Sivut

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Betonin pyöreitä muotoja


Verstaalla on ollut betonitöiden vuoro, maalauksen ja mosaiikkikoristelun ohessa toki. Olen tehnyt lisää pyöreitä ja kulmikkaista muotoja: ruukkuja, puolipalloja, naamoja ja myös tilauskoristeita. 

Tässä pyöreiden muotojen vaiheet:

Hankin ison ja pienen kovamuovisen pallon, joissa on saranat pallon halkaisemista varten.

Pallot



Pallot halkaistuna

Pyörivä pallo ei pysy paikallaan kun se on betonia täynnä, joten laitoin pallot isoihin muovirasioihin. Öljysin isot pallonpuolikkaat sisältä hyvin ja lisäsin betonimassan (S30-kuivabetoni). Öljysin sitten pikkupallot ulkopuolelta ja tökkäsin isojen pallojen sisälle. Päälle muutama pikkukivi, että pallot pysivät paikallaan:


Nämä viritelmät kuivuivat pari päivää



Sitten poistin sisällä olleet pikkupallot

Tässä välissä annoin vielä töiden kuivua seuraavaan päivään.





Sitten poistin isommatkin pallot


Puolipallot ovat kauniin pyöreitä myös pohjasta


Reunat tasaan vielä hiekkapaperilla


Muovipallojen puolikkaat pesin ja teen lisää puolipalloja...



Lopuksi maalasin puolipallot sisältä akryylimaalilla, kullanvärisellä:









Puolipalloista innostuin niin, että nyt on jo neljäs erä menossa. Niihin voi maalata sisäosan eri väreillä tai jättää maalaamatta, kauniita ovat ilmankin maalia. 

Työ verstaalla ajoittuu aamuun. Ensin käyn aamulla varhain kuuden ja kahdeksan välillä (ennätys on puoli viisi tältä kesältä) järvessä ja tunti-puolitoista nautin aamun rauhasta ja hölkkään vesilintujen seurana. Muutama muukin aamu-uimari käy joskus juttuseurana. Nautin kyllä siitä luonnon rauhasta ihan yksinkin mielelläni. Järvestä kotiuduttuani on pari tuntia kohtuullista "viileyttä" verstaan puolella, kun sinne ei paista aurinko vielä ja itsellä on kroppa jäähtynyt järvessä. Sen jälkeen en enää yritä tehdä kuin korkeintaan jotain kevyitä maalaushommia.

Tein tilaustyönä (öhöm) kymmenen mosaiikki-korentoa tasaisiin kiviin tässä kylällä asuvalle ystävälleni, joka halusi koristella sellaisilla juhlapöydän.  Tein sinne myös kaksi isoa betoniastiaa kultamaalilla koristeltuna. Kävin itsekin niissä puutarhajuhlissa ja minut esiteltiin korentoja ihastelevalle porukalle, että tuossa on taiteilija itse. Hehee! 

Kesä on ollut mahtava, nautin suuresti siitä, että vihdoinkin järvessä voi olla niin kauan kuin huvittaa ja pienin murhe on kuumuus, sen kestää kun miettii, että aamulla taas järveen...




18 kommenttia:

  1. Luulenpa, että noilla palloastioilla olisi myös menekkiä jos myisit. Upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seita.
      Betoniruukkuja olen muutaman myynytkin, kysyttäessä saako näitä ostaa, niin myyn toki.

      Poista
  2. Seitan kanssa samaa mieltä. Eikun putiikki pystyyn. Nuo sopisi niin hyvin meidänkin terassille. Kerrassaan hienoja!!

    Uiminen on ihanaa, kun vesi on lämmintä. Jostain syystä iskiashermo ei vaan tykkää uimisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa.
      Juu, kyllä olen myynytkin jo muutamia betoniruukkuja. Niitä syntyy niin paljon, että on pakko jonnekin tunkea. Kylätorilla myin muutaman naamankin, eri väreillä maalatun. Laitoin kunnon hinnan ja ajattelin, että ei kukaan osta. Hittolainen, ne meni kaikki kymmenen!

      Uiminen onkin asentona hankala minunkin selälleni, mutta vesijuoksu eli järvihölkkä sujuu, kun on pystyasento. Kokeilepas.

      Poista
    2. En ihmettele yhtään, että kauppa käy. Ei me turhaan täällä olla niitä kehuttu :)

      Poista
    3. Kiitos vaan markkinoinnista :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Betonista on moneksi ja minulla pää täynnä ideoita...

      Poista
  4. Onpa upeita betonikulhoja ilman maaliakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lissukka.
      Maali antaa syvyyttä pohjaan, mutta pelkkä betoni on tosiaan myös kaunis.

      Poista
  5. Taitava olet. Ehkä kohta kuuluisa. Kultaus näyttää kivalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Risa. Betonia on mukava työstää ja siinä pitää paikkansa se sanonta, että työ tekijäänsä opettaa.

      Poista
  6. Noi ovat tosi kauniita. Itse en ole vielä tehnyt noilla puolipalloilla, mutta ilmapalloilla ohuempia ja pallomaisempia. Sisuksen olen maalannut myös kullanvärisellä maalilla. Sisällä pidän yleensä kynttilää ja kullanväri loistaa hienosti kynttilänvalossa. Niitä olen antanut paljon viemisinä ja ovat olleet hyvin pidettyjä.
    Pinterestissä on myös valtava määrä ideoita betonitöihin. Mm. niitä ilmapallolla tehtyjä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri.

      Minäkin tein pehmeällä pallolla ohuita kuoria ja maalasin sisäosan hopeanväriseksi. Tuikku loistaa kauniisti sieltä. Ideoita kyllä riittää, ongelma alkaa olla mihin näitä sijoittaa :)

      Poista
  7. No nuohan on tosi hienoja! Syyspimeillä se tuikku ja kulhot pitkin puutarhaa... Tai miksei sisällekin.
    Mie oon saanu nauttia viileästä suihkusta työn jälkeen :) sitä arvostaa, kun kotona ei oo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RH.
      Toin ensimmäiset sisälle ja puutarhaan riitti vielä useita, naapurillekin :)

      Viileä suihku tekee varmasti työn jälkeen hyvää, minä käyn aina ennen nukkumaan menoa vielä jääkylmåssä suihkussa. Järvi ei enää oikein viilennä, aamulla ehkä vähän nyt kun tuuli sekoitti veden.

      Poista
  8. Ostajia ja tilaustöitä, - ei ihme! Aitous ja hyväntuulisuus puhuttelevat.
    Vapaasti mukaillen: There's no business like stone business... Myötäistä ja luomisen iloa taiteilijauran jatkolle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka.

      Stone business on tosiaan mukavaa, jokunen esine joutaa muuallekin, kun ei enää löydä sijoitusta meillä.

      Poista