Sivut

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Pyhän Mikaelin kirkko

Kävin päiväreissun vähän kauempana tutussa kaupungissa. Matkan varrelle sattui tämä Pälkäneen rauniokirkko. Oli aurinkoinen vaikkakin kylmä päivä, joten poikkesin päätieltä ja kävin kirkolla ottamassa kuvia.  Se on kauniisti kunnostettu ja läheltä katsottuna se oli vielä kauniimpi. Tuli ihan sellainen brittiläinen fiilis, siellähän noita raunioita on runsaasti. Olen niitä kiertänyt siellä Stonehengestä alkaen moniin muihin. 

Tässä kuva raunioista ensin kauempaa:





Lähempää kiertäen:











Sivulta


Tästä mennään sisälle:








Täällä pidetään kesäisin konsertteja illalla


Alttarilta katsottuna taaksepäin


Lisätietoja kirkosta ja sen historiasta täältä ja täältä.


Kirkon pihalla oli tällainen teos ja pitihän se tutkia ja selvittää mikä se on:



Kirjanpainaja Daniel Medelplanin muistomerkki,
pystytetty v 1949


Olen ajanut tuon kirkon ohi satoja, ei, varmaan jo tuhansia kertoja, seurannut aikoinaan sen kunnostustakin 2000-luvun alkupuolella. Olen vain ajanut ohi päätietä ja vilkaissut, että siellä se on. Vasta nyt päätin pistäytyä katsotaan tarkemmin. Kyllä kannatti. Rauhallinen hetki, ketään muita ei paikalla ollut. Kaunis paikka ja jos löytyy ensi kesälle sopiva konsertti tms, niin ajelen sinne kokemaan entisaikojen tunnelman. Satoja vuosia vanhoissa kivissä ja etenkin juuri kirkkojen raunioilla aistii jotain menneen ajan havinaa. Siellä muurien keskellä saa aivan varmasti sitä omatekoista mindfullnessiä. Suositan.


12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista nähdä, että se on nyt saatetu tuollaiseen kuntoon ja käyttöön. Olen aikoinaan (20? 30? vuotta sitten) käynyt useammankin kerran "luuhaamassa" raunioilla. Jotain kiehtovaa niissä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikkahan oli käyntikiellossakin vuosituhannen alussa, kun oli niin huonossa kunnossa. Nyt on kyllä hieno. Ja se tunnelma!

      Poista
  2. Hyvä, kun pysähdyit ja kävit katsomassa.
    Kirkkoen arkkitehtuuri on mielenkiintoista, niin vanhaa. Monista kaupungeista vanhat rakennukset on purettu aikanaan, kirkot jääneet jäljelle, elävää historiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä kiviseinien sisäpuolella oli historia läsnä. Tosi hienoa, että ovat kunnostaneet paikan. Lasikattoa siihen on meinattu, mutta onneksi ei ole laitettu, noin se on juuri hyvä.

      Poista
  3. Jylhää ja vaikuttavaa! Noissa vanhoissa kirkoissa tulee reissuilla aina poikettua ja istuskeltua. Niissä rahoittuu kaiken kaiken pöhinän keskellä kuin itsekseen... Kirkon historia ja Medelplanin tausta olivat kiinnostavia; kiitos:) Konserttimiljöönä taatusti ainutkertaisen kokemuksen ja akustiikankin antaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuo oli niin tutun reitin varrella, että poikkeaminen oli aina jäänyt. Nyt oli oikea hetki varmaan.

      On niillä aikoinaan ollut kova työ kivien saamisessa tuonne ylös. Mutta nyt siellä oli tosi rauhaisa ja hieno tunnelma. Varmasti kesäiltana menen konserttiin, jos vielä niitä siellä on.

      Ole hyvä Takkutukka!

      Poista
  4. Kaunista! Pälkäneellä ajeltiin muutama kesä sitten..ja tuli vallan kamala myrsky. Oli pakko seisoa tien vieressä ihan pelotti kun puut oli luokilla. Ei sattunut silmään tuo kirkon raunio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauniokirkko on ihan Pälkäneen keskustan kohdalla, valtatien 12 vastakkaisella puolella. Näkyy tielle kyllä. Kanttattaa poiketa.

      Poista
  5. Bongasitko sen viitisensataa vuotta vanhan koirantassunjäljen tiilessä?:) Viikko sitten kun ajettiin ohi, oli ehtinyt aurinko jo niin matalalle, ettei paistanut raunioihin, niin ei jääty kuvaamaan. Hieno paikka! Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RH.
      Harmi, en bongannut koirantassun jälkeä. Aurinko paistoi kirkkaasti, joten kuvaaminenkin oli välillä hankalaa. Paikka on kyllä hieno.

      Poista
  6. Onpa mielenkiintoinen paikka. Ihan uutta minulle, että Suomesta löytyy tällainen rauniokirkko. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Seita. Mukava, että voin tuoda jotain uutta sinullekin.

      Poista