perjantai 23. maaliskuuta 2018

Kauppojen paistopisteet


Muistitko laskea montako pullaa laitoit pussiin?
Oletko varmasti punninnut pussiin laittamasi tuotteet?
Katsoitko varmasti oikean numeron piirakoiden kohdalta?

Olen ihastunut paistopisteiden rukiisiin perunapiirakoihin. Tuossa lähikaupassamme (reilut 5 km) on paistopiste, jo ulko-ovella tuntee tuoksun, jos piirakoita on juuri otettu uunista. Niitä on siis pakko ostaa. Ne ovat lämpimiä ja hellästi varoen laitan ne kassiini päällimmäiseksi asetellen niin,  että vetoketju ei riko niitä. Kotona keitän kahvit ja nautin vielä lämpimien perunapiirakoiden lempeästä perunan ja rukiin mausta.



Lumitilanne grillillä puutarhassa 23.3.2018 klo 13.00


Tuossa lähikaupassa on vain kassalla muistettava montako tuotetta sinne pussiin laittoi ja kerrottava se kassalle. Päivänä muutamana olin kassalla ja edessäni jonossa seisoi vanhahko herrasmies, joka oli ostanut mm ison pussillisen pieniä riisipiirakoita. Kassahenkilö kysyi häneltä, että montako siinä on. Asiakas sanoi, että ei hän tiedä, hän unohti montako vaimo pyysi tuomaan ja lappoi pussin täyteen, että on varmasti tarpeeksi. Mitä tapahtui? Kassahenkilö otti takanaan olevasta telineestä sellaisen pienen muovipussin ja alkoi lappoa piirakoita sinne. Samalla hän laski ne. Harmitti miehen puolesta kun eivät ne tuoreet piirakat muovipussissa oikein pysy hyvinä. Kertyy kosteutta. Ehdottomasti on oltava paperipussi.

Tuosta tapahtumasta tuli mieleeni kuinka monta erilaista tapaa on maksaa paistopisteen tuotteet. Isossa marketissa, jossa viikottain käymme, on kaksiosainen systeemi. Ensin pitää muistaa montako tuotetta laittoi pussiin, toiseksi pitää muistaa mikä olikaan tuotteen numero. Vaaka on kaksiosainen, ensin näppäilet toiseen näppäimistöön kappalemäärän, sitten toiseen sen tuotteen numeron. Kaapelit näppäimistöjen ja keskusyksikön välillä sekoittavat luvut keskenään ja tuloksena on lopullinen tuotteen hinta, jolloin tarra tulostuu ja se pitää muistaa huolellisesti läntätä piirakkapussin kylkeen.

Hankalinta tässä on se, että jos menee kauppaan, jossa harvoin käy tai paistopiste on uusi, niin on tarkkaan tutkittava miten toimia. Onko lähettyvillä ohjeita? Yleensä ei. Onko lähettyvillä vaaka? Mitä siinä lukee? Esim tuo kaksiosainen systeemi on monelle uudelle asiakkaalle todella hankala. Melkein joka viikko neuvon jotain asiakasta kuinka tulee toimia. 

Päässäni olen jo jonkun aikaa miettinyt, miten tuo paistopisteprobleema olisi helpoin hoitaa. Monessa kaupassa tekisi mieli sanoa kauppiaalle, että kirjoittaisi ainakin selkeät ohjeet miten toimitaan. 

Helpoin tapa on tietysti se, että katsotaan tuotteen numero ja punnitaan tuote sillä. Tarra vielä pussiin ja awot, selvä homma.

Aurinkoista viikonlopun alkua, ei se ennusteen mukaan kylläkään paista kuin tänään. Ei siis mitään uutta. Kevät keikkuu eikä silti tule.




18 kommenttia:

  1. Lähimuistivammaisena tunnistan ongelman. Mitähän...?? ;O
    ;D

    VastaaPoista
  2. Ihana sää. Vähän jo tuntuu keväältä :D

    Kyllä minäkin näppäilin pari kertaa väärin, ennen kuin opin: ensin kpl-määrä ja sitten numero. Systeemi tuli meidän Prismaan vasta äskettäin. Toisaalta hyvää aivojumppaa. Koska tutkimusten mukaan me ihmiset olemme tyhmentyneet :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, räystäätkin tippuu jo.

      Ajattele vanhuksia, miten he selviävät noissa punnitus-viidakoissa.

      Poista
  3. Kunnolliset ohjeet isolla kirjoitettuna ja näkyvällä paikalla pitäs olla, jos noin monimutkaiseksi menee... ei oo täällä vielä mennyt, tai en oikeastaan tiedä, kun en juuri käytä paistopisteitä. On niin vähän vehnättömiä juttuja siellä tarjolla. Lidlistä joskus ostan perheelle jotain, ja niin vähän ettei tarvi laskeskella kassalla :)

    Tänään on keväinen päivä, huomenna sitten saattaa olla talvinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeet pitäisi todella olla paremmat. Minä ostan vain noita perunapiirakoita, ja Prisman koodit osaan ulkoa, toivottavasti eivät muutu :)

      Tänne on luvassa plussaa huomiseksi ja jotain sadetta.

      Poista
  4. Paikallista Prismaa uusitaan, joten sinne tullee tuollainen kaksiosainen juttu. Huoh. Itsestä niin väliä, mutta nuo vanhat ihmiset surettaa, koko elämä on muuttunut yhdeksi nappien painamiseksi.
    Lidlistä ostan joskus pari pullaa paistopisteestä, kassa onneksi näkee määrän pussin ikkunasta ja naputtaa itse hinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minustakin on väärin, että vanhat ihmiset joutuvat näppäilemään ja muistelemaan numeroita. Asiakkaat tekevät myyjien töitä.

      Lidlissä onkin helppo, kun muistaa kpl-määrän tai jos on vähän niin kassa näkee.

      Poista
  5. Perunapiiraat ovat mainiota herkkua! Lidlissä on toimiva systeemi ja hyvä tarjonta paistopisteessa, esim. ruisneliöt ovat paahdettuina ihan pelkän voin kanssa namskista.
    Kyllä pitäisi asiakkaana riittää, että ostaa ja maksaa. Sen verran suolainen on maamme hintataso. Mutta mitäs me kuin keikutaan kohti kevättä piiraat pussissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Takkutukka,ruisneliöt menee maistatukseen!

      Totta, asiakkaat tekee työt kaupoissa ja kahviloissa.

      Poista
  6. Kävimme muuten täällä pari päivää sitten Lidlissä ja kauhuksemme totesimme sen olevan täällä aivan surkea verrattuna Suomen siisteihin ja runsaan tarjonnan liikkeisiin.
    Samanlainen paistopiste, mutta se oli keskellä päivää suurelta osin tyhjä eikä valikoima ollut lainkaan niin runsas kuin Suomen Lidleissä. Johtuu tietysti myös kyseisen liikkeen henkilökunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan myös niin, että Suomessa kilpailu on kovempaa. Muista Britanniassa asuessani, että sielläkin Lidlit olivat huonompia kuin täällä.

      Poista
  7. Saksassa, Lidlin kotimaassa, Lidlit eivät myöskään loista valinnanvarallaan. Muutenkin niillä on huono maine, varsinkin henkilöstöpolitiikan suhteen.
    Kilpaileva ketju, Aldi, on huomattavasti parempi. Sitä käytän minäkin paljon.
    Ihmettelen täällä sitä, että melkein joka kaupassa on sisäänkäynnin yhteydessä jonkin leipomon myyntipiste. Kaupassa sisällä on vielä tuo paistopiste. Kai sitä menekkiä sitten riittää molemmille tarpeeksi. Saksalaisethan eivät mielellään osta edellisen päivän leipiä, sämpylöistä nyt puhumattakaan. Edellisen päivän sämpylät käytetään sitten knödeltaikinaan tai lihapullataikinaan korppujauhojen sijasta.
    Suomessa olen kerran käynyt Lidlissä ja yllätyin sen valikoimista. Kassalle sitä kehuinkin, miten paljon parempi valikoima heillä on tänne verrattuna.

    Minä unohdan Suomessa joka reissulla punnita hedelmät ja vihannekset. Täällä ne punnitaan kassalla, joten en ikinä tule edes ajatelleeksi asiaa.
    Elokuussa siis taas juostaan erinäisiä kertoja erikseen kassalta vaa ´alle punnitsemaan unohdettuja. Sorry vaan kaikki perässäni olevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin, että valmiit tuoreet pullat yms ovat nykyistä uusavuttomien ruokaa ja siksi nuo pisteet ovat suosittuja. Eihän monikaan enää leivo. Tuoretta saa vaivatta kaupasta. Minä en kyllä niistä valmiista pullista oikein innostu, mutta piirakat, nam.

      Suomessa teetetään asiakkailla paljon enemmän punnituksia, tarjottimien poisvientejä tms kuin missään olen tavannut. Euroopassa muualla on halpaa työvoimaa perinteisesti kätetty tuollaisiin töihin, meillä suomessa ei.

      Poista
  8. Kun on erilaisia merkintäsysteemejä, niin ei ole ihme jos asiakas ei osaa. Kilohinnoittelu olisi paras ratkaisu. ps. meillä päin s-kaupan riisipiirakat ovat parempia kuin Lidlin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, 'punnitse ja maksa' olisi paras. Lidlissä on kyllä hyvät piirakat, joten teidän marketissa on erinomaisia sitten :)

      Poista