Sivut

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Viikon 13 krapu - Rakentamista

 Rakentamista

Oli lämmin kevät ja pääsiäisenä tarkeni ulkona T-paidassa.

Veljekset Jussi ja Kalle korjasivat rantasaunan kattoa ja ulkoterassia. Molemmat olivat oppineet timpurin hommat isältään. Taisi kulkea suvussa tämä(kin) taito.

Työ edistyi rivakasti ja saunasta tuli kuin uusi.

Annilla oli kamera mukana ja hän kävi aina välillä kuvaamassa miesten työn vaiheita.

Anni jyrsi vanhaa kasvimaata, jotta voisi taas pitkästä aikaa saada vaikka omasta maasta uusia perunoita.

Yhtäkkiä Anni säikähti huutoa ja pläjähdystä – Jussi oli pudonnut katolta.

Sauna oli aivan järven rannassa, osin veden päällä ja Jussi pulahti suoraan järveen. 

Väitti, että vesi oli muka kylmää. Virkistihän se hikisen urakan lomassa.


_______________________________________________________________

Viikon 13 krapusanat ovat: jyrsiä, pääsiäinen, kamera

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.



24 kommenttia:

  1. Sanotaan, että rapatessa roiskuu, mutta se, että myös loiskuu, oli uutta:)
    Onneksi sai hikinen urakka aikaan vain virvoittavan pulahduksen, joten saunakin saatiin varmasti kuntoon ja löylyt maistuivat makoisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauna on kunnossa, Takkutukka. Onneksi vielä -50 luvulla sai rakentaa veden äärelle saunan, veteen putoaminen ei satuttanut.

      Poista
  2. 'Onni onnettomuudessa' sopii hyvin tähän tilanteseen.

    VastaaPoista
  3. Mukavan vilpoisa päätös hikiselle urakalle! Toivottavasti Anni kuvasi molskahduksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni oli jo pois menossa, Susu. kuva jäi ottamatta. Viileää oli varmaan vesi, kun useina keväinä olen aloittanut uintikauden vappuna, ihanan raikasta vettä silloin. Mutta pitkää vesijuoksua ei vielä pysty tekemään, kunhan pienen uintireitin.

      Poista
  4. Saa nähdä mikä on pääsiäissää tänä vuonna. Tuskin T-paidassa taretaan. Onneksi oli vesi putoajan alla eikä esim. kivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla T-paitakeli tulevana pääsiäisenä, AilaKaarina.
      Juu, järvestä oli hyötyä :)

      Poista
  5. Tulipahan ainakin talviturkki heitettyä järveen aikalailla aikaisin!! -))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sini. Minä aloitan uinnit yleensä vapun tienoilla, jos jäät ovat lähteneet. Voi olla, että tänä keväänä ei vielä pääse vappuna.

      Poista
  6. Noin voi käydä, jos katolla ei ollut työmiehellä turvavaljaita. Vaan eihän niitä ennen ja onneksi milkskahti veteen, eikä jään päällä. Se olis voinut sattua.
    No, mies aloitti uimakauden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän miehet suostuneet mitään valjaita laittamaan, aimarii. Kun on ennenkin pärjätty. Tuli tosiaan uintikausi avattua :)

      Poista
  7. Vähällä Jussi pääsi, yleensä vähintäin sairaalakäynti ja kyynärsauvat vastaavassa tilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se järvi pelasti, pasanen. Vesi oli onneksi melko syvää.

      Poista
  8. No nythän on tarjolla aurinkoinen pääsiäinen yli kymmenen asteen lämpötilan kera, mutta uimaan en ehkä vielä mene...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, saa nähdä pitävätkö ennusteet paikkansa. Uimaan pääsee heti kun jäät lähtee :) Ehkä ei vielä pääsiäisenä.

      Poista
  9. Yllättävä alastulopaikka kruunasi kravun : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Olisi ollut hurja pudotus esim kalliolle.

      Poista
  10. Olipa hyvä tuuri että putosi veteen. Kaunista pääsiäissäätä luvassa mutta tuskin tarkenee vielä t-paidassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kallio vieressä, anli.
      Ei taida T-paidassa tarjeta, yöpakkasia vielä luvassa.

      Poista
  11. Kävipä tosiaa tuuri! Tulee mieleen, kun enoni laittoi taloomme peltikaton. Harjakatto oli kovin jyrkkä. Enolla oli korkean paikan kammo eikä uskaltanut mennä räystäille heilumaan. Niinpä hän otti jaloistani kiinni ja minä roikuin siellä pää alaspäin ja naulasin räytäskohdat. Onneksi ei jäänyt kenkä pitelijän käteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh huh, Oriolus. On sinulla ollut melkoinen työasento! Työturvallisuutta ei kyllä huomioitu.

      Poista
  12. Harmi, että Anni ei ehtinyt ottaa kuvaa pulskahduksesta... t. Annu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olisi voinut laittaa saunan seinälle, varoittavana esimerkkinä, Annu.

      Poista