Sivut

sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Viikon 44  krapu - Hyvää syntymäpäivää

Hyvää syntymäpäivää

Laura täyttäisi viikonloppuna 15 vuotta. Vanhemmat lähtevät viikonloppumatkalle, joten Laura päätti järjestää juhlat lähimmille kavereilleen.

Noin hän sanoisi vanhemmilleen. Todellisuudessa hän laittaisi kutsun someen ja järjestäisi oikein isot juhlat.

Lauran kotitalo oli suuri ja joka puolella oli hienoja kalliita esineitä, designia.

Vieraita alkoi tulla ja suurin osa oli Lauralle tuntemattomia. Hänen omia ystäviään oli muutama.

Myöhemmin, kun porukat olivat jo vauhdissa ja osa sammunutkin, tunkeutui asuntoon vanhempi jengi nahkaliiveissään.

Nuorempia juhlijoita lyötiin ja potkittiin ja talon viinavarasto tyhjeni. Asunnossa hajosi tuoleja, pöytiä ja astioita.

Apu olisi nyt tarpeen, ehti Laura tuumia, kun samassa pihaan ajoi poliisiauto ja ambulanssi.


_______________________________________________________________________

Viikon 44 krapusanat ovat: apu, jengi, tuoli

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis. 


sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Viikon 43 kuvakrapu - Pilkkupavukki

Pilkkupavukki 



Kuva: Cara


Myrskytuuli lennätti pilkkupavukin korkeasta koivusta läheiseen torniin.

Onnekseen se oli jäänyt huipulle mustaan osaan, niin sitä ei viholliset erottaneet, se kun on tummanruskea, lähes musta väriltään.

Se tarttui kaikilla kahdeksalla jalallaan kierteen takaosaan ja mietti miten pääsisi alas.

Sitten se keksi:

-kudon verkkoa, se suojaa minut linnuilta ja samalla pääsen verkkoa myöten alas.

Urakka kestäisi useita päiviä. Toisaalta se oli mestari verkonkudonnassa, voittanut kisojakin.

Verkonkudonta alkoi, jatkuen alaspäin seinämää, ja näin pavukki pääsi alas. Muutama lintu kävi härnäämässä.

-menettekös siitä, mokomat, muuten kutsun serkkuni, se on ärhäkkä, mustaleski nimeltään.

Viikon ahkeroinnin jälkeen pilkkupavukki pääsi hyppäämään maahan.



Pilkkupavukki (Steatoda bipunctata) 

Heimo: Pallohämähäkit, pallokit (Theridiidae)


--------------------------------------------------------------------------------

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat tai  kuva ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis. 


sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Keväästä syksyyn

 



Huhtikuusta asti olen nyt kulkenut täällä uusissa maisemissa. Vasemman puoleinen kuva on otettu toukokuun puolivälissä ja oikealla oleva on kuvattu nyt lokakuun alkupuolella, ennen näitä vesisateita, kun lehdet vielä olivat suurin osa puussa. Nyt tuo reitti on lehtien peitossa.

Kesä on kulunut kirjaimellisesti järvessä. Viimeksi kun katsoin tilastojani, oli vesijuoksua kesällä kertynyt jo yli 50 tuntia, siis yli kaksi vuorokautta järvessä. Nyt on hieman enemmän pelkkiä uintipulahduksia kun veden lämpö on kymmenen paikkeilla. Syys-lokakuun vaihteeseen saakka kävin.

Nyt on vesihommista tauko. On ilmennyt kropassa kaikenlaista kremppaa ja niistä nyt lääkäri määräsi monenlaisiin tutkimuksiin. 

Sitten onkin aika siirtyä muutaman kilometrin päähän avanto-sauna yhdistelmään varsinaiseen ulkouimalaan. Se on tyylikkäästi remontoitukin keväällä. Järvi on sama missä kesän kävin, mutta uimala on järven toisella laidalla.

Syksy etenee nyt upean ruskan jälkeen, lehdet putoavat ja ensi viikolle jo ennustettiin ensimmäisiä räntä-lumikuuroja. 

Tässä ranskalaisen parvekkeen kautta seuraan näkymiä ja nautin: 
-ei puutarhan syyshommia
-ei tulevia lumitöitä

Hyvää syksyn jatkoa kaikille, krapuillaan taas viikon päästä. Missä lie krapu-ystävämme nyt lomaileekin.



sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Viikon 41 krapu - Aika ja muistot

Aika ja muistot 

Lapsena kesät olivat pitkiä ja kuumia. Vanhetessa aika tuntuu kuluvan yhä nopeammin.

Muista, että kun pääset mäen päälle ja ylität sen harjan, lähdet alamäkeen, niin vauhtisi kasvaa koko ajan”, totesi asiasta saksalainen 1800-luvun filosofi Arthur Schopenhauer.

Muiston pysyvyys on Salvador Dalín tunnettu surrealistinen maalaus vuodelta 1931.



Maalauksessa on kolme taskukelloa, jotka näyttävät valuvan. Etualan kiinteä kello muurahaisineen symboloi lahoamista. Kaikki ihmisen tekemä on katoavaista, pysyvää on vain taustalla kohoavat rantakalliot.  Siellä muiston todellinen jatkuvuus on nähtävissä.

Samat Cap Creusin kalliot esiintyvät usein Dalín maalauksissa.

Cap Creusin kallioiden ikuisuuden rinnalla ajan tekninen mittaaminen on turhaa ja merkityksetöntä.


________________________________________________________________________

Viikon 41 krapusanat ovat:  kello, ihminen, muurahainen

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis. 


sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Viikon 40 krapu - Turvatalo, osa 2

 Turvatalo, osa 2

(Osa 1 löytyy täältä )

Miehen tarttuessa hänen olkapäähänsä, nainen tiesi paljastuneensa.

Hän istui jännittyneenä auton takapenkillä miesten välissä.

Kukaan ei puhunut, ajettiin maaseudulle ja auto pysähtyi kartanon pihalle.

Nainen vietiin toimistohuoneeseen ja perässä tuli MI5 johtaja avustajineen. He kuulustelivat naista useita päiviä, viikkoja.

Nainen oli palvellut Britannian turvallisuuspalvelu MI5:ssa yli 20 vuotta jäämättä kiinni. Britannian puolesta työtään tehnyt nainen oli nimittäin kaksoisagentti. Hän oli lähettänyt tietoja Venäjälle jo vuosia.

Naisella oli tietolähde lähetystössä ja tiedot kulkivat Venäjän korkealle johdolle.

Kukaan ei aavistanut vaatimattoman naisen olevan ovela ja rohkea kaksoisagentti.

Nyt hänen toimensa oli paljastunut ja hän tiesi mikä häntä odotti.


_______________________________________________________________________

Viikon 40 krapusanat ovat:  aavistaa, ovela, kartano

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.