Vanhojen varsien keskeltä nousee myös uudet lipstikan varret:
Tällaisena keväänä kun kotona ollaan pakosta enemmän, on mukava seurata puutarhan tilannetta. Skilloja on sinisenään, valko/keltaiset narsissit kukkivat omenapuun alla ja peukalonpään kokoiset kuunliljojen alut nostavat päätään.
Omenapuissa on jo silmut. Ne on isäntä leikannut ajoissa ja ruiskuttanut luonnonmukaisella torjunta-aineella. Viime vuonna omenia tuli valtavasti ja olivat täysin madottomia. Katsotaan kuinka nyt käy. Joskus osa puista pitää välivuotta ja tekee vain muutaman omenan, tosin meidän puut eivät ole malttaneet vaan omenia on tullut runsaasti jo useana vuonna peräkkäin.
Nyt kun autoiluni onnistuu olen innoissani tilannut sekä kampaajan että auton pesun&renkaiden vaihdon. Tämä beatles-tukka saa taas uuden ilmeen kun leikataan omaan muotoonsa. Kaunotar (siis auto) pääsee ensi maanantaina kylpyyn ja saa suvikumit.
Kyllä se tästä.