Maantie
Kylällä oli vanhoja ja uudempiakin omakotitaloja. Kaunis vihreys kesäisin piilotti jokaisen talon omaan suojaansa uteliailta kurkkijoilta. Puut ja pensaat olivat kasvaneet suuriksi.
Nuorempia sukupolvia oli muuttanut vanhempiensa tai isovanhempiensa rakentamaan taloon ja kunnostanut sitä.
Nyt kyläläisille ilmestyi uhka. Kylän vieritse kauempana kulkeva maantie oli päätetty oikaista ihan kylän vierestä.
Kaikki valitukset tehtiin, jokaiseen mahdolliseen instanssiin. Ei auttanut.
Traktorit ja katepillarit ilmestyivät ja rouhivat kolmen reunimmaisen talon pihasta kolmasosan pois.
Tien suoristus toi autojen nopeudet melkoisiksi ja vaaran paikkoja kylän kävelijöille ja pyöräilijöille.
Kaikki tämä vain ohi ajavien autojen iloksi, heiltä säästyi pari minuuttia ajoaikaa.
Reunimmaisten talojen arvot putosivat kohisten.
_______________________________________________________________
Viikon 10 krapu on aihe: Maantie
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.
Tämä on todellisuutta monissa paikoissa. Nykyajan kehitystä ei voi estää mitenkään, se on hyvin nähtävissä täällä. Kaikki puut kaadetaan tästäkin tien varrelta ja ratikkaraiteiden rakentaminen myllää tien, sen vierukset ja vuosia kaikki kulkeminen on vaikeutunut. Vasta sitten koittaa autuus, kun pääsee huristamaan ratikalla :D
VastaaPoistaTampere onkin hyvä esimerkki siitä, että vanhat talot puretaan ja puut kaadetaan. Kaikki viihtyisyys häviää.
PoistaNo just, siinä katoaa idylli. Valitettavan totta. Nopeasti täytyy päästä paikasta toiseen, aika on rahaa, rahaa, rahaa.
VastaaPoistaMiljoonia euroja maksaa tien oikaisu, Susu. Mutta kun mersut ja muut pääsevät sitten muutaman minuutin nopeammin perille :(
PoistaTätä tapahtuu joka paikassa, myös Helsinki on surullisen kuuluisa tuhotöistään luonnolle. Mitään ei auta kansalaisaktivismi! Ja kuitenkin se viihtyisyys on todellinen arvo tässä maailmassa, joka alkaa olla vailla minkäänlaisia arvoja, paitsi raha ja valta, ne ovat kunniassa.
VastaaPoistaTäällä halutaan rakentaa kerrostaloja erämaajärven rannalla, AilaKaarina. Joillekin on saatava miljoona-asunto ja komeat näköalat, viis luonnon tuhoamisesta.
PoistaNiininpä niin, olemme kuulemma maa, jossa ei ole korruptiota. Piilokorruptiota on sitäkin enemmän, hyvävelisiskojengi kyllä hoitaa itselleen parhaat apajat. Mistään muusta viis kuin minäminäminäensin!
PoistaTuo on juuri sellainen tilanne tässä lähellä. Luonto ry:n kanssa koitamme vielä valituksia, ainakin hidastuu rakentaminen. Menen valtuustoon taas esittelemään tilannetta.
PoistaByrogratiaa on paljon. Ajattelematonta päätöksentekoa, joka kohtelee väärin luontoa. Oikaisuteiden ja turhien liittymien rakentamisen ohessa tuhoutuu niin sanotusti "vahingossa" uhanalaisten eläinten ja kasvien asuinalueita
VastaaPoistaLuontoarvot unohdetaan kun halutaan upeita maisemia arvokotien terasseilta.
PoistaTäällä tehdään valituksia yms, mutta ei ne taida auttaa, kun asiat on jo päätetty.
Kiitos aimarii.
Tämä on niin totta, voiton ja nopeuden maksimointia idyllisyyden kustannuksella.
VastaaPoistaSe on just sitä Päivi.
PoistaTuttu kokemus: lapsden kasvimaasta puolet tien penkkaan. Ja naapuritalo kokonaan: TVH = talon veivät helvettiin, tuumasi naapuri.
VastaaPoistaOlipa harmillinen tilanne, ei se tie vieressä oikein kaunis muutenkaan. Siinä häviää koti, usein monelta ihmiseltä.
Poista