Sivut

tiistai 29. toukokuuta 2018

Lastentarha


Meidän puutarhassa on lastentarha. Kaikenlaisia pikkuolioita, tällä kertaa siis ihan oikeita ja eläviä, hyppii pitkin pihaa. Meillä on tuuhea kuusiaita ja tänä keväänä siinä on pitkin matkaa ainakin neljä räksän pesää. Voi olla enemmänkin, en halua häiritä heitä kovin tarkkaan ja tutkia. 

Tämmöisiä untuvaisia palluroita saa varoa pihalla, että ei astu päälle:


Mitäs minua kuvaat, emo suuttuu!

Viimeisin pesä löytyi kun hain kompostista valmista multaa ja satuin katsomaan piipityksen suuntaan kuusiaidalle. Voi tavaton, siellä oli aika matalalla pesä ja hyvin monta pientä avointa nokkaa kurkotti ylös ruokaa odotellen. Herttainen näkymä. En halunnut häiritä heitä kameran kanssa.

Naapurin kissat ovat kovasti tulossa kylään, mutta ilmoitin juuri äsken toiselle, että pysykää pois nyt kun linnuilla on poikasia. Kissa katsoi minua tuossa autotallin edessä vihaisesti ja läksi löntystelemään omaan kotiin päin. Siilien ruokakipon ne ovat jo jättäneet rauhaan, eivät uskalla mennä matalaan verkkoravintolaan. Hehee. 

Tänään on mahdoton helle, pidin taukoa puuhommista. Mies joutui lähtemään kaupunkiin, joten heitin hänet pysäkille, varmaan tulee tarpeeksi kuuma bussissa ja kaupungissa. 




15 kommenttia:

  1. Tämä on ihanaa aikaa, kun pikkuisia näkyy ja kuuluu ympäriinsä. Siilit eivät ole vielä löytäneet meille. Naapurissa niitä kuulemma on. Joskopa edes joskus tulisivat kylään. En pistäisi ollenkaan pahakseni. :.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitapa jotain märkää kissanruokaa illalla tarjolle, niin eiköhän siilejä ilmesty :)

      Poista
  2. Meidän pihaan on ilmaantunut pulupariskunta jonka pariutumisriittejä ollaan tarkkailtu, kai nekin jonnekin lähistölle on pesän väsänneet, käyvät ruokailemassa kun naapuri ympäri vuoden tarjoilee ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä erilaisia pariskuntia ja lapsosia nyt ilmestyy.

      Meillä on sepelkyyhkipariskunta tuossa isossa kuusessa, siellä on niiden pesä. Kujerrus kuuluu usein yölläkin.


      Poista
  3. Voi joko niitten poikaset on lähteny pesästä! Meilläkin on jossainpäin räksiä enempi vähempi, ja kun täällä riittää myös niitä naakkoja, niin ne välillä ottaa yhteen ja auton lasit on paskassa sen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa on jo noin isoja palloja ja osalla on vielä munat pesässä. Kirjosieppo pesii tammessa pöntössä työhuoneeni ikkunan alla. Minulla on näköalapaikka :)

      Poista
  4. Voi tuota ilmettä. Ihana pallero!

    VastaaPoista
  5. Hahhah, tuo pallero on niin Angry Bird!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu hei, tämä on oikea LINTU, vaikka angry vähän onkin :D :D

      Poista
  6. Kaikki vauvat on ihania, aikuisräksistä en niin kovasti tykkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kyllä niistä aikuisistakin on hyötyä, syövät lehtokotiloita :)

      Poista
  7. Onpa söötti, tuimisteleva untuvikko. Teillä sitä piisaa tuotaa toiminnallista puolta: on ravintola- ja majoitustoimintaa, taidepajaa, klapiverstasta ja nyt lastentarhaa... Aurinkoista ja sopivasti puuhakasta loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tämä yritysrypäs sellainen, että pitää kesän kiireisenä :)

      Kiitos ja samoin aurinkoista viikon jatkoa sinnekin!

      Poista
  8. Voi, miten suloinen ♡

    VastaaPoista