Sivut

sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Viikon 40 krapu - Titaanijäärä

 Titaanijäärä

Etelä-Amerikan sademetsissä asustelee suomalaisen sittisontiaisen suurikokoinen serkku Titanus giganteus, suomeksi titaanijäärä. Kyseessä on maailman suurin kovakuoriainen, joka voi kasvaa lähes 20-senttiseksi jättiläiskuoriaiseksi.

Titaanijäärä on yksi planeettamme mystisimmistä olennoista, sitä ei ole päästy tutkimaan kunnolla sen harvinaisuuden takia. Otuksen toukkaa ei ole tavattu vielä koskaan, mutta sen arvellaan olevan vähintään 30 senttiä pitkä.

Titaanijäärällä on vahvat leuat, joilla ne pystyvät katkaisemaan esimerkiksi lyijykynän. Laji on kuitenkin ihmiselle vaaraton.

Daily Mailin mukaan turistit maksavat siitä, että pääsevät näkemään kyseisiä koppakuoriaisia elävänä niiden aidossa elinympäristössä.

Lajeja on saatavilla myös lemmikeiksi noin 470 euron hintaan.

Miltä tuntuisi kun lemmikki kiipeäisi yöksi viereesi nukkumaan? 


_______________________________________________________________

Viikon 40 krapusanat ovat: turisti, planeetta, lemmikki

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.


sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Viikon 39 krapu - Peurat

 Peurat

Tiheä sumuverho peitti maiseman ajellessani syyskuisena aamuna naapurikuntaan.

Reitillä liikkuu paljon valkohäntäpeuroja.

Näin autot tien laidassa vasta aivan lähellä, näkyvyys oli olematon. Pysäytin katsomaan mitä oli tapahtunut. Hengitys huuruuntui kun menin autosta ulos.

Tien laidassa oli kaksi autoa, joista toinen oli osunut valkohäntäpeuraan. Toinen auto oli pysähtynyt suomalaiseen tapaan uteliaana katsomaan.

Apua ei tarvittu, jatkoin matkaa. En päässyt paria sataa metriä kauemmaksi kun näin tiellä peurat. Koko tien leveydeltä seisoskeli lauma peuroja, eikä ne tuntuneet minusta välittävän.

Hetken katselimme toisiamme ja sitten pari peuraa siirtyi sen verran, että pääsin ajamaan ohi. Siihen ne jäivät tielle, odottivatko toveriaan. Erikoinen ilmiö.

_______________________________________________________________

Viikon 39 krapusanat ovat: hengitys, utelias, sumuverho

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.


sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Viikon 38 krapu - MUISTI

 MUISTI

Ihmisen muistin tilavuutta ei voida tietokoneen kovalevyjen tapaan mitata. Muistimme venyy tarpeiden mukaan.

Otetaan esimerkki: Mitä jäi mieleesi viime vuodesta?

Tuleekin pohdittua, mitä muistaminen oikeastaan on ja millaiset asiat muistiimme jäävät. Aika moni huomaa, ettei ainakaan äkkiseltään hirvittävästi vuodesta mitään muista.

Tuolle  "muistamattomuudelle" on ihan selvä selitys.

Muistimme ei näet ole kartta, jossa on joka päivälle jotakin. Menneen vuoden asioita pitää miettiä oman elämänkokemuksen kautta: oliko jotain kivaa tai ikävää ja kun päästään tunnetasolla oikealle paikalle, niin muistetaan asioitakin.

Jos asia on tunnetasolla merkityksellinen, niin silloin se jää parhaiten mieleen.

Hyvä muisti onkin sitä, että unohdetaan vähemmän merkityksellisiä asioita. 


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viikon 38 krapu, otsikko: MUISTI

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.


sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Viikon 37 krapu - Perinteinen lihakeitto

 Perinteinen lihakeitto

Keittoon kannattaa käyttää luista naudan lihaa, luut antavat makua liemelle.

Suosittelen etuselkää, lapaa ja kaikkein parhainta makua antavia ossobucco-viipaleita eli härän potkaa. Keittoaika on pitkä, vähintään 2 tuntia. Mutta ei kunnon lihakeitto ole kiireisen ruokaa. Keittoliemeen heitetään karkeaa suolaa ja mustapippureita. Itse lisäsin lipstikkaa kourallisen silloin kun sitä oli kasvamassa omassa pihassa.

Lihan voi keittää edellisenä päivänä, niin seuraavana päivänä se on kylmänä helppo paloitella mukaan. Liemestä voi kuoria pinnalta ylimääräisen yöllä muodostuneen rasvakerroksen pois.

Pilkotut perunat, porkkanat, palsternakat ja purjot lisätään liemeen kypsymään.

Lopuksi pilkottu liha sekaan ja annetaan hetken tekeytyä.

Keitto koristellaan pieneksi pilkotulla persiljalla.

Syömään!


_______________________________________________________________

Viikon 37 krapusanat ovat: heittää, maku, käyttää

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.

perjantai 6. syyskuuta 2024

Sinistä

 Syysaamun tunnelmia:


5. syyskuuta 2024 klo 9.27





6. syyskuuta 2024 klo 9.02


Kuvat on otettu aamu-uinnilta pois lähtiessäni. Tänään sumua oli mennessä, vaan kaikki on haihtunut tunnin aikana, jonka järvessä vietin.




sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Viikon 36 kuvakrapu - Pyörteitä joella

 Naapurin poikien kanssa lapsena uimme kesät alusta loppuun, joessa ja järvessä. Toukokuun alussa yleensä pääsi aloittamaan ja lokakuulle asti uitiin.

Meillä oli monenlaisia kilpailuja, kuka ui nopeimmin ja pisimpään jossain tietyssä ajassa.

Porvoonjoki oli lempipaikkamme.

Toukokuussa kilpailtiin. Aloitin kevyesti, annoin virran viedä. Tiesin, että mutka oli hankala, kun vesi ei mennyt vain yhteen suuntaan vaan pyöri ympäri ja siinä tarvittiin voimaa, jotta pääsi etenemään.

Eräänä keväänä joen mutkaan oli jäänyt jäähileitä ja jouduin pyörteeseen kieputukseen. Pojat olivat valppaina ja seurasivat rannalta pyörimistäni, ottivat kiinni leveällä kohtaa.

Näin selvittiin siitäkin. Kotiväelle ei asiasta puhuttu, ei poikien eikä meidän kotona.




---------------------------------------------

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat tai  kuva tai alkuteksti ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.