Sivut

torstai 9. maaliskuuta 2017

Satoi kunnolla lunta

Reilun vuorokauden ajan höytäili lunta ja yöllä oli tullut vielä lisää. Tänä aamuna oli ryhdyttävä lumitöihin. Lumen alta paljastui jää ja nyt oli hiekkaakin laitettava kriittisiin kohtiin. 

Tänä aamuna puhtaat valkoiset hanget olivat kauniita. Tässä tuokiokuvia tältä aamupäivältä pihassa:


Tämän kolalla kerätyn lumikasan alla on suojassa liljapenkki




Muistaako joku Nuutin ja Elman? Hiukan ovat kutistuneet.



Pehmeä lumipatja odottaa istujaa





Lumi koristeli tuiskuttaessaan kesäkeittiön ikkunoita

Nyt jo saisi lumentulo riittää ja kevät pongahtaa kunnolla eteenpäin. Loskaa tulee riittämään kun nämä uudet lumimassat alkavat sulaa. 

Siitepölykausikin on alkanut. Täällä on lisätietoa. Leppä on jo aloittanut kukintansa ja aloitin allergialääkityksen jo noin viikko sitten. Sehän ei tehoa heti, eikä koskaan tiedä miten aurinko lämmittää ja leppä innostuu kukkimaan tuossa lähijärven rannalla.

Keväältä kyllä näyttää ja tuntuu, ulkona linnut jo virittelevät soittimiaan ja oikein kunnon parvi pyrstötiaisia tuli taas aamulla ilahduttamaan kun vein ruokaa lisää. Ne ovat hyvin rohkeita ja väistivät vain hiukan puussa korkeammalle kun täytin talipalloautomaatin. Sirinä ja helistely kuului koko ajan, olin kuin konserttisalissa, sininen taivas kattonani.

Nyt on lähdettävä asioille, jätin reissut eilen väliin lumituiskun takia. Ihanaa kun voi valita kulkupäivänsä. Nyt kirjastoon, apteekkiin ja sitten, hm, herraseurassa lounaalle kirkolla. 






14 kommenttia:

  1. Joo, lunta on tullut ihan tarpeeksi. Kevättä odotellessa...

    Totta, miten mukavaa, että voi valita kulkupäivänsä. Tosin joskus on pakko lähteä tiettynä päivänä ja aikana, kuten meillä ensi maanantaina. Miehellä on aika Helsingissä silmälääkärillä klo 16, ja nyt ensimmäistä kertaa konkretisoituu se, että mulla ei nyt sitten ole ajokorttia enkä voi lähteä kuskiksi. Kaikki ystävät ja kaverit ovat töissä, joten bussilla pitää mennä. Eihän se mikään ongelma muuten ole, mutta siellä menee aina aikaa monta tuntia, ja viimeinen bussi lähtee meille klo 21. Lääkärikään ei ole ihan keskustassa ja yhdensuuntainen matka kestää tunnin ja vartin, joten pitkä lääkärireissu tulee. Ei sitä viitsinyt siirtääkään, kun se aika menee sitten taas monen kuukauden päähän. No, ellei bussiin ehdi, niin joku meidän lapsista saa yövieraan :D

    Herraseuraa lounaalla, wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on toisinpäin, minä olen kuskina ollut miehen silmälääkäri- ja leikkausreissuille jo vuosikausia. Tietty kaikille muillekin reissuille. Olisihan se kätevämpää jos olisi kaksi ajokorttia, vaan kaikkea ei saa.

      Hyvä, että teillä on yöpaikka, tai menkää hurvittelemaan hotelliin samalla reissulla :)

      Herraseuraa oli, ensiluokkaista...

      Poista
    2. Niin,kirjoitin vähän hullusti, siis onhan minulla ajokortti, mutta se ajokielto tuli sen aivoinfarktini vuoksi puoleksi vuodeksi. Toivottavasti (ja luultavasti) saan ajoluvan elokuussa takaisin.

      Poista
    3. Toivotaan, että saat kortin takaisin, olethan hyvin toipunutkin.

      Poista
  2. Voi, katoavaista on Nuutin ja Elman lempi!

    Jeps, nyt kevättä ja heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surullista, mutta tiesimme, että se ei kestä, Susu.

      Äkkiä nyt kevät!!

      Poista
  3. Lunta tulee taivaan täyveltä! Toivottavasti oli maistuva lounas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tulee lumi-räntää taivaan täydeltä.

      Lounas oli kyllä hyvä: lohta ja tilliperunoita.

      Poista
  4. Ennen vanhaan sanottiin kun kevättalvella satoi lunta, että uusi lumi on vanhan lumen surma. Vai oliko siellä enää ollenkaan sitä vanhaa lunta?





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran oli vanhaa lunta alla, että juuri eilen naapurin kanssa puhuttiin tuosta samasta sanonnasta. Varsinkin kun nyt on jo plussakeli ja uusi märkä lumi sulattaa vanhaa.

      Poista
  5. No tuli sitä vähän tännekin, tein pienen lumiukkolumilyhdyn, mutta sitten tuli kramppi takareiteen ja ongelmia lapselle kaukana ja piti sitä ruveta hoitamaan. Mutta ei varmaan mitään siihen nähen, mitä teile on tullu. Lunta siis.

    Kyllä se kevät tulee, ylihuomiseksi on luvattu jo viittä astetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on luvattua jo lämpöä, en halua enää näitä loska-pakkanen vaihtelukelejä. Haluan kevään ja ensimmäiset lumikellot kukkimaan! NYT!

      Poista
  6. Kiva kun saitte tekin vähän lunta. Onneksi ei meille oo satanut enää lisää. On jo moninkertasesti enemmän nytkin. Ihanaa kun alkavat sulaa.
    Surkeeta kun on lumikelloihin vielä aikaa, pitääkin lähteä katsomaan sinne teidän lumitilannetta huomenna :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa tänne etelämmäksi. Vesikeli sulattaa lumia jo ja ensi viikolle on luvattu lämpöasteita.
      Lumikelloja odotellessa :D

      Poista