Kallioinen saari
Saarelle tultiin meloen. Meri oli kohtalaisen rauhallinen.
Kajakit saatiin maihin turvaan kalliokoloon, jossa kestäisivät isommatkin tuulet.
Vesi oli melko kylmää, joten uimaan menivät vain ne pari, joiden kajakit keikahtivat ja väkisin oli uitava.
Syötiin eväitä ja nautittiin leppeästä merituulesta ja auringosta. Tästä tilanteesta joku otti tuon kuvan, ylhäällä kalliolla seisten.
Sitten meri näytti voimansa. Yhtäkkiä satoi kaatamalla ja samaan aikaan aallot suurenivat ja löivät pitkälle ylös kalliolle.
Pian tuli myös hämärä ja ilta pimeni. Oli jäätävä saareen odottamaan myräkän laantumista.
Yö oli kylmä. Auringon noustessa retkeläiset meloivat takaisin mantereelle.
Oppivat, että meri on arvaamaton ja kunnon varusteet tarpeen.
Krapu jää kesälomalle elokuuhun asti.
Kiitokset erityisesti Susulle, joka on tehnyt ison työn ja olen saanut pientä apua antaa. Kiitokset kirjoittajille ihanista krapu-teksteistä, kiitos kommenteista!
Hyvää kesää !
____________________________________________________________________________
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Viikon krapusanat tai kuva tai alkuteksti ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Laita linkki sinne kommentteihin kun krapusi on valmis.
Totta, luonto on armoton ja meri arvaamaton.
VastaaPoistaKiitos yhteistyöstä Cara! Nyt lusmuillaan koko kesä!
Merelle ei pidä suin päin lähteä.
PoistaKiitos sinulle myös Susu, laiskottelu alkaa!
Niin kuvaan sopiva tarina <3 Ja kiitos Cara myös sinulle aiheista. Hyvää kesää <3
VastaaPoistaKiitos AilaKaarina.
PoistaHyvää kesää myös sinulle ja nukkekodille!
Kiva kesäinen kuva ja tarina! Caralle kiitos🌺Mukavaa kesää🌞
VastaaPoistaKiitos Päivi ja oikein hyvää kesää sinullekin!
PoistaMeren monet kasvot! Muutokset voivat tapahtua nopeasti. Tuollainen kokemus jää ainakin mieleen!
VastaaPoistaNiinpä Oriolus. Meri saattaa muuttua tyynestä aurinkoisesta säästä myrskyiseksi hetkessä.
PoistaIso vesi on vaarallinen, kun se tulee oikein levottomaksi, järvikin.
VastaaPoistaSe on totta RH.
PoistaOlin kerran nuorempana ystävättären kanssa melomassa Näsijärvellä ja siellä tunnetusti aallot nousevat äkkiä. Kauniilla ilmalla lähdettiin, ehdittiin syödä eväät ja aloittaa paluumatka, niin silloin nousi ukkonen ja kova sade. Onneksi meillä oli aukkopeitteet ja ranteessa ruista. Pelotti vaan toisen puolesta kun ei voinut katsella missä toinen tulee. Perille päästiin.
Toivottavasti kenenkään ei tarvitse heittää talviturkkiaan vahingossa.
VastaaPoistaHyvää kesää Caralle ja kiitos kommenteistasi!
Aika viileää on vesi jo vahingossa putoaa. Itse kyllä aloitan vapun tienoilla uinnit.
PoistaKiitos pasanen krapu-teksteistä ja kommenteista, antoisaa kesää sinulle myös!
Kyn lähtee merelle niin kannattaa varautua sillä "ei vara venettä kaada"!
VastaaPoistaKaikkea hyvää kesääsi ja kiitos kuluneesta kaudesta! 🫶🌼🫶
Meressä on voimaa.
PoistaKiitos sinulle teksteistä ja oikein hyvää kesää!
Vesillä ollen saa olla varovainen. Uimataito hyvä, mutta aina sekään ei riitä.
VastaaPoistaKuvaamasi seikkailun kyllä muistaa jokainen mukana ollut.
Kiitos krapukaudesta ja uusin vinkein taas loppukesästä. Hyvää kesää sinulle.
Todellakin, meri ja suuret järvet ovat yllättäviä.
PoistaKiitos sinulle aimarii Krapuilusta ja oikein hyvää kesää! Jatketaan taas elokuussa.
Niinpä, on osattava ottaa luonnon olosuhteet huomioon.
VastaaPoistaMukavia uintireissuja sinulle pienemmässä järvessä.
Kiitos Emilie. Hyvää kesää sinulle!
PoistaMeri on arvaamaton todellakin. Upea tarina
VastaaPoistaKiitos enkulin käsityöt!
PoistaNyt krapu onkin kesälomalla, elokuussa taas tavataan.