Sivut

lauantai 21. elokuuta 2021

Satoa kypsyy elokuussa

 

Päärynöitäkin tulee melkoisesti




Ja omenia tulee!

Melba teki ennätyssadon





Tänään sain annettua omppuja koreittain parempiin suihin: kaksi perheensä kanssa kyläilevää pikkupoikaa poimi jokaista lajia isot korit täyteen. Maistelivat ensin ja sitten poimivat. Myös  päärynöitä, karviaisia ja viinimarjoja keräsivät.

Kesä on ollut minulle erilainen kuin koskaan täällä reilun kolmenkymmenen vuoden aikana. Olen yksin "hoitanut" puutarhaa monenmoisten muiden asioiden ohella. Lähinnä siis  seurannut mitä kasvaa ja voittavatko rikkaruohot vai varsinaiset kasvit. 

Pihlajissa näyttää olevan melkoisesti marjoja ainakin täällä kylillä. Niistähän on monenlaista sanontaa. Toivon, että paikkansa pitää se mikä kertoo, että pihlaja ei kanna kahta taakkaa, marjoja ja lunta. Selviäisi vähemmillä lumitöillä. Jää nähtäväksi.




20 kommenttia:

  1. Olen ehdottomasti tuota koulukuntaa, ettei pihlaja jaksa kahta taakkaa kantaa. Täälläkin on todella paljon pihlajanmarjoja.

    On kyllä satoisa puutarhasi! Hyvä, että sait annettua matkalaisille viemisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sitten varmasti on pihlajien kanssa noin, kun sinäkin sen tiedät. Uskotaan niin.

      Pojat olivat fiksuja ja kyselivät aina jokaisesta puusta, että mikä omena. Selitin heille kesä-, syys- ja talviomenien erot. Sitten maisteltiin. Ja todella mukava kun veivät Helsinkiin serkuilleenkin omppuja.

      Poista
  2. Kumpi lienee se oikea, tuo ettei pihlaja kanna kahta taakkaa vai että mitä enemmän marjoja, sitä enemmän lunta :)
    Minä pidän lumesta - toki rajansa silläkin, ja toivon, että pihlaja jaksaisi vielä luntakin kantaa talvella. Sen verran, että tietää talvea viettävänsä, eikö niin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kahta taakkaa ei pihlaja kanna.

      Toki lunta saa olla, mutta muistissa on viime talvi ja hikiset urakat - kiitos ei enää.

      Poista
  3. Voi hurja, mikä sato!! Oli mukavaa kuulla nuorista tiedonhaluisista maistelijoista, tuo konkretia on paras ja perillemenevin tapa jakaa tietoa, joka säilyy. Nuorilla on tiedonhalua, kaikki eivät vain jaksa/halua sitä tyydyttää:)

    Kyllä on nyt luonnossa käpyjen ja marjojen runsautta, jos oli hyönteisten ja linnunpoikienkin runsautta yllin kyllin. Ihmeellinen kesä kaiken kaikkiaan...

    Toivottavasti asioiden hoito sujuu hyvin, tilanteessa on uskomattoman paljon tehtävää henkisen puolen lisäksi.
    Mutta ollos huoleti mitä talveen tulee: Mummini, joka tiesi paljon luonnosta totesi aina: EI pihlaja kahta taakkaa kanna;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka. Luotan täysin mummiisi.

      Asiat kyllä sujuvat, vaikka tehtävää on paljon, hidastava osio on aina joku virasto tms kun minä jo tekisin eteenpäin.

      Kärsivällisyyttä olen opetellut ja lisäksi armollisuutta itselleni, että ei kaikki tarvitse olla tiptop ja heti valmista. Surulle ja ikävällekin on annettava aikansa.

      On kyllä ollut helteiden ja sateiden osalta melkoinen kesä. Kaikkea on tullut kukkuramitalla.

      Poista
  4. Omppo- ja päärynäpuut näyttävät jaksavan kantaa taakkansa. Voi, kun asuiski vähän lähempänä, kyllä ompot kelpais :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Maarit, vähän on liian pitkä matka omenoita hakemaan. Harmi.

      Kyllä omenapuiden hoitaja hyvin ne oksat pieninä jo taivutteli ja venytteli, yhtään oksaa ei ole katkennut ja painoa on tänä vuonna enemmän kuin koskaan.

      Poista
  5. Toivottavasti tuo vanha sanonta pitää paikansa. Viime talvena oli lunta ihan liikaakin, ite en ole lunta kovasti kaivannut.
    On se niin että toisille runsaasta sadosta on enemmän työtä ja oi ite niin ois kiva saada omenia. Jossain kai on omppupörssejä tms, vaan kun en ole somessa, niin ei niistä tiedä mitään.
    Aikaa on annettava toipumiseen, sille ei ole aikarajaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut Emilie, toipuminen vie oman aikansa, olen totisesti vasta alussa siinä.

      Täältä saisit omenia, ei ole kovin pitkä matka.

      Lunta en kaipaa, kun hiihtäjäkin on poissa. Vähän valkoista toki voi olla, mutta ei niitä viime talven kinoksia, huh.

      Poista
  6. Lappia myöten on nyt muhkeat pihlajanmarjasadot, ja moni pienempikin pensas tuntuu kantavan ennätyssatoja. Mukavaa, että sulla on siellä apukäsiä keräämässä erinäisiä satoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellinen kesä, ensin kuiva ja kuuma ja sitten vettä tulee taivaan täydeltä.

      Eipä juuri monta muuta omenien hakijaa ole näkynyt, ihmiset haluaa ostaa omenat kai kaupasta mieluummin, höh.

      Poista
  7. Olipa hyvänmielen postaus. Meilläkin täällä pihjalanmarjoja oksat vääränään. Vähäiset lumityöt sopii myös minulle! Syksy on satojen aikaa. Omenat ja päärynät - nam. Varsinkin itsetehty omenahillo. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Der Seidenspinner.

      Kyllä nyt satoa tulee niin, että iso osa mene suoraan kompostiin. Mutta hyödyttää se sielläkin, uutta multaa tulee parin-kolmen vuoden päästä.

      Omenahillo (ilman sokeria, pakastettuna) onkin ainoa hillo josta tykkään.

      Poista
  8. Omppusatosi on juhlavan näköinen. Riittää omenoita moneen herkkuun.
    Täällä myös pihlajissa runsaasti marjoja. Oikeastaan niitä voisi poimia pakasteeseen (mikäli sopii) linnuille talveksi. Tosin en tiedä, kelpaavatko.
    Molemmin päin olen kuullut sanontaa pihlajanmarjoista, aina se oikeaan osuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Aimarii, omenoita on runsaasti. Herkkuja ei voi paljon leipoa, kun tulee syötyä niitä sitten. Mutta perinteinen omenapiiras ja vaniljajäätelöä, sitä ei voita mikään.

      Poista
  9. Päärynöitä! Onpa upea sato. Minäkin olen kuullut tuon lumi/pihlajanmarjasanonnan siten, että sen voi tulkita suuntaan tai toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päärynät ovat tänä vuonna vielä ihan kohtuullisen isoja, aiemmin jäivät pienemmiksi.

      Saa lunta tulla, mutta vähemmän mielellään kuin viime talvena, että selkä kestää lumityöt.

      Poista
  10. Syksyssä on mukavaa sadonkorjuu, vaikken muuten syksyihminen olekaan. Päärynäpuu olisi ihana. tosin saan ne naapurin luomutilalta, siellä on kymmeniä päärynäpuita.

    Vanhat sääsanonnat ovat menettäneet merkityksensä ilmastonmuutoksen myötä.

    Kovasti toivon sulle jaksamista uudessa elämäntilanteessa <3

    Ps. vaikka olen vanha konkari työelämässä, oli kauheaa joutua elvyttämään omaa työkaveria kesken työpäivän eilen. Kädet tärisee vieläkin..

    VastaaPoista