Sivut

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Helmiäissienen synty


Vuosi sitten kesällä tehty betoni-jättiherkkutatti sai uuden ilmeen ja nimen. Siitä syntyi kultareunainen helmiäissieni. Lakki oli irtonainen, joten sitä oli helppo käsitellä.

Alkuperäinen



Lakkiin liimasin kirkkaita, himmeitä ja vihreitä mosaiikkipaloja




Lakin reunat ja aukot maalaisin kullan värisiksi



Helmiäissieni pääsi uuteen paikkaan, yhden kuunliljapenkin nurkkaan vartioon


Kierros kukkapenkeissä näytti, että yksi lempikukkani eli harjaneilikka kukkii. Lienee jotenkin risteytynyt ja väritys on moninainen:







Liljoista on osa kukassa, puuliljat ja osa muistakin on nupuilla.




Lämpöä riittää. Eilen oli illalla ukkonenkin hetken aikaa, istuin terassilla maalaustöitä suunnitellen ja nautin jylinästä ja rankkasateen raikkaudesta. 

Aamuisin tunti järvessä virkistää hetken. Tänään kaukana järven toisella puolla horisontissa välkkyivät elosalamat. Hieno näytelmä.






12 kommenttia:

  1. Minullekin kelpaisi tuollainen lakki! Tosin ei lasin palasista, turhan raskas, vaikkapa paljeteista.

    Täällä ukkonen kiersi kaukauisuudessa eilen, satoi kyllä, kuten tänäänkin on tullut aamulla vettä. Hiostavaa, sanoisin :D

    Lainakoira lähtee tänään kotiin, pah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljettien alla painaa vielä betonikin, Susu.

      Hiostavaa on, tulisi jo ukkonen ja kunnolla vettä.

      Poista
  2. Kultamaali on kuin piste iin päällä tuossa hatussa!
    Hautovaa on. Ei ees kunnolla ukkosta, kaukana jylisi eilen, mutta tänään ei sitäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RH, minäkin arvelin, että ei siihen mikään muu maali sovi.

      Tukahduttaa on, hiki virtaa, jotain helpotusta kaipaisi.

      Poista
  3. En ole tiennytkään, että harjaneilikalla on noin paljon väriyhdistelmiä.
    Mahtava liljakokoelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjaneilikkaa on ostettu vain kolmea vöriä, mutta joku mutaatio niillä on, koska värit ikäänkuin sekaantuvat vuosien myötä.

      Kiitos Seita, liljoista minun mielestä parhaat, eli suuret puuliljat eivät vielä kuki.

      Poista
  4. Mitä ne hupajavat? Jaa-a, etteikö muka ole hyvä sienivuosi! Ja kyllä kelpaa tatin kukkaloiston keskellä patsastella:)

    VastaaPoista
  5. Taas uusi sienilajike! Onpa väriloistoa neilikoissa ja liljoissakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä "otuksia" syntyy kuin sieniä sateella :)

      Poista
  6. Ihana sieni! Tuommoisen veisin Äitirakkaan pihalle muiden sienien ja aarteiden joukkoon, hänkin ihastuisi siihen kovin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pöllö.
      Täällä on pihalla monenmoista sementtisientä,naamioita, käsiä ja vaikka mitä. Nyt joihinkin on ilmestynyt väriä pintaan :)

      Poista