun saa koko ajan nastoista huolimatta varpaisiinsa tapittaa...

    Ei näy vielä ensimmäistä ruohontupsuakaan hankien alta, mutta varikset kiskovat urakalla koivunoksia pesätarpeiksi, joten toivotaan, että ne tietävät. Rispektit viikkotavoitteellesi ja onnea kelakaupoille;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos takkutukka. epäilen kyllä, että eivät luovu niistä keloista, mutta yrittänyttä ei laiteta.

      Varikset, nuo 'rumat' linnut ovat varmasti oikeassa, uskon näin :)

      Poista
    2. Liityn takkutukan joukkoihin, kyllä on käpälät kipiät kun joutuu köpöttelemään ja nythän tässä alkaa nää kunnon pääkalloilut kun päivisin on luvattu plussaa ja yöt miinuksella, ahdistaa jo etukäteen.

      Jos eivät luovu keloistaan, soita Anssille! (sry ihan pakko;D)

      Poista
    3. Tänään sai jo esimakua liukkaudesta, jäätävä tie ja lunta satoi siihen päälle.

      *lähtee etsimään A. Kelan puhelinnumeroa*

      Poista