Sivut

sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Viikon 43 krapu – Valkoinen hevonen

 Valkoinen hevonen

Kylän raviradalla oli tulossa taas kilpailut. Osanottajia hevosineen oli ilmoittautunut parikymmentä.

Nämä kisat olivat pienen hämäläisen kunnan nähtävyys ja toivat kyläyhdistyksille rahaa makkara- ja juomamyynnillä.

Niemisen hevonen oli voittanut jo useana vuonna ja nyt muut olivat päättäneet, että tänä vuonna olisi uusi voittaja.

Salmisen veljekset hankkivat lievästi huumaavaa ainetta ja kävivät edellisenä yönä tuikkaamassa ruiskulla ainetta Niemisen tummanruskeaan hevoseen.

Tuli kilpailupäivä, vedonlyönti kävi kiivaana. Rahaa ei säästelty.

Salmisten naamat venähtivät kun he näkivät Niemisen tulevan kisoihin uudella valkoisella hevosellaan. Salmiset olivat piikittäneet ruskean ja se kuorsasikin karsinassaan tyytyväisenä.

Valkoinen hevonen voitti.

Voittoon juoksi väärä hevonen, parkaisi Salmisen Eetu.


___________________________________________________________________

Viikon 43 krapusanat ovat: hevonen, huumaava, nähtävyys

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.


24 kommenttia:

  1. Tämä näppärä ja hauska, kiitos! Niinpä, noin yleisimminkin: kepulikonsteilla ei välttämättä pitkälle ravata...

    VastaaPoista
  2. Siitäs saivat piikittäjät! Ihan oikein heille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, BLOGitse, kepulikonstit eivät aina onnistu.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kaikki keinot eivät tosiaan ole sallittuja, Susu.

      Poista
  4. Voi pojat minkä teitte ja nenillenne saitte. Mutta ruskeata hevosta käy silti vähän sääliksi, ketkut pahukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevoshuijareita :D
      Riuskea hevonen kyllä toipuu kun heräilee.

      Poista
  5. No huh, voi se olla hevosurheilukin altista huijauksille. Nuoruudessa oli tuttuja hevosmiehiä, niin tuli käytyä raveissakin. Mulle varmaan ainoa urheilu olisi se mikä kiinnostaisi mennä katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huijareita on joka lajissa, Emilie. Kaikki eivät vaan jää kiinni.

      Poista
  6. Kuis se ny menikä? Että joka toiselle kuoppaa kaivaa... ömmm.... joka toiselle ei. Jäynät ei aina onnistu....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei saatu Niemisten voittoputkea katkaistua, Äijä. Kuka siihen kuoppaan sitten lankesi...

      Poista
  7. Kyllä vähän mietin, että mitähän se Nieminen hevosilleen antoi, kun aina voittivat... Oli miten oli, kateus on ikävä sairaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta AilaKaarina, Nieminen saattoi käyttää dopingia, eipä tullut mieleenikään. Kiitos.

      Poista
  8. Kepulikonstit ovat kaikessa urheilussa. Tuskin n iitä ikinä saadaan tyystin kitkettyä. Hienosti keksitty krapu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii.
      Kyllä se taitaa olla niin, että kielletyt aineet otetaan joskus käyttöön jos ei muuten pärjätä.

      Poista
  9. Hevosparat joutuvat osaksi ihmisten "pelin politiikkaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta pasanen, eläimet joutuvat ihmisten ahneuden takia kärsimän.

      Poista
  10. Oho, kommenttini meni läpi!

    VastaaPoista