Puutarhan kuulumisia.
Kirsikkapuut kukkivat:
Päärynäpuut availevat nuppujaan:
Omenapuut ovat nupullaan, tässä valkeakuulas:
Maassa on sinistä, helmililjoja on suurina mättäinä:
Urho sai toivomansa kaverin, hänen nimensä on Vilho:
Itse olen ollut muutaman päivän aivan tukossa koivun siitepölyn takia, kaikesta lääkityksestä huolimatta. Ulkoilut ovat jääneet minimiin. Ensi viikolla pitäisi jo helpottaa, siitepölyennusteen mukaan.
Mahtaako olla kauniimpaa aikaa Suomen suvessa, kun tuo kirsikka- ja omenapuiden sekä muiden kukkivien puiden aika?
VastaaPoistaNautin siitä ajasta täälläkin, mutta Suomessa se on mielestäni vielä kauniimpaa. Taitaa olla kotikenttäetu.
Jaksamista siitepölyn kanssa. Meillä alkaa nyt vasta helpottamaan. Elvis on kamppaillut astmansa kanssa ihan viime viikkoon saakka. Eilenkin vielä kuulin sen yskivän. Tällä hetkellä onkin sitten Michael tukossa. Hän on allerginen heinälle ja joillekin muille niittykasveille. Ei siis tarvitse ainakaan romanttista picnic`iä luonnon helmassa alata suunnittelemaan. Atschiii!!!
Kyllä minustakin omenapuiden kukinta on se alkukesän huippukohta. Koko puutarha on valkoisena.
PoistaAstmaa minulla ei ole, mutta juuri siksi pitää huolehtia noista allergialääkkeistä, että ei siirry astman puolelle. Elvikselle terkkuja!
Minä selviän lepän ja koivun siitepölyjen jälkeen helpommalla, heinille en ole allerginen. Syksy mäellä on sitten taas homeitiöt luonnossa, mutta niissä lääkitys tehoaa kyllä.
Voi sitä kukkien runsautta, kun kaikki puut on yhtä aikaa kukassa :)
VastaaPoistaTomeralta näyttää Vilhokin!
Niinpä, kun vielä omenapuut pääsevät kukkaan, on puutarhan kesä aivan valkoinen.
PoistaVilho on klapi, joka päätti tulla Urho kaveriksi :)
Suur-Jyväskylän lehdessä juttu tyypistä jolla 500 erilaista kuunliljaa!!!!
VastaaPoistahttps://www.surkkari.fi/pdf/ sivu 12-13
Vilho on hauska;D
Uskallankohan lukea jutun, voi tulla hysteerinen tarve saada lisää kuunliljoja :)
PoistaVilho kiittää.
Meillä ei pitäs ihmeellisempiä siitepölyallergioita olla (paitsi miehellä löyty ku tehtiin testit, mut ei se niistä juuri paljoa oireile) mutta kyllä meillä on viime päivinä aika useasti saanu sanoa sitä "terveyskeskus"ta, kun välillä aivastuksen raikuu. Voihan se olla sitä, tai voihan ne piikkipallot ärsyttää limakalvoja ilman allergiaakin.
VastaaPoistaIhanat kukkaset teillä! Just saunan jälkeen kattelin, että mejän omenapuutkin näyttää saavan kohta kukkia. Siinä "hyvässä" puussakin on vaihteeksi kukkia, ei oo kahteen vuoteen juuri ollu...
Tänä keväänä on erityisen voimakas koivun kukinta ja oireet sen mukaiset. Mieskin meillä pärskii vaikka ei ole mitään allergioita.
PoistaMulla nousi kuume kun oli niin hankala olo eilenkin. Tänään olin melkein koko päivän sisällä. Kävin järvessä vaan.
Kovasti on kukkia puissa tulossa, toivottavasti pölyttäjiä riittää.
Ihanat kukat. Täällä on paljon koivuja ja niitä norkkoja tippui koko piha täyteen, joskus näyttää että savuaa, kun pöllyää. Onneks ei se ihmeemmin vaivaa vielä.
VastaaPoistaKiitos Emilie. Tämä on alkusoitto ennen kuin omenapuut kukkivat :)
PoistaPöllyävä siitepöly on yleensä männyn ja se ei juuri kellekään aiheuta oireita. Mutta tietenkin lisää limakalvojen tukkoisuutta. Koivin siitepöly niin hienojakosita, että sitä ei näe.
Kaunista kukkarunsautta. Nyt taitaa hedelmäpuiden pölytys onnistua kun on lämmintä.
VastaaPoistaHyvältä vaikuttaa, öttiäisiä lentelee.
PoistaOnpa teillä kaunista, tuo hyötypuiden kukinta on kesän taitekohta!
VastaaPoistaSymppikselle rastapää-Vilholle terveisiä ja kaveruksille viikarimaista ja hilpeää kesää:)
Enpä huomannut, että tein Vilholle rastat, nehän ne tosiaan ovat :)
PoistaVälitän terveiset!
Hyvää kesän alkua sinullekin!
Nyt on luonnossa niin vihreää, että silmiin melkein sattuu. Ei kuki mun kirsikkapuu noin hienosti, jänöt järsineet sitä :/
VastaaPoistaUrholla on nyt huonoa seuraa. Vilhohan polttaa ihan selvästi tupakkaa, hyi. Vai mitä lie, kun on rastatukkakin :D
Se on Vilhon nenä! (Oksa klapissa)
PoistaTosin olet oikeassa, Vilho löysi heti pihalta betoniset pullot, jäi niiden seuraan istuskelemaan. Oikea puistokemisti :)
:D :D Jokaisella pitää olla yksi häirikkö puutarhassa. Vilho on makee :D
PoistaSaa nähdä mitä Vilho keksii :D
Poista