Kovin vaihtelevia on kevään päivät olleet sään puolesta. Minä korkkaan uimakauden toukokuussa riippumatta säistä. Ainoa mikä jarruttaa ja asettaa esteitä polulleni vettä kohti, on nämä erilaiset vaivat: hiertymät ja haavat.
Nyt olen jo veteen päässyt ja voi sitä riemua: olen kuin pikkulapsi, joka niitä hiekkakakkuja tänä aamunakin rannassa oli tekemässä.
Ihmettelin tytölle, että oletko yksin rannalle tullut. Tyttö oli sitä mieltä, että kun äiti ei jaksanut lähteä, niin hän tuli yksin. Onneksi äitinsäkin saapui paikalle sillä aikaa kun olin järvessä.
Parkkipaikalta oli tämän näköinen reitti aamulla:
Veden lämpötila on vähän toisella kymmenellä, ei ole mittaria ollut kellään. Kyllä se on täysin vesijuoksu-kelpoista jo. Eikä sinne aamuisin eksy kukaan, joka kylmää vettä valittaisi. Sellaiset pysyvät peiton alla kotona.
Tänään olikin luonto muistanut minua erityisen hyvin aamulla tullessani järvelle: Näin tuossa tuomien luona kolme jänistä ja aiemmin matkalla olin nähnyt ketun. Juoksi autoni edestä, ja melkein ääneen totesin, että vauhtia nyt, että et jää auton alle.
