Yksisilmäiset luikerot
Syksyn lehdet oli haravoitu kasoihin ja kasojen päälle laitettu multaa kompostoinnin edistämiseksi.
Tällainen kasa auttaa myös luikeroita lisääntymään. Alkuun niitä oli vain pari joka kasassa, sitten vähitellen naaras muni ja muutaman päivän päästä kuoriutui satoja uusia luikeroita.
Siniluikero on kaikkein harvinaisin. Se lisääntyy hitaammin kuin punainen ja joskus siltä puuttuu kokonaan silmä. Yleensä molemmilla väreillä on yksi tuijottava silmä.
Lisääntymisen edetessä alkaa kompostikasoissa olla isoja sinipunaisia luikerokasoja.
Ne edistävät maatumista hyvin ja keväällä kasojen sulaessa, alkaa kuhina ja luikerot tehtävänsä tehneenä kohmelosta herättyään joko kuolevat tai vaihtavat paikkaa puutarhan koskemattomille alueille.
Pisimmillään luikerot elävät jopa useita kymmeniä vuosia.
___________________________________________________________________________
Viikon 45 krapu on yllä oleva kuva.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sanaa käsittävä teksti. Viikon krapusanat tai kuva tai alkuteksti ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.

