Sivut

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

’Krasnoje Ranneje’ pääsi kotiin


Varoitus: tekstiä ei suositella puutarhamyymälöihin ja vastaaviin paikkoihin hurahtaneille. Vastuu on lukijalla.


Tehtiin retki Pinsiön taimistolle  ja Frantsilan Kehäkukkaan. Päätarkoitus oli hakea taimistolta meille eteläiseen omenatarhaamme uusi tulokas, ’Krasnoje Ranneje’:









Taimistolla oli muutakin mukavaa:

Vesiaiheet kiinnostavat aina

Kauniita havupuita/pensaita:

Pesäkuusi vasemmalla ja oikealla pallokuusi

Kartiosinikuusi

Ruusuherukka, uusi tuttavuus minulle

Bellikset


Maalaiskahvilassa juotiin kahvit

Sitten niitä veistoksia. Viime vuonna moni sai silmän iloa noista ja ajattelin kuvata niitä muutaman tänäkin vuonna. Kelpaako?











Vinkki betonitöihin


Sitten jatkettiin matkaa lounaalle Pappilanjoen rantaan, Frantsilan yrttitilalle, Kehäkukka-ravintolaan. Joen vesi oli korkealla.







Lounas syötiin ravintola Kehäkukan ulkoterassilla aurinkovarjojen katveessa



Tätä kuvatessa teki niin kovasti mieli heittää vaatteet pois ja lähteä uimaan...


Joen rannalla kasvoi keltavuokkoja

Tuomen tuoksu tuntui jo kauas ennen kuin jokikaan näkyi

Budjettini ylittyi vain yhdellä kuunliljalla. Se lajike oli 'Minuteman', ja pakko oli se ostaa, sitä minulla ei vielä ole. Lisäksi ostin belliksiä eli kaunokaisia ja kivitorniin ostin sinisen miljoonakellon. Sen kävin äsken istuttamassa:


              


Helpolla ei omenapuukaan maahan pääse. Valtava kivi vedettiin taljalla kuopasta pois, nyt mies on laittamassa multaa omppupuulle. Isot vanhat omenapuut ihmettelevät taas, että mikä pikkuinen tänne on tuotu :)

Retki oli antoisa, enkä valita kuumuutta, onneksi autossa on ilmastointi. Hiukan ehkä +28 C oli jo tuolla jokilaiturilla istuskellessa liikaa. Tuulikaan ei viilentänyt. Mutta edelleen voimme nauttia lämmöstä, vaikka se ennusteen mukaan muutaman asteen putoaakin. Hyvä.




18 kommenttia:

  1. Tuo vesihässäkkä on kiinnostavan näköinen, samaten nuo saappaat on hulvattomat=)
    Minuteman on muuten niitä amerikan mannertenvälisiä, kylmän sodan aikana väsättyjä risteilyohjuksia joissa sotakärkinä megatonniluokan jytkyjä, outo nimivalinta kukalle....:O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava tieto. Hosta eli kuunliljalajeja on kymmeniä, kauneimmat minulla on White Feather ja Fire and Ice. Mistä lie nimet keksitty, kuvaavia ovat kyllä.

      Poista
  2. Luin kuitenkin, vaikka varoitusteksti oli :)
    Tuollainen puro olis mun haaveena, meillä kun on rinnetontti ja pudotusta monta metriä. Polku kulkee keskellä pihaa, joten vois tehdä siihen sellasen romanttisen sillan... ei puutu ku raha ja viitseliäisyys.

    En yleensä pidä taiteesta, jossa on ihmisiä, mutta tuollainen venuspatsas vois olla poikkeus. Ja noilla sun betoninaamoillakin näyttää olevan katse, vaikkei oo ees silmiä! Nyt vaan kellokukkatukkaa kasvattamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille sopisi tosi hyvin tuollainen puro. Meille ei käy vesialueet, kun tämä on mäntykangasta ja tasaista. Lisäksi omenapuita on niiin paljon :)

      En minäkään pihalle noita patsaita huolisi, omat betoniset on mieluisampia.



      Poista
  3. Luin minäkin, vaikken niinkään koe hurahtaneeni puutarhajuttuihin.

    Eikös niitä kuunliljoja ole kuitenkin monta tuhatta lajiketta, joten yksi vaikkapa siihen kahteen sataan edelliseen ei ole ollenkaan pahasta. :-) Aina löytyy paikka.







    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ette te usko minun kieltojani :)

      Suomessa on kymmeniä kuunliljalajeja, jotka kestää talven. Minulla on nyt noin 24 kpl, en ole ihan varma ennen kuin kaikki nousee maasta.

      Poista
  4. Upea keli retkeillä!
    Nuo saappaat saavat suosioni, mutta eipä nuo muut, ennemmin ottaisin sinun tekemiäsi betonitöitä puutarhaani, jos sellainen olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hieno päivä, ja kun puu saatiin istutettu tuli kaatosade, juuri sopivasti.

      Kiitos Susu, olen kyllä samaa mieltä, en halua noita patsaita puutarhaan. Betonirouheiset oliot ja risut on parempia. Jaoin kuvat muista syistä, taisi joku viime vuonna kehua tuota miespatsasta :D

      Poista
  5. Jalat työnnettyinä betonisaappaisiin, joissa ei pieni tuuli hetkauta pysähdyin ihastelemaan puroviritelmää, kuuntelemaan sen solinaa ja noita kiviä, kiviä...
    Hehkeän näköinen omppulajike, jonka nimestä tuli tolstoilainen tunnelma. Onnea pienoikaiselle ja hyvät juurtumiset.
    Linturintamalta: kaksi ensimmäistä pääskystä kaarteli eilen sinisellä taivaalla, joten kesäistä loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka, kesäähän se tietää kun pääskyjä oli enemmän kuin yksi :)

      Poista
  6. Komeita punaposkiomenoita on luvassa lähivuosina.
    Siitä vaan betonisaappaiden tekoon :) Niistä saisi hyvän ruukun noille kukkakaunottarille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut vanhat vaelluskengät voisi betoniin valaakin :)

      Poista
  7. Olin tottelematon, minäkin. Kaikkea ihanaa siellä ja teillä!!!
    Olen koittanut vältellä puutarhalle menoa, koska siellä jos missä, mun sekopäisyys tulee esiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, omalla vastuulla :)

      Minä alan pikkasen jo oppia, että ne ostosket pitää a)maksaakin ja b) istuttaa ja miettiä niille paikka kotona puutarhassa. Joten nykyään ostokset vähenee.

      Poista
    2. Jospa voisit ostaa vähän lisää maata? Ihan vain kuunliljoja varten. ;-)

      Poista
    3. Erinomainen idea! Mitä tahansa Hosta - suvun tähden :)

      Poista
  8. Mureita omppoja vaan teille :D Kaikkea kaunista ja niin tyyni vesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, omppuja tulee vanhoista puista, mutta tuo pikkuinen ei ehkä ihan pian vielä lisäänny :)

      Päivä oli kaunis ja kuuma.

      Poista