Sivut

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Viikon 13 krapu - Tiirikkamies

Tiirikkamies

Mara suunnitteli murtokeikat taloihin ja kesämökeille huolellisesti. Selvitti perheiden taustat ja omaisuudet, näin hän osasi valita kohteensa tuottavasti.

Minnaan hän tutustui laivaristeilyllä ja Minna ihastui häneen.

Selvisi, että Minnan kotitalo jäisi viikoksi tyhjilleen kun perhe lähtisi Pariisiin. Silloin Mara iskisi. Tiirikka repussa hän kulki taloon ja ujuttautui sisälle.

Kissasta Mara ei tiennyt. Katti venytteli jäseniään kaapin päällä. Mutta kaappi oli tutkittava. Siellä olivatkin kiiltävät ja sileät perhehopeat. Ylimmän hyllyn hän tutki kännykän kameralla kun ei muuten yltänyt.

Silloin hyökkäsi kissa ja raapi Maran kasvot kynsillään verille.

Komisario Pennasen oli helppo ottaa Mara kiinni kun tytär kertoi hänelle uudesta tuttavuudestaan.

___________________________________________________________________

Viikon 13 krapusanat ovat: sileä, venytellä, kaappi

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kun krapusi on valmis. 


sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Viikon 12 krapu – Kirje

Kirje

Rakas Ratko!

Muistelen meidän rakkaustarinaamme. 

Olin matkustanut lomallani Roomaan ja kävelyllä espanjalaisten portaiden luona näin sinut. Ensimmäisenä huomasin kauniin hymysi ja ruskeat silmäsi.

Viikko Roomassa oli ihana. Emme juurikaan poistuneet pienestä yksiöstäsi, olimme kuin lumottuja toistemme syleistä.

Kerroit olevasi kotoisin Kroatiasta, puhuit serbo-kroatiaa, vähän englantiakin.

Matkustimme yhdessä Suomeen ja byrokraattisen paperisodan jälkeen meidät vihittiin. Halusin lapsia kanssasi.

Onneamme kesti hetken ja sitten, aivan yhtäkkiä, väkivaltaisuutesi alkoi näkyä. Olit mustasukkainen ihan kaikesta. Et saanut töitä, elätin sinua vuosia lähihoitajan palkallani.

Löit minut sairaalakuntoon useita kertoja. Kestin viisi vuotta. Nyt lähden. Tätä lukiessasi olen jo kaukana.

Hyvää loppuelämää!

Do viđenja

Ritva-Liisa


___________________________________________________________________

Viikon 12 krapusanat ovat: yksiö, ruskea, hymy

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kun krapusi on valmis. 


 _____________________________________________________________________

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Kevään ensimmäinen perhonen

Golden Butterfly

 

Kevään ensimmäinen  perhonen - Golden Butterfly 

Akryylimaali, koko 50x70 cm


sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Viikon 11 krapu - Oma kolo

 Oma kolo

Jaakko oli valvonut koko yön, eikä missään nimessä aikonut mennä ulos huoneestaan päivälläkään. 

Hänen elämänsä sisältö oli tietokonepelejä ja surffailua öitä valvovien nettijengien kanssa, omassa yläkerran kopissaan.

Muuhun hän ei ryhtynyt, vaikka äiti kuinka motkotti eristäytymisestä. Koko akka ajatteli vain omia asioitaan, toi kotiin joka viikonloppu miehiä. Jaakko kuunteli kuulokkeilla musiikkia saadakseen vaimennettua alakerrasta kuuluvat kikatukset ja/tai tappelut. 

Omasta mielestään äiti sai pitää vapaapäivät hauskaa, kun kerran toi leivän taloon.

Tulihan se Jaakolle välillä mieleen, että kun ikää oli jo lähes 30 vuotta, niin pitäisikö joku ammatti hankkia. Mutta se edellyttäisi ihmisten joukkoon menemistä. 

Ei enää onnistu.


___________________________________________________________________

Viikon 11 krapusanat ovat: hauskaa, eristäytyminen, vaimentaa

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kun krapusi on valmis. 


 _____________________________________________________________________

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Polkuja hankien keskellä

Kirkas valkoinen hanki loistaa taas. Toissayön ja eilisen päivän tuiskutti lisää lunta. Eilen tein lumityöt ensin aamulla, noin 20 cm oli satanut. Sitten koko päivän tuiskutti ja pyrytti, joten illansuussa piti aloittaa alusta. Lunta oli tullut kinoksittain oikein reilusti.

Nyt alkaa tuntua siltä, että lumi riittää. Ja kun valittamaan aloitin, niin riittää myös nämä hiivatin pakkaset. Tänään aamulla oli -22 C ja koko yö oli ollut kylmä. Eipä muuta kuin aamulla heti kauniissa keväisessä auringonpaisteessa (argh) pihalle ja kantamaan puita liiteristä pannuhuoneeseen ja tulet sinne. 

Kylmää on tulossa myös ensi yöksi, joten lämmittämistä riittää.

Joku ihmetteli minulle, että miksi kannan joka päivä 4-5 sylillistä halkoja pannuhuoneeseen. Pannuhuoneessa, jossa pannussa pidetään tulta, ei periaatteessa saa säilyttää puita, mutta avoliiterissä (lattia ja katto) vuodenkin vanhat puut ovat pinnalta kylmiä ja syttyvät paremmin kun ovat yön yli sisällä. 

Lihasten kasvatus sitä body-bikini-fitness-kisaamme (kai olette muistaneet?) tapahtuu siis puita kantamalla: pannuhuoneeseen, leivinuunille, saunaan, päärakennuksen uunia ja hellaa varten. Lisänä LIHAS21 treenissäni on sitten nämä lumityöt.

Menisin mielelläni avantoonkin, mutta kaikki avantosaunat kohtuuetäisyydellä ovat kiinni, eikä pumput toimi järvessä, joten kuivalla maalla on pysyttävä.

Lokakuussa tämä puu-show alkoi ja muistelen, että kolme päivää on ollut lämmittämättä, kun oli muuta menoa koko päivän. Sitten tulivat lumisateet ja  alkoivat lumityöt.

Tällaista talvea en ole ennen kokenut. Luulin syksyllä, että en jaksa millään koko talvea. Mitä vielä, kunto on noussut kohisten, hypin halkojen kanssa kuin aropupu, no, melkein. 

Tässä sitä paikasta toiseen heiteltyä valkoista paholaista etupihalla ja jääpuikko terassin kulmalla perinteisesti:

 
Talventörröttäjätkin peittyvät lumeen




Y-polku




Jääpuikko kasvaa vähitellen

Meillä on kaksi koulukuntaa: mies nauttii aina kun jaksaa mennä jäälle hiihtämään ja minä odotan, että jäät sulavat jotta pääsee veteen...




sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Viikon 10 krapu -Kaverit hukassa

Kaverit hukassa

-missä sä oot

-täällä, ton isomman jäämötikän takana

-emmä kyllä löydä sua

-no mä näen sut, tuun sinne


-älä vaan liukastu

-en tietenkään, mähän olen olemasssa just siksi, että kukaan ei liukastuisi

-joo, mutta kun noita kavereita on niin vähän

-se on totta, ja osa on kasvanut kiinni jään alle yöllisen vesisateen jälkeen


Hiekanjyvä etsii kaveriaan


-missähän Viljo on

-se vaihtoi vuoroa ja päivystää nyt liiteripolulla


-millä sut muuten tuotiin, mä pääsin ruokalusikalla

-hehee, minut isäntä toi sentään istutuslapiolla


-apua! Kato ny!

-mitä nyt?

-emäntä tulee kottikärryjen kanssa, siellä on sepelisäkki ja iso lapio

-painaudu kuoppaan oikein matalaksi

-ei onn....  

Sepeliä satoi jo hiekanjyvän nro 2 päälle.


___________________________________________________________________

Viikon 10 krapusanat ovat: päivystää, ruokalusikka, isäntä

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kun krapusi on valmis. 


 _____________________________________________________________________________