Sivut

maanantai 7. toukokuuta 2018

Pettäjän tie


Taina heräsi aamuyöllä kolmen aikaan puhelimen ääneen. Unenpöpperössä hän näki puhelun tulevan oudosta numerosta ja mietti vastatako. Hän katsoi viereistä sänkyä ja huomasi sen tyhjäksi. Aviomies oli insinööri ja johtajana läheisellä paperitehtaalla, hän "joutui" omien sanojensa mukaan usein edustamaan ja asiakkaiden kanssa meni myöhään. Ei Taina sitä ihmetellyt nytkään.

----------------------

Edellisenä iltana:

Reima oli soittanut jo päivällä vaimolle, että käväisisi töiden jälkeen vain nopeasti kotona syömässä ja vaatteita vaihtamassa. Tehtaalle oli tullut vieraita Kiinasta ja hän joutuisi lähtemään heidän kanssaan istumaan iltaa ja keskustelemaan tulevista kaupoista. Menisi taas myöhään.

Reima oli  hyvin omistushaluinen ja mustasukkainen, samaan aikaan itse petti vaimoaan. Taina ei saanut mielellään tavata ystäviään eikä sukulaisiaan kuin harvoin, eikä tullut kuuloonkaan, että Taina olisi voinut hankkia ajokortin. Taina oli kotirouva, hoiti heidän isoa komeaa taloaan. Reiman periaate oli, että kyllä hän akkansa ja lapsensa elättää.

Erja odotteli jo kovasti Reimaa. Hän oli ostanut kuohuviiniä ja nauti lämpimästä kesäpäivästä pienen rivitaloasuntonsa pihalla. He olivat Reiman kanssa tapailleet salaa jo lähes viisitoista vuotta. Kyllä Erja välillä mietti, että milloin hän voisi olla Reiman nainen ihan kokonaan, mutta asia ei enää tuntunut Reimaa vaivaavan. Hän lähti kotoaan edustamaan ja vaimo ei perään kysellyt. Erja ei jaksanut välittää, pääasia oli, että hän sai nähdä Reimaa usein.

Tainalla ja Reimalla oli kaksi teini-ikäistä poikaa, joten koko nuoremman pojan elämän ajan Reimalla oli ollut suhde Erjan kanssa. Erja oli töissä seurakunnan taloustoimistossa, siellä he olivat aikoinaan tutustuneetkin.

Reima tuli kahdeksan jälkeen, Erjan jo ihmetellessä hänen viipymistään. He kävivät yhdessä suihkussa, rakastelivat, ja istuivat sitten iltaa pihalla. 

Vanhempi yksin asuva mieshenkilö muutaman asunnon päässä samassa talossa oli seurannut heitä jo monta vuotta. Nyt hän oli saanut tarpeekseen. Hän oli uskovainen mies eikä voinut katsella tuota syntistä menoa enää.  Mies käveli nurmikkojen ja aitojen lomitse Erjan pihaan ja alkoi paasata pariskunnalle. Erjan hän haukkui seurakunnan työssä syntiä tekeväksi ja Reimasta hän oli ottanut selvää, että tällä oli vaimo ja lapsia. Suhde ei saanut jatkua enää. Heitä oli rangaistava.

Reima kuunteli hetken miehen kirpeää ja vihaista puhetta, hymyili sitten ja totesi, että  asia ei kuulunut miehelle. Samalla Reima pyysi tätä poistumaan. Mies ei poistunut. Hän kertoi seuranneensa heidän touhujaan ja oli nyt tullut tekemään siitä lopun. Samalla hän veti taskustaan aseen.


-------------------------------
Yö:

Lopulta Taina päätti vastata puhelimeen. Pojatkin olivat ystävänsä mökillä, jospa sieltä soitetaan. Puhelimessa oli mies, joka sanoi, että hänen uutisensa olivat vakavia. Mies kertoi olevansa poliisi ja soittavansa Töölön sairaalasta. Tainan miestä, Reimaa, oli ammuttu päähän ja hän oli leikkauksessa. Olisi syytä tulla pian, Tainaa tultaisiin hakemaan autolla. 

Reima kuoli leikkauspöydälle vähän ennen kuin Taina saapui paikalle.

Seuranneina viikkoina koko pettämisen suuruus selvisi Tainalle ja pojille. Nuorempi pojista sanoikin, että hänellä ei sitten ole isää koskaan ollutkaan, kun kuuli kuinka kauan suhde Erjaan oli jatkunut.





Pettäjän tie-juttu liityy sarjaan:
Sus’-kirjoitushaaste:  Taitekohta, kulminaatiopiste.
Kirjoita tarina (fiktio/fakta) ihmisestä joka on elämänsä taitekohdassa, jossa jotain jää taakse ja uusi on edessä. Tarinassa täytyy olla jokin päätös, valinta joka ohjaa tulevaa.



14 kommenttia:

  1. Kivasti tiivistetty dekkari, ei tarvinnu kokonaista kirjaa lukea :) Lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lissukka. Eiköhän tähän jatkoa jo päässä muhi :)

      Poista
  2. Tyydyttävää :) Mua aina suututtaa, kun rumasti tehneet pääsee pälkähästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin vähän repäistä noitten satujen jälkeen :)

      Poista
  3. No jopas, kolme vastausta haasteeseen ja kaksi ruumista?:O Kyllä nyt on naiset purkaneet tuntojaan;DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tarinan ruumiiden määrä ehkä selviää jatko-osassa :)

      Poista
  4. Onnellinen loppu. Tainalle jäi perheen omaisuus, hyvä juttu.
    Tuli vaan mieleen yksi tuttavapariskunta, jossa mies vaihtoi nuorempaan, vaimonsa oli ollut koti- ja edusturouvana kaiken ikänsä, oli avioehto, ja nykyään hän kituuttelee peruskansaneläkkeen turvin yksiössään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se monesti menee, että nainen ei saa mitään kun ei käy töissä jos ero tulee.

      Tämä tarina muhi päässä niin kauan eilen, että oli pakko kirjoittaa. Melko varmasti tarina jatkuu. Omaisuus jäi tosiaan vaimolle ja lapsille, kai...

      Poista
  5. Hui. Olipas kaikessa kauheudessaan todentuntuinen tarina. Toivottavasti ei sitä kuitenkaan ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiktiota tämä kyllä oli. Toki näitä vastaavia sattuu ja tapahtuu, ihmiset ovat niin raadollisia joskus.

      Poista
  6. Jään odottamaan jatko-osaa: kuka oli syyllinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa tulee jatkoa, aihe muhii jo päässäni :)

      Poista
  7. Minä en noin lähtökohtaisesti ole dekkareiden ystävä, ja tästäkin ensin ajattelin, että en tätä loppuun saakka lue... vaan kuinkas sitten kävikään :D Surullista, mutta useinkin valitettavan totta.

    Jatko-osaa odotellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin raadollista kuin onkin, tarina voisi olla täysin totta. Minä kyllä tykkään dekkareistakin.

      Jatkoa muhii jo päässä :)

      Poista