Auringonlaskun jälkeen eilen illalla katselin ulos ja vähitellen pilviin alkoi kertyä kaunis väri.
Tasan kuukausi sitten pääsin aloittamaan melko säännölliset aamuiset vesijuoksut läheisessä järvessä. Järvi kuuluu Pirkanmaan kirkkaimpiin: järven kirkkaus lähentelee ennätyksiä, sillä näkösyvyys on talvisin suurimmillaan jopa 8–10 metriä.
Uintipaikalla käy joka aamu porukkaa, ei toki tungokseen asti, mutta mukavaa kun on aina juttuseuraa. Jos haluaa olla omassa rauhassa, sekin onnistuu.
Tänä aamuna yksi rouvashenkilö nauroi minulle, että eilen kun hän lähti aamulla pois, niin minä jäin vielä juoksemaan ja tänään kun hän tuli, olin taas juoksemassa. Halusi tietää olenko käynyt välillä kotona lainkaan. Totesin käyneeni syömässä ja nukkumassa.
Mutta olen kyllä alkanut saavuttaa edellisten kesien lukuja excel-taulukkoni mukaan. Vedessä juostu aika on tänä kesänä yhteensä jo yli 20 tuntia. Kyllä sen huomaa jo kunnon kohenemisena ja myös unet maittavat kiitettävästi. Myös päiväunet. Samoin ruoka.
Kahta en siis vaihda, järvi ja auringonlaskujen seuraaminen iltaisin. Sarjojen ja dekkareiden murhaajat/poliisit joutuvat hetken odottamaan kun katselen auringon painumista metsän taa ja mitä erilaisempia väriyhdistelmiä taivaanrannalla.
Kesästä yritän nyt nauttia, ei se niin kovin pitkä tämä Suomen kesä ole.
