Muotia suoraan 80-luvulta

Kaivelin tässä yhtenä päivänä vaatehuoneemme ylähyllyiltä vaatekeräykseen meneviä tarpeettomia vaatteita. Löysin aarteen. Toppahaalarin suoraan 80-luvulta. Luulin laittaneeni sen vaatekeräyksiin jo aikoja sitten. En ole näköjään raaskinut.

Olen ostanut haalarin joskus 90-luvun puolivälissä aloittaessani avantoharrastustani. Konkarit sanoivat, että uinnin jälkeen pitää pukea lämpimästi. Käytin haalaria kovina pakkastalvina kävellessäni parkkipaikalta avantosaunalle ja takaisin. Matkaa oli jonkin verran ja haalari oli uinnin jälkeen tosi lämmin. 

Tuollaisen vaatteen pukeminenkin herätti koko pukukopissa hilpeyttä. Silloin ei oltu vielä tehty remonttia kyseisessä saunarakennuksessa ja pukuhuoneen lattialle kertyi kosteutta. Eihän haalaria voinut heittää siihen kastumaan ja pukea vaan piti keksiä jotain muuta. Niinpä kiipesin aina seinustan penkille seisomaan ja otin haalarin käteen. Sitten laskin sen alaspäin kohti lattiaa ja astuin puntteihin sisään. Kyseiset akrobaattitemput eivät ehkä enää onnistuisi. Silloin oli hauskaa kaikilla, jotka paikalle sattuivat.

Tyylikkäät hopeanväriset tikkaukset olkapäillä

Tekokarvaa hupun reunassa

Tässä koko komeus.
Puntin sisäsivussa on teksti: "Extra long legs".

Edellisen postauksen kommenteissa RH mainitsi jotain pilkkihaalarista ja muistin tämän. Ei ihan pilkkihaalari, mutta haalari kuitenkin.

Ja nyt pakkaseen kyllästyneenä otin sen käyttöön lyhyille lenkeille. Vain yksi urheilu-asu alle ja hupun alle pankkirosvonaamari ja pipo, niin johan tarkenee. Ja haalarin alle mahtuu vaikka mitä, ihan turhaan pelkäsin, että en mahdu siihen enää. Hyvin mahtuu, 80-luvun vaatteet olivat reilun kokoisia. Oletan, että nehän ovat taas uudestaan muotiakin, tosin siitä en piittaa tuon taivaallista kun tällä kylällä ja metsäpoluilla kävelen.

Pakkasta, painajaisia, pannukakku

Pakkasta on ollut joka aamu kahdenkymmenen tienoilla ja tiedossa ainakin pari viikkoa lisää. Tänään ja huomenna maanantaina on hiukan lauhempi päivä ja sitten lisää oikein kunnon pakkaspäiviä, mikäli ennuste pitää paikkansa. Valittaminen ei tässä kohtaa auta, mutta kyllä vaan alkaa kyllästyttää tämä pakkasmittarin kyttääminen ja ulkoiluajan suunnittelu. Samoin kuin tuo vaatekasa, joka eri vaihtoehdoin on puettava päälle, mikäli haluaa ulos pidemmälle kuin omaan pihaan. Minä olen sellainen, että kun kerran sen kolme-neljä kerrosta vaatteita päälleni puen, niin en ihan muutaman sadan metrin jälkeen viitsisi kotiin palata niitä riisumaan. Teen sitten sen lenkin minkä suunnittelin. Saisi jo lauhtua niin, että pääsisi jäälle vaan nauttimaan auringosta. Pakko uskoa, että se on niitä maaliskuun iloja.

Korkealla männyn latvassa 

Painajaisia näen harvoin. Tällä viikolla olen niitä katsellut jo kahtena yönä. En tiedä mistä ne tulevat, elämässä ei ole tällä hetkellä mitään isompaa murhetta, minkä voisi moista kuvitella aiheuttavan. Jostain vanhoista jutuista niitä tulee ja unen alitajunnan maailma siirtää ne nykyaikaan ja liittää nykyisiin sairauksiin. Kamala herätä keskellä yötä ja miettiä mikä on totta ja mikä ei. Kestää hetken, ennen kuin huomaan nähneeni unta.

Pannukakku lohduttaa aina. Siispä eilen tein saunan päälle pellillisen oikein perinteistä pannukakkua.

Lueskelin puutarhablogeja, lähinnä tähän aikaan vuodesta noita brittiläisiä, kun siellä kevään kukat alkavat jo kurkistella maasta. Täällä on lunta ja jäätä vielä katseltava pitkään ennen kuin ensimmäiset lumikellot työntävät päänsä esiin. 

Lumimuodostelmia pakkaspuutarhassa

Pakkanen on kovettanut lumimöykkyjä puiden päälle ja oksille. Omenapuiden oksilla roikkuu kovia lumipallukoita ja kuusiaita näyttää siltä, että jättiläinen on pursottanut kermavaahtoa ja se on jäätynyt paikoilleen.

Valkoiset käärmeet kiemurtelevat oksilla.

Aurinko on paistanut joka päivä aamusta iltaan. Mutta aamuiset parinkymmenen asteen rajaa hipovat pakkaslukemat ovat saaneet meidät sitkeimmätkin (paitsi mieheni, hän on hiihtänyt useina aamuina) aamulenkkeilijät miettimään lenkin siirtämistä iltapäivään. Eilen ja tänään kävin iltapäivälenkillä ja aivan selvästi selkää lämmitti aurinko. Kasvoihin kävi tänään pieni viima. Tätä pakkaskautta on ennustusten mukaan ainakin helmikuun loppuun saakka, joten onhan se mietittävä mihin aikaan päivästä ulkoilee, sisällä ei viikkotolkulla voi olla.

Minä kaivoin jo esille entisten pakkastalvien varusteen, naamarihupun, jossa on vain pieni aukko kasvoissa. Sen päälle laitan aina vielä pipon. Peilipintaiset aurinkolasit päähän ja voisin hyvin kokeilla ryöstää pankin. Lähimpään pankkiin on 11 km matkaa, se on kirkolla, eikä sekään ole auki kuin ajanvarauksella. Soitan siis ja pyydän varaamaan ajan ryöstöä varten.

Tänään paistaa

Tänään on saatu aurinkoa.

Tammessa on pönttö, jossa linnut talvella lämmittelevät

Perjantaina Kaunotar pääsi kylpyn ja vahaukseen. Kulutin aikaa odottaessani katsellen tabletiltani pari nauhoitusta. Kahvit tarjottiin talon puolesta. Fixaripojista toinen tuli sitten ilmoittamaan, että homma on valmis. Auto oli valkoisen lumihangen vieressä pihassa ja kiilsi komeasti. Hyvää työtä pojat tekivät. 

Kaura-suklaa-banaanipikkuleivät

Kuvassa on mureita pikkuleipiä (ulkonäkö ei hurmaa), joita eilen keksin tehdä kun banaanit alkoivat näyttää liian ruskeilta. Banaanimössöön lisäsin neljänviljan (kaura)hiutaleita, hiukan auringonkukan siemeniä ja raastoin tummaa suklaata, kaikki sekaisin ja lihapullan kokoiset pallot lyttyyn painettuna uuniin noin kymmeneksi minuutiksi. Melkein voi kutsua terveellisiksi herkuiksi, eivätkä ole liian makeita.

Aurinkoa on saatu tähän mennessä pieniä annoksia. Eilen lauantaina paistoi tunnin verran, tänään aamulenkillä paistoi koko paluulenkin ajan ja edelleen aurinko paistaa. Monot eivät vielä päässeet ulkoilemaan, selkä oli sen verran äkäinen, että tyydyin sauvakävelyyn. Hitaasti ja kevään aavistuksesta raittiissa ilmassa nauttien. Minusta kävelyssä on parasta juuri oma vauhti ja sen mukaan voi tehdä vähän pidemmänkin lenkin.

Paistaa se vieläkin:

Sports Tracker ilahdutti kommentilla kun kotiin tultua katsoin tänään lukemia. Siinä luki: Paras aika tällä reitillä! Tarkastelin edellisen ajan, ja tosiaan, tämä oli vajaan minuutin nopeampi kuin edellisellä kerralla sama kierros :) 

Nyt on kevättä ilmassa, hienoa!

Laskiaisviikko

Oli asiaa postiin ja matkan varrella on K-market, se meidän reilun viiden kilometrin päässä oleva lähikauppa. Pistäydyin hakemaan paahtoleipää ja koska päiväkahvit oli vielä juomatta: oli ihan pakko kaupassa pistää tuollainen pakkaus kärryyn kun kutsuvasti tuoksuivat. En kovin usein kaupan pullia osta, olkoon laskiainen poikkeus.

Laskiainen ja hyvät hiihtoladut ovat saaneet koululaiset tuosta kyläkoulusta ulos. Hiihtoladut pellolla on olleet ahkerassa käytössä, ohi ajaessa tänään oli pitkä rivi pieniä hiihtäjiä opettajan ollessa peränpitäjänä. 

Olen tilannut viikonlopuksi aurinkoa, menen verestämään hiihtotaitoja järvelle. Mies on laittanut vanhat sukseni uuteen uskoon (pohjat on käsitelty jotenkin), kun en suostunut ottamaan uusia suksia. Hän olisi ostanut samalla kuin itselleen ne sen seitsemännet (joka kelille omansa, luisteluhiihtoon ja perinteiseen). No, kilometrejä miehelle kertyy, tänä vuonna jo lähes tuhat. Mutta minä en uusia suksia tarvitse, jos muutaman kerran jäällä sauvailen. Lumikengillä siellä olen aiempina talvina liikkunut, mutta nyt ajattelin polven ja selän tykkäävän enemmän tasatyönnöistä jääladulla. Siellä on kuulemma hienot latu-urat. 

Joten, aurinkoa, kiitos.

Yhdeksän tuhannen askeleen lenkki

Ostaessani älykännyn reilu vuosi sitten, ajattelin, että mitä niillä sen kaikilla sovelluksilla oikein tekee. Suurin osa täysin turhia, pelejä en harrasta. Useita sovelluksia olen poistanutkin kuluttamasta nettiaikaa ja akkua. Muutaman  sovelluksen olen Androidin Google Play - kaupasta asentanut käyttööni. 

Yksi käytössäni oleva sovellus on Sports Tracker. Se on suomalainen älypuhelimille tarkoitettu kuntoilusovellus, joka mittaa kuljetun reitin GPS:n avulla. Sen asensin heti koneelle, kun huomasin sen olevan ilmainen. Toki maksullisella saisi kaikenlaisia lisäominaisuuksia, minä en niitä tarvitse. 

Joillain on koira viemässä lenkille. Minulla on Sports Tracker, joka kerää tilastotietoa lenkeistäni. Sovellus käyntiin ja älykänny vaan taskuun lenkille lähtiessä: se piirtää kartalle reittini ja laskee ajan, kilometrit, nopeuden, keskinopeuden ja piirtää korkeuskäyrän reitistä. Nämä ja paljon muuta turhaakin tietoa kerätään taulukkoon, josta voin seurata lenkkeilyni edistymistä/taantumista. Kalorinkulutusta voi myös seurata, se on melko huvittavaa, ei kiinnostavaa. Katsoessani taulukkoa äsken (olen siirtänyt sen tähän läppärille) huomasin talven aikaiset selkäkipuni vaiheet. Välillä vauhti oli todella hidasta, joskus ei ollut lenkkejä lainkaan. Melko rauhallisesti vieläkin etenen. Mutta tänäänkin ulkoilutin sauvoja reilun parin tunnin ajan kohtuullista vauhtia. Kyllä teki päällekin hyvää. Seinät pysyvät taas pystyssä.

Kuva täältä

Joku voi pitää tuota hassuna, kun en ole mikään himourheilija. Minä taas rakastan numeroita, taulukoita ja tilastoja. Varsinkun kun ne kertovat vielä jotain mitä itse olen tehnyt, hikoillen ja nauttien ulkoilmasta ja harvoin nykyään näkyvästä auringosta. Ennen älykännyä pidin pelkästään vihkoissa liikuntapäiväkirjaa, ja pidän sitä vieläkin, niitä on kertynyt melkoinen pino kymmenien vuosien aikana. Lajien kirjo vaihtelee sauvakävelystä melontaan ja  surffaukseen. Mukava katsella mitä kymmenen vuotta sitten on tehnyt. 

Jokainen asia, joka saa lähtemään lenkille, on hyvä ja sitä kannattaa suosia. 

Lainan päivän leivonnainen

Monilla menneen ajan kuuluisilla miehillä, nimenomaan siis miehillä, on omat leivonnaisensa, kuten esim Runebergin tortut. Kokosin juustotortun aineksia eilen ja päätin tehdä niistä vähän erilaiset ja erimakuiset kuin tavallinen juustotorttu. 

Eilen oli Lainan päivä, joten olkoon nuo sitten Lainamuffinit. Ohjeen otin omasta päästä, ja lopputulos ei ulkonäöllään silmiä hivele, mutta vakuutan, että maku korvaa epämääräisen ulkonäön. Niistä tuli tosi hyviä. 

Pohjaksi normaali tein murotaikinan, jonka kaulitsin ja siitä otin pyöreällä piparkakkumuotilla jokaiseen paperivuokaan pohjan. Paperivuoat ovat niitä vähän isompia, joissa pullaakin voi tehdä. 

Lainamuffini

Pohjan päälle tuli sekoitus, jossa tuorejuustoa, rahkaa, kananmuna ja hieman sokeria. Lopuksi laitoin pälle oman pihan vadelmia pakkasesta ja raastoin kahta eri suklaata.

Näistä täyte syntyi:

               

                                 

      



Tänään tein aamulenkin ja tuntuu, että selkäkin alkaa vertyä hiukan. Toki vielä lenkille pääsyn edellytys on särkylääkettä tarpeeksi. Mutta eipähän kaadu seinät päälle.

Auki revitty kaupunki

Paljon on nykyään Treella kaivausta, tietöitä, rakennustoimintaa, purkutaloja ja parkkipaikkapulaa. Koko kaupunki on kaivettu auki. Milloinkahan sortuu koko keskusta Kiinaan asti. 

Yritin päästä tuolta oikealta puolelta vasemmalle, Stokkalle

Olin mammografiaan menossa ja koska olin kaivaus- ja rakennustilanteen tiennyt, varasin reilusti aikaa. Sain auton aseman parkkitaloon ja päätin pistäytyä (hehee) Stokkalla herkkuosastolla. Sehän on muuttunut S-kaupaksi, joten bonuksiakin oli luvassa. En muista koska olen viimeksi siellä käynyt. No pääsin sinne lopulta kaikien työkoneitten keskeltä mutta kauan en joutanut olemaan kun oli suunnistettava takaisin Terveystalolle päin, että ehdin ajoissa yhteiskunnan tarjoamaan kuvaukseen.

Ensin piti odottaa 4 kpl busseja ja muutama taksi

Tuossa kuvan paikassa ei ole nykyään liikennevaloja koska työmaa siirtyy koko ajan. Lumisten möykkyjen yli jalankulkijat, myös minä, hypimme Hämeenkadun yli noiden rauta-aitojen välissä. Tässä siis kaivetaan tulevalle ratikalle tilaa. Taustalla rautatieasema. Koko kaupungin halkova Hämeenkatu on samanlainen ja työt jatkuvat vielä parhaillaan itään Sammonkadulle ja Teiskontielle, sekä etelään Hervannan valtaväylälle.

Lisäksi rakenteilla on se kuuluisa areena, Ratinan ostoskeskus ja rantatunnelin liittymätkin ovat vielä kesken. Ja mitähän vielä unohdin. Mistään ilmansuunasta ei pääse suoraan lähellekään keskustaa. Eikä siinä mitään, mutta kun lähimpään parkkiin on aina kilometri sieltä minne on asioille menossa, niin alkaa olla vähissä kyseisessä kaupungissa asioinnit.

Paikallislehtien ja Aamulehdenkin yleisönosastot ovat täynnä valitusta siitä, kuinka naapurikunnista ei haluta enää ostohalukkaita ihmisiä Treelle, kun mistään ei pääse kunnolla ja tilanne vielä vaihtuu viikoittain. Työmaat edistyvät ja koneet siirtyvät.

Huvitti kun kuulin ja näin itsekin, että Treen kaupunki oli teettänyt TV-mainoksen: "tule ostoskeskustaan", Simo Frangenin äänellä. Se mainos herätti lähes raivon lukijan palstoilla eri julkaisuissa. Nyttemmin en ole sitä havainnut, tosin katson Tv:tä hyvin harvoin. Nauhoitan pilvipalveluun haluamani ohjelmat ja kelaan mainokset ohi.

Kohta kelaan koko Tampereen ohi.

Karavaani jatkaa kulkuaan

Aivan sattumalta huomasin, että tämä blogini täyttää tänään Runebergin päivänä vuoden. Silloin vuosi sitten oli aatokset vähän kaksijakoiset, jatkaako uudessa blogissa vai lopettaako kokonaan. Tapahtumat menivät niin, että lähes seitsemän vuotta vanha blogini sai mennä ja mietin mitä tekisin. 

Silloin tuli mieleeni arabiankielinen sanonta: 

 ”الكلاب تنبح و القافلة تسير” 

”Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee.”

Elämässä ei pidä välittää häiriöistä (koirista), vaan jatkaa valitsemallaan tiellä. Joten tästä blogista tuli sitten Caravaani. Toistaiseksi se jatkaa omaa kulkuaan, valitsemillaan aiheilla, valitseminaan ajankohtina, valitsemillaan teillä, poluilla, joissa ja järvissä. Lämmin kiitos mukanakulkijoille!

Blogijuhlaruusut

Olimme aamupäivällä miehen kanssa kaupassa ja kuinka ollakaan siinä kukkaosaston kohdalla tulin maininneeksi tämän blogin vuosipäivän. Mies otti sen pyyntönä ja nosti saavista keltaisen 20 ruusun kimpun ja osti sen blogijuhlan kunniaksi. 

Blogijuhlakääretorttua

Joimme äsken päiväkahvit itsetehdyn suklaa-vadelmakääretortun kera. Tortussa oli täytteenä tuorejuustoa ja rahkaa omien vadelmien kanssa. 

Onhan tänään toinenkin juhlapäivä, ehkä vähän tunnetumpikin. Ainakin oli liputus, vai olikohan se blogilleni?!?

Hyvää Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) syntymäpäivää!

Lunta, jääkukkia ja parkimittarin ongelmia

Nyt on saatu lunta. Myös pakkasta saatiin, joten pääsin jäädyttämään amarylliksen kukkia Tupperin astioihin.

Amarylliksen kukkia jäässä

Lunta

Olipahan viikko. Parina päivänä oli sellainen lumituisku, että mieluiten olisin jäänyt sisätiloihin. Autoilemaan oli kuitenkin pakko lähteä koska oli sovittuja menoja. 

Torstaina iltapäivällä kaupungissa oli eräällä parkkipaikalla lumituiskussa joukko kiukkuisia ja lumisia ihmisiä parkkimittarin vieressä. Liityin joukkoon. Hienot uudet parkkimittarit, toimivat kuten VR, lumisade yllätti eikä tietoliikenneyhteys toiminut - pysäköinnin saattoi maksaa vain kolikoilla. Kortit ja lähimaksut korteilla eivät onnistuneet. Parkkipirkkoja ei tietty silloin näkynyt kuin olisi tarvinnut. Itse olen jo pidemmän aikaa huomannut miten näppärää on maksaa parkkimaksu lähimaksulla, ei tarvi kolikoita keräillä. Eipä onnistunut nyt.

Olen kuitenkin luonteeltani sellainen, että kaikkea pitää olla joko 2 kpl tai joku vastaava tuote varalla. Autossani oli kolikkopussi! Minusta tuli parkkiporukassa hetkessä suosittu. 3-4 henkeä alkoi tivata "lainaksi" kolikoita kun kaivoin kolikkopussini esille. Maksoin ensin oman pysäköintini, koska olin lääkäriin menossa ja tarvitsin pysäköinnin välttämättä. Muutama euron kolikko jäi yli. Katsoin porukasta vanhimman naisihmisen ja kysyin paljonko hän tarvitsee, no, kolikot riittivät hänelle ja euro jäi vielä nuorelle miehellekin, joka kiitollisena lähti viereiseen kauppakeskukseen vaihtamaan lisää rahaa kolikoiksi.

Lähtiessäni parkista pimeässä oli parin auton päässä jo peltiä rytyssä ja tutkin tarkkaan Kaunottaren pellit. Kunnossa olivat. Kotimatka olikin sitten jo oma juttunsa. Lunta oli tuiskuttanut koko päivän (ja edelisen yön) ja sitä oli isoillakin teillä kinoksina. Alla oli jäätä. Kieli keskellä suuta ajelin kotiin. Huh.

Perjantaian keli oli jo helpottanut, silti lumia oli vielä auraamatta ja tiet liukkaita. Onneksi matka oli lyhyt ja ajelin terveysasemalle omalääkärilleni. Ajan olin tilannut jo viikkoja sitten. Mutta jes, sain polveen kortisonipiikin ja olin helpottunut. Selkä saa jatkossa toistaiseksi vain särkylääkettä, siihen ei muuta apua löydy. Mutta hyvä näin, polvi on niin tärkeä, pääsen helpommin ulos  nauttimaan talvesta.

Kyllä itse tehty lasagne voittaa "äitien" ruokatehtaan tekemät, takaan sen!

Kotiin tultuani eilen tein isoon vuokaan lasagnea, se on oikeaa talviruokaa ja helppo tehdä sillä yhden kastikkeen periaattella. 

Ensi viikolla on vielä ainakin yksi kaupunkireissu, mammografiaan on aika ja sehän on ehdottomasti käytettävä kun yhteiskunta sellaisen tarjoaa.

Nyt voisi kyllä lumituiskut riittää, lunta on tarpeeksi sekä hiihtoon että lumikenkäilyyn. 

Kenen mustikoita syöt?

Tässä kiireisen viikon keskellä kiinnitin huomioni S-ryhmän halpuutusmainokseen.  Katsoin hiukan tarkemmin raikkaiden herkullisten pensasmustikoiden kuvaa. Kuinka ollakaan, ne on tuotu Chilestä, keskellä talvea. Eilen näin rasioita Prismassa ja ei olisi tullut mieleenikään ostaa. Rasioissa oli jotain kosteutta muovikannen alla ja mustikoiden laatua ei voinut mitenkään tarkastella. Alla oleva mainoksen kuva ei kerro koko totuutta, koska kansi on poistettu.

Aamulehti 1.2.2018

Ulkolaiset pakastemarjat (vadelmat ym) kehoitetaan aina keittämään ennen syömistä. Miten siten nämä tuoreet toiselta puolelta maapalloa tulleet pensasmustikat? Voiko niitä syödä "terveellisinä" marjoina ilman pelkoa sairastumisesta? Eipä tee mieli kokeilla. 

Kohuahan noista ulkolaisista marjoista on syntynyt mm Finnairin lennoilla tarjoamasta mehusta ja smoothie-baarien tuotteisiinsa käyttämistä mustikoista. Kannattaa kysyä mitä juo/syö.

Monia muita eksoottisia hedelmiä tuodaan toiselta puolelta maapalloa ja vaikka ne olisivat kuinka omituisen makuisia, niin niitä on niin trendikästä  kuvata blogiin syödä. 

Onneksi oma pakastin on vielä melko täynnä omia vadelmia ja saaresta kerättyjä herkullisia kotimaisia mustikoita. Niiden puhtauteen voi luottaa.

Pensasmustikoitakin voi viljellä itse, jos omistaa/vuokraa maata hiukan. Maistelimme tuttavien Ainoa ja Alvaria yhtenä kesänä, mutta päädyimme kuitenkin jatkossakin keräämään mustikat metsästä. Metsässä kasvanut luonnon oma tuote on paremman makuinen. Makuasia, toki. 

AINO on kotimainen risteytys (Arne x Augusta), joka on jalostettu Piikkiössä vuonna 1986. Se tuli markkinoille 90-luvun lopulla. Itsepölyttyvä. Pensaasta kasvaa n. 80 cm korkea ja metrin leveä. Kukkii kesäkuun alussa samanaikaisesti Alvarin kanssa ja makeat marjat kypsyvät elokuussa. Marjan koko on n. 1 g ja väri tummansininen. Sato 1 - 2 kg. Vyöhykkeet I-IV(V).

ALVAR on kotimainen risteytys (Brunswick x June), joka on jalostettu Piikkiössä vuonna 1986. Se tuli markkinoille 90-luvun lopulla, samaan aikaan Ainon kanssa. Itsepölyttyvä. Pensaasta kasvaa n. 90 cm korkea ja reilun metrin leveä. Kukkii samanaikaisesti Ainon kanssa, ja maukkaat marjat kypsyvät elokuussa muutamaa päivää ennen Ainoa. Marjan koko on n. 1 g ja väri tummansininen. Sato 1,5 - 3 kg. Vyöhykkeet I-IV(V). 

Nyt on melkoinen lumimyräkkä tulossa, kelivaroitukset osuvat juuri varsinkin iltapäivälle. Nyt jo höytäilee lunta ja tuuli yltyy koko ajan. Miten tämä lumimyräkkäkeli aina sattuukin sille päivälle kun minun on lähdettävä kaupunkiin asioille. Ei auta, on varattava aikaa reilusti ja ajettava varovasti.