Sivut

sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Viikon 3 krapu - Juoksukilpailu

 Juoksukilpailu

Elämästä tuli melkoinen juoksukilpailu. Jos olet työssä suorituskeskeinen, se ominaisuus leviää helposti elämän muille osa-alueille.

Jo koulussa kauhistuin joskus omaa ajatustani, kun jostain kokeesta en saanutkaan kiitettävää.

Suunnittelin tekemiseni listoilla ja taulukoilla ja halusin olla paras kaikilla alueilla.

Sitten suorittaminen kostautui.

Työelämän ruuhkaisten vuosien keskellä tajusin tarvitsevani taukoa.

Ymmärsin, että on opittava elämään myös keskeneräisyyden kanssa. Kaikkea ei ole tarve saada heti päätökseen, eikä kaikessa tarvitse aina olla paras.

Pidin vuoden tauon työstäni, asuin Britanniassa Cornwallissa ja tutustuin opiskellen aivan erilaiseen elämäntapaan, meren äärellä asuen.

Matkustin ajoittain muutamaksi päiväksi Suomeen.

Palattuani työhöni, huomasin todeksi sanonnan: ”Kauempaa näkee paremmin lähelle”.


__________________________________________________________________

Viikon 3 krapusanat ovat: kauhistua, suorituskeskeinen, ruuhkainen

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.

22 kommenttia:

  1. Hyvä ja ajankohtainenkin krapu! Se onkin meistä monelle tuo Jaakobin paini keskeneräisyyden hyväksymisessä vaikea paikka ja silloin tyystin unohtuu, että maltti olisi valttia...
    Totta on myös, että välimatkan ottaminen eri elämän tilanteisiin, solmukohtiin ja mieltä jurnuttaviin omiin uskomuksiin tuo helpotusta ja antaa mahdollisuuden selventää ajatuksensa. Läh. Takkutukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka.
      Todellakin kauempaa katsoen näin oman elämäni, työn ja muut asiat, ihan eri tavalla kun läheltä, niitä eläen. Se vuosi opetti näkemään ne tärkeät asiat elämässä ja turha ylisuorittaminen helpotti.

      Poista
  2. Suorituskeskeisenä haluaa pitää kaiken kontrollissa ja koska se ei ole mahdollista, ei ihme, että jossain vaiheessa romahtaa. Silloin on tauko paikallaan ja jos hyvin käy, voi palata työelämään. Usein se ei onnistu sitä on suorittanut itsensä kehäraakiksi, niin kuin minulle kävi.

    Onneksi ikä tuo lohdutusta, osaa antaa siimaa itselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut Susu. Tauko oli pakko pitää, tuntui, että elämän jokaisella alueella oli liikaa kuormaa.
      Vuosi teki hyvää, mutta paluu oli vaikea. En sitten kauan enää sitä työelämää jaksanutkaan, vaan perustin oman yrityksen.

      Ikä on helpottanut, kaikki tuntuu olevan enemmän vapauttavaa.

      Poista
  3. Tarinasi toi mieleen Mursun ja ystävämme. Mursu oli työelämässä yli 30 vuotta, rikkoi itsensä ja sai lopulta sen "aanelosen: kiva kiitti hei". Muutaman kuukauden päästä näki, miten mies heräsi taas henkiin, muuttui kolmivuoro-zombiesta ihmiseksi ja voi hyvin.
    Ystävämme näki muutoksen ja teki päätöksen; otti lopputilin. Muuttui yövuoro-zombiesta ihmiseksi. Mutta palasi töihin, koska yksinkertaisempi elämä ei sopinut heille - raha on kuitenkin tärkeämpää kuin hyvinvointi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse jaksoin vapaavuoteni jälkeen tehdä töitä vielä muutaman vuoden. Sitten sanoin moikka ja perustin oman yrityksen. Työn mielekkyys palasi jälleen.
      Olin työelämässä yhteensä 43 vuotta. Aloitin jo yliopisto-opintojen ohella, meidät tietotekniikka-opiskelijat revittiin silloin väkisin töihin.
      Nyt eläkkeellä voi nauttia vapaudesta. Terveys, sairastelu siis, ei aina ole samaa mieltä, siksi sanoisin, että kyllä hyvinvointi on tärkeintä, mutta ilman rahaa ei toki sekään onnistu.

      Poista
  4. Suorituskeskeisyys on kaksiteräinen miekka. Työnantajat tykkäävät, laittavat sinut normiksi. Katsokaa kun tuo tekee noin eikä itke yhtään.
    Breikin olen itsekin pitänyt, viisissä kymmenissä vuorotteluvapailin kaksi kesää huhtikuusta syyskuun loppuun.
    Se johtui siitä, että töissä muun homman ohella hoidettava tietotekniikan ylläpito (35 työasemaa ja 2 palvelinta) ja hankinnat sysäsivät varsinaisen hommani sivuhommiksi, ja alisuoriuduin siinä hommasta, jota rakastan.

    Breikki teki hyvää. Lisäksi tietotekniikka siirtyi isomman organisaation vastattavaksi, ja se on parasta, mitä minulle on töissä koskaan tapahtunut.

    Kahtena syksynä palasin töihin hyvillä mielin ja innokkaana, ja esimerkiksi tänäänkin, kun olin valmistellut messun musiikit huolellisesti ja toteutuskin meni ihan hyvin, olin kovin tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksiteräinen miekka tosiaan, Äijä. Vuosituhannen vaihteessa minun mittani tuli täysi. Olin edennyt ison osaston päälliköksi ja jouduin sitten irtisanomaan osastoni väkeä, useat kymmeniä vuosia samassa työpaikassa kuin itse olin.

      Minä en saanut edes vuorotteluvapaata, vaan jouduin itse kustantamaan vuoden vapaan opintovapaalla, josta ei saa palkkaa. Onneksi se oli kuitenkin pakko myöntää minulle, kun työvuosia oli riittävän paljon.

      Paluu oli vaikea, mutta muutama vuosi vielä sujui eri tehtävissä ja sitten irtisanouduin ja perustin oman yrityksen. Myöhemmin miehenikin tuli mukaan.

      Poista
  5. Että voisi tehdä työtään hötkyilemättä "omana itsenään", kiihdyttämättä zombie-kaistalle, on monissa hommissa "haasteellista" (kuten asia kuuluu ilmaista:-). Se kaista synnyttää lopulta kasautuvaa huonoa oloa yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se ihannetilanne, pasanen. Jokainen löytäisi sopivan rytmin työhönsä. Vaan mahdotonta se nykyisessä työelämässä on. Kilpajuoksu irtisanominen takaa-ajajana mennään. Sitten poltetaan loppuun ne parhaat työntekijät.

      Poista
  6. Elämässä pitää (pitäisi) riittää energiaa muuhunkin kuin työhön, sanoi työterveyslääkärini mulle. Harvassa on ne työnantajat, jotka ajattelee työntekijänsä muutakin elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaasti sanoi lääkäri sinulle, RH. Usein on vaan niin loppu energiat, että pelkkä työ vie kaiken, eikä harrastuksia jaksa ajatellakaan.
      Onneksi ollaan jo eläkkeellä :)

      Poista
  7. Mietin lukiessani, oliko tarina pätkä omasta elämästäsi ja kommenttien perusteella niin näytti olevan. Teit viisaasti, kun otit etäisyyttä, vaikkei se aina ihan yksinkertaista olekaan.

    Olen monessakin mielessä surullinen tästä nykyisestä työelämästä, johon ei enää ole läheskään itsestäänselvää päästä mukaan, kun kaikesta on niin kova kilpailu. Ja jos pääseekin, yleisin toimintamalli tuntuu olevan "tulos tai ulos".

    Ikävä kyllä, tässä maassa työntekijöiden palkkaaminen on monelle pienemmälle yritykselle liki mahdotonta korkeiden sivukulujen ja muiden velvotteiden (mm. työterveyspalvelut) vuoksi. Ja se puolestaan on johtanut siihen, että saadaksesi työn, joudut ehkä jo parikymppisenä perustamaan oman yrityksen täysin kokemattomana.

    Oma nuorempi poikani "pääsi töihin" vakuutusalalle ja olin aika järkyttynyt, kun kuulin, että hänen piti sitä varten perustaa oma osakeyhtiö, pelkkä toiminimi ei riittänyt. Olen koittanut olla rasittamatta muutenkin paineen alla ahkerasti töitä tekevää nuorta miestä omalla realismillani ja huolehtinut siitä, että kaikki osakeyhtiön velvoitteet tulee asiallisesti hoidettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tarina oli suoraan minun elämästäni, Annukka.
      Ehdin tehdä pitkän työuran vuosituhannen vaihteeseen mennessä, kun IT-alalla oli jo opiskeluaikoinani kova veto työpaikkoihin. Ehdin opiskella vasta vajaat pari vuotta, kun menin töihin ja jatkoin sinnikkäästi opinnot siinä sivussa maisteriksi asti.
      Tein päinvastoin kuin poikasi, Suomeen palattuani jaksoin vanhassa työpaikassa pari vuotta ja sitten perustin oman yrityksen. Olipahan jo alalta 33 vuotta kokemusta. Sitten kymmenen vuotta pidin yritystä, miehenikin oli mukana omalla tytäryhtiöllä. Sitten jäin eläkkeelle.

      Uskon, että poikasi pärjää hyvin, nuoret jaksavat. Mutta en kyllä ymmärrä mikä syy työnantajalla oli pakottaa yrityksen perustamiseen. No, vakuutusalalla ehkä on kaikenlaista.

      Poista
  8. Lopulta taidat olla aika tyytyväinen siihen mitä tuo välivuosi toi. Jos olist jäänyt...ei voi tietää mutta aavistaa. Riskinotto kannatti, panostit itseesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välivuosi kannatti ehdottomasti, BLOGitse. Kuten totesit, ei voi tietää jos olisin jäänyt, mutta tiedän miltä tuntui kun läksin :)

      Poista
  9. Paineita on joka alalla, aina on pyrittävä parempaan. Joillakin se lisää sinnikkyyttä, mut ei ihminen ole kone, niin moni palaa loppuun....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan olla koneita, Maarit. Sopivassa määrin työtä ja vapaata, vaikea yhtälö.

      Poista
  10. Niin totta, että etäältä näkee paremmin lähelle, kuin myös yön yli nukkuminen kiperien asioiden vaivatessa mieltä, avaa ratkaisut ilman stressiä.
    Tässä suorituspaineiden kasvaessa riittävä tauko selkeytti tilanteen ja pelasti ehkäpä burn outiltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Burn out oli jo lähellä ja pahentunut, jos en olisi uskaltanut taukoa pitää, aimarii.

      Oman elämän asioihin saa paremman tilannekatsauksen, kun katselee kaukaa. Samalla kaikki uusi ympärillä helpottaa ja piristää.

      Poista
  11. Suosittelen tauon pitämistä pitkän työuran jossain vaiheessa, jos se vain on mahdollista. Itse pidin vuorotteluvapaan ja opintovapaan menoistani hieman karsien. Kyllä tauko tekee hyvää, saa välillä muuta ajateltavaa ja palautuu kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tauko teki hyvää, Oriolus. Auttoi näkemään laajemmassa kuvassa oman elämän asiat. Itse en saanut vuorotteluvapaata (kiusa se on pienikin kiusa) mutta opintovapaan sain, koska olin työskennellyt jo lähes 30 vuotta. Otin lainaa ja onneksi puolisoni oli töissä ja hoiti kotona menot ja omakotitalon työt.

      Poista