Sivut

tiistai 22. tammikuuta 2019

Viileä työpäivä

Eilen oli aamupäivällä pakkasta -23 C.




Oli asiointipäivä ja otin pari kyytiläistäkin mukaan. Odotellessani heitä oman asiointini jälkeen, katselin autosta parkkipaikan vieressä olevaa rakennustyömaata. Taisi olla melkoisen viileä työpäivä. Silti rakennuksella tehtiin töitä rivakasti. Mietin katsellessani, että onkohan tuolla ylhäällä istuvalla nosturikuskilla kopissaan joku lämmitys. Siellä hän nosteli betonielementtejä ilmaan ja asetteli paikoilleen. Katolla näin ainakin kolme miestä töissä. Huh, aika viileä työpäivä. Nappasin kännykällä kuvan tuulilasin läpi.

Onneksi sain kirjastosta eilen kahdeksan uutta kirjaa, varauksista tulleita aivan uusia, tammikuussa ilmestyneitä. Olin jo melkein huolissani kirjojen vähyydestä. Kun lukemista odottavien kirjastokirjojen määrä pinossa laskee kolmeen tai jopa alle, alkaa olla aika haalia lisää. Onneksi alkuvuoden uutuudet (varattu jo ajoissa) putkahtavat jo kirjastoonkin. Käsi toipuu oikein hyvin, mutta lukeminen on kumminkin vielä pääharrastus, kevyitten kotihommien lisäksi. Tänään on vielä ystävä tulossa iltapäivällä kahville ja laitetaan taas kylän asiat kuntoon, miksei omatkin.




16 kommenttia:

  1. Aaamulla kun käppäilin töihin, oli -27 astetta, eikä enää tuntunut oikein kivalle, kun joutuu hengittämään kaulaliinan läpi. Oli sen verran tuulista, että sääennusteen "tuntuu kuin -35" tuntui kyllä aika oikelta arviolta. Mutta eipä mulla siinä muutaman hassun kilsan matkalla mitään hätää ollut. Mietitytti ennemminkin perheen pari muuta henkilöä, joilla kummallakin auto on työkalu ja aamulla ei ollut ollenkaan varmaa lähtevätkö ylipäätään käyntiin, toimiiko takalaita ja pysyykö jäätyneet ovet kiinni (toisessa ei). Ei ole mitään iloa näistä pakkasista kyllä kenellekään, vaikka kuinka kaunista onkin. Paitsi lämpö- ja sähköyhtiöille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri luin lehdestä, että Vihdissä oli -32 C, joten eteläinen Suomi on aamulla ollut tosi kylmä.

      Lunta on tarpeeksi ja pakkasta ei tarvita yli 10 astetta, kiitos, eikö ole hyvä näin :D

      Poista
  2. Hrhh: Enää ei ole virallista valtakunnallista pakkasrajaa ulkotöille, vaan lienee työmaakohtainen, silti hrhh aamun lukemalle - 24,9 eli siisteiksi sisähommiksi menee.

    Mukavaa, että käsi toipuu mallikkaasti ja että hyvin putkahtelee uutuus- ja muita varauksia kirjastosta - kolme kirjaa pinossa on ehdoton häly- ja kriisiraja) - joiden parissa toivottavasti Sinulta riekkumiset toistaiseksi unhettuvat:)
    Mukavia kahvitteluja kera kainon pyynnön: jos oikein vauhtiin pääsette, niin sopisiko mainitsemiesi lisäksi ulottaa parannustoimenpiteitä noin laajemmaltikin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkasen kävi sääliksi nuo rakennusmiehet.

      Toki, me ulotamme kahvipukin äärellä ajatuksia myös sinne päin. Kaikella tarmollani lähetän jo nyt virtuaalisia parantavia ajatuksia!

      Poista
  3. Tosi puhdas tuulilasi sulla - en tosin muuta luullutkaan :)
    Värjöttelen täällä ja polttelen nihkeestipalavia puita huonostilämmittävässä uunissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, keskellä tuulilasia oli puhdas alue, reunoilla oli harmaata kuraa. Koko auto on likainen mutta näillä pakkasilla en vie pesuun vaikka autotalli onkin.

      Meillä on läämityskattilassa tuli, samoin hellassa ja iltapäivällä laitan vielä leivinuuniin tulen.

      Mies tuli just hiihtämästä ja oli ihan joulupukin näköinen huuruisine naamoineen :)

      Poista
  4. Minä kävin viiden maissa aamulla vessareissulla, ja -30 oli mittarissa silloin. Eihän tästä Vihtiin pitkä matka ole...

    Tarvitsen kyydin iltapäivällä tuonne keskustaan, ja äsken mies kävi käynnistämässä auton (onneksi lähti, vaikka vähän kankeasti), täytyy sitä hiukan lämmitellä ennen kuin lähtee ajelemaan.

    Kiva kun kätesi on hyvin aloittanut paranemisensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, ihan riittävästi oli pakkasta teillä.

      Näillä pakkasilla on onni kun on autolla talli :)

      Kiitos Aila!

      Poista
  5. Eipä oo näillä pakkasilla mukava olla ulukotöissä, hyihh!
    Onkohan sinun miehellä pakkasrajaa hiihtämisessä ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mietin noita miehiä, että miten kovalla pakkasella ne vielä tekevät rakennushommia.

      Huokaus. Sillä mitään pakkasrajaa ole, paitsi vaimo, joka nalkuttaa kun pakkanen menee yli 20 ja mies vaan lähtee hiihtämään.

      Poista
  6. Hyvä kun laitatte kylän asiat yhdessä kuntoon. :)
    Hyvä ja terävä kuva. Meillä pakkanen laski tänään -8 asteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuntoon tulin enemmänkin omat asiat ja muiden läheisten.

      Teillähän oli suorastaan lämmin :)

      Poista
  7. Luulen, että nosturissa on lämmitetty koppi. On sen verran tarkkaa työtä, että ei saa olla näpit jäässä. Kylmässä työskentelyyn tottuu kyllä, mutta pukeutuminen pitää myös hallita. Onkin poikkeuksellista, että kylmintä on nyt Etelä-Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin oletaan, siellä kopissa huurtuisi ikkunatkin muuten.

      Harvinaista todella, että etelässä oli yhtä kylmä kuin Lapissa.

      Poista
  8. Hrrrr... On siellä tosiaan kylmä. Meilläkin oli eilen talven kylmin päivä -4,5°C. Ja se totta tosiaan tuntui kylmältä. Kummasti sitä ihminen aina tottuu. Nyt on sentään ollut ihanan kuivaa kylmyyttä, eikä sitä tavanomaista kosteaa, joka menee luihin ja ytimiin vaikka mitä pukisi päälleen.

    Minä en uskalla edes ajatella, montako kirjaa mulla on odottamassa lukemista. Ostan tosi paljon kirjoja, enkä sitten kuitenkaan ehdi lukea. Suurin osa on nykyään e- kirjoina, joten siinä vähän häviää se tuntuma, kun ei tosiaan ole pinoa kertomassa tilannetta. Se pino voi toimia siis kumpaankin suuntaan hälytysmerkkinä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosteus ja tuuli ovatkin pahempia kuin kuiva pakkanen.

      Se on kumma, että vaikka meilläkin on kotona tuhansien kirjojen oma kirjasto, niin paniikki tulee jos uutuudet kirjastokirjoista vähenee liikaa.

      En ole oikein päässyt e-kirjojen makuun vielä, se konkreettinen pino on niin hyvä. Toki joillain reissuilla olen käyttänyt e - kirjoja, ei tarvitse pakata kirjoja.

      Poista