tiistai 6. maaliskuuta 2018

Mies ja urheiluliike - pyhä yhteys


Matkattiin tässä yhtenä pakkaspäivänä Tampereen halki rantatunnelin läpi kohti kaupungin länsiosia. Kuvat kyytiläisen.



Rantatunnelista ulos ja kohti Lielahtea



Näsijärvi on umpijäässä



Näsijärvi  - tyhjiä venepaikkoja kesää odottamassa

Oli asiaa yhteen urheiluliikkeeseen, joka sijaitsee tuolla Lielahdessa. Sain sinne -30% alennuskupongin ja koska alennus koski myös jo alennettuja tuotteita, niin tokihan se piti käyttää. Käyttöaikaa ei ollut kuin pari päivää jäljellä. Meillähän urheiluliikkeissä asioi pääosin mies, joten kehotin häntä tutkimaan etukäteen netistä valikoimaa. Tarkoitus oli, että joku paksumpi takki olisi ostoslistalla. Muita urheiluvälineitä on kylliksi. Mies tutki netistä ja löysikin sopivia takkeja. 

Vaan kuinkas taas kävikään. Taas päätin koskaan olla puuttumatta miehen ja urheiluliikkeiden väliseen suhteeseen. Siinä on joku pyhä yhteys, johon minua ei väliin tarvita, vain kuskiksi liikkeeseen asti. Liikkeessä meinasi tulla sota. Onneksi se pysyi sillä asteella, että hymyilimme vielä pääosin molemmat. Minua siis nauratti ja harmitti yhtaikaa. 

Mutta se takki. Löytyi mielestäni hyviä ja käyttökelpoisia ja vieläpä ihan tyylikkäitäkin takkeja. Miehelle ne eivät kelvanneet (liian iso, liian pieni, liian jotain...)Mies oli luovuttanut jo monta kertaa ja todennut, että miksi en minä osta jotain itselleni. En vaan tarvinnut. Mieskin yritti väittää, että ei tarvitse mitään, vaikka sen takin todellakin tarvitsi.

Lopulta löytyi yksi tanko, jossa oli kalliiden merkkituotteiden hajakokoja isolla alennuksella ja niistä sai siis vielä -30%. Luojan kiitos siitä löytyi sopiva koko ja takki pääsi mukaan. Huokaus. Kotona mies oli jo ihan tyytyväinen ostokseensa.

Miksei vaimoille myönnetä sinnikkyyspalkintoja? 




24 kommenttia:

  1. Sinnikkyysmerkki, toisen asteen, myönnetty tällä päivämäärällä, tässä ja nyt. Ikinä en ole urheiluvälinekaupassa käynyt ja se on pyhä totuus. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos merkistä! :)

      Herttinen sentään, miten olet säästynyt urheilukaupoilta? Mies meillä on tänä vuonna käynyt jo tusinan kertaa, ainakin.

      Poista
    2. Urheilu vaarantaa terveytesi, tää motto mulla oli sen jälkeen kun tajusin kuutta-seitsemää lajia kokeiltuani että joka lajissa sattuu jossakin vaiheessa ja hylkäsin koko urheilemisen, katson kyllä sujuvasti=) Kuntoilen kylläkin, lähinnä kävelen ja pyöräilen.
      Mottoi on nykyään Elämä vaarantaa terveytesi;)

      Poista
    3. Oliskohan niin, että kohtuus kaikessa :)

      Poista
  2. Upeita talvikuvia♥ Todella..kyllä joku palkinto pitäisi saada:) vaan olipa onni että takki löytyi:) Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden pajaan!

      Onneksi tuo Sus' tuossa yläpuolella myönsi merkin. Hyvää maaliskuuta sinnekin!

      Poista
  3. Mutta kuule, mies ei kumminkaan ostanut uusia suksia; kai teille jokunen pari vielä mahtuisi :D :D

    Sinnikkyyspalkinnon ansaitsisit kyllä! Meillä on vähän samanlainen tilanne kaupoissa, joissa myydään työkaluja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pari viikkoa sitten hän ne sukset ostikin. Suksia on noin tusina erilaisia pareja, yhdet niistä on minun :D

      Älä aloitakaan rautakaupoista, ne ovat toinen pyhä yhteys. Mutta olen niissä käynyt nyt itsekin tuon betoniharrastukseni takia, joten ne saavat kesällä armon.

      Poista
  4. Ihania kevätpakkaslumikuvia! Ja kyllä se mies on sen sinnikkyyden arvoinen :)

    Mulla on ne talvikengät vielä kaupassa - Lidlissä olis ollu muuten nippanappa tarpeeksi korkeavartiset, mutta taas oli niin kapea se varsi, ettei kantapääkään mahtunu siitä läpi. Lidlin kengissä on usein sellanen ongelma. Tai sit mulla on ongelmallisen isot kantapäät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se sen arvoinen, menee hermo välillä tuon professorin kanssa :D

      Sinun kanssasi siis lähden seuraavaksi ostoksille. Saat sinäkin jotain kaupasta ulos :D Olen varma, että kengät löytyy!

      Poista
    2. Tai sit se on yhtä kauheaa... "nää on liian lyhyet" "nää ei mahdu pohkeesta" "näissä on liian kova pohja" "nää puristaa pikkuvarpaasta"... :D

      Poista
    3. Koska lähdetään ? Siitä tulee hauskaa :D

      Poista
  5. Ei kai sitä voi innostua jostain vaatteista, kun kauppa on täynn houkuttelevia urheiluvälineitä!
    Onneksi takkikin löytyi!

    Yksin on paras shoppaille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, silmät näytti vilkuilevan suksiin päin, vaikka pari viikkoa sitten juuri hankki viimeisimmät.

      Taas päätin, että menköön yksin ostoksille, säilyy rauha :)

      Poista
  6. Tuttua, todella tuttua. Mies kieltäytyy hammasta yhteen purren ehdottomasti ostamasta mitään ja yrittää karata jonnekin liikkeen syrjäisiin nurkkiin, ja joudun nolona selittämään myyjälle, että kyllä ostamme nyt juuri tämän takin. :D

    Kotona nyt on ihmetellyt pitkään, miten mukavan takin ostimme. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin se menee!

      Hävettää joskus kun mies häviää urheiluliikkeen uumeniin jaa minä puhun myyjälle :)

      Poista
    2. Ehkä myyjät ovat jo tottuneet näihin karkaileviin miehiin. :)

      Poista
    3. Totta, ainakin vanhemmat ja kokeneemmat myyjät :)

      Poista
  7. On ne välillä ongelmallisia nuo ostotilanteet, onneks lähti takki mukaan kuitenki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi.
      Aina päätän että olkoon vanhoissa ryysyissä, jos ei osta, mutta sitten kumminkin menen mukaan. Nyt en kyllä vähään aikaan.

      Poista
  8. Aika tuttua täälläkin, että mun ehdotukset ovat aina liian jotain. Se on kyllä hieman päiväkohtainen juttu. Mies on kyllä itsekin huomannut sanovansa helposti "ei" ehdotuksiin ja tyytyy tätä nykyä sanomaan, että "anna mun miettiä hetken aikaa, muuten sanon taas ei". Ihan hyvä alku jo tuossa, että tunnistaa oman käyttäytymismallinsa.

    Onpa kauniita talvikuvia. Mutta kyllä se kevät saisi jo kovasti tulla. Kuunliljat odottavat. ;-)
    Meillä taisi kuunliljoista ainakin osa tuhoutua aidan pystyttämisen myötä. En ole ihan varma, mutta vähän pahaa pelkään. Tolpat sementoitiin maahan, joten se sementti on saattanut olla haitaksi juurille. Ja kun ne ovat just alkaneet päästä siihen kokoon, että näyttävätkin joltain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän näistä ostosreissuista selvitä, vaikka kerran vuodessa, sen verran jo tunnetaan toisemme.

      Minulla on kuunliljojen valikoima laajentunut, sain joitain harvinaisia lajeja. Nyt jännää, että miten ne talven yli pääsevät. Esim White Feather selvisi kyllä jo yhdestä talvesta.

      Poista
  9. Onneksi te tunnette ja tiedätte toisenne ja ainakin toinen osaa luovuttaa ajoissa; ) Loppu hyvin, kaikki hyvin!
    On niin kaunista nyt, repsikan kuvistakin sen huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, joko toinen luovuttaa tai sitten tulee jälkipuheita :)

      Kaunista on, mutta aika kylmää on viima tänäänkin.

      Poista