Sivut

sunnuntai 9. marraskuuta 2025

Viikon 46 krapu - Kiisseli

Kiisseli

Sain luvan tehdä kiisseliä, olin noin 12 vuotias.

Äiti lähti kauppaan asioille.

Päätin tehdä kiisselin vadelmista.

Laitoin vadelmat, veden ja sokerin kattilaan. Kiehautin muutaman minuutin ja sekoitin. Sitten nostin kattilan pois levyltä ja lisäsin kylmään veteen sekoitettuja perunajauhoja. Kiisseli ei meinannut yhtään paksuuntua, lisäsin perunajauhoja reilusti.

Pian kiisseli oli niin kovaa, että sitä ei olisi saanut edes veitsellä leikattua.

Mietin miten kertoa äidille. Ajattelin olla ovela ja pilkoin näkkileivän paloja kiisseliin pystyyn, että sitä ei huomaisi ja piilotin kattilan ulkorappusten alle.

No, äiti näki tuotokseni heti. Eikä voinut kuin huokaista ja puistella päätään. Sitten nauroi.

Yhdessä teimme uuden kiisselin.


______________________________________________________________

Viikon 46 krapusanat ovat:   kertoa, huokaista, kattila

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sanan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis. 


perjantai 7. marraskuuta 2025

Täysikuu


Kuva on otettu 6.11.2025 klo 17.01


Eilen, torstaina 6. marraskuuta 2025, kuu nousi noin kello 16:15. Kuu nousi auringonlaskun aikaan ja oli näkyvillä koko yön, laskien vasta auringonnousun aikaan.