Kaikki on aloitettava alusta

Taina käveli pitkin mukulakivikatua ja pysähtyi pienen kahvilan kohdalla. Pöytiä oli jo nostettu uloskin ja Taina poikkesi kahvilaan, osti ison mukin kahvia ja palan juustotorttua. Istui ulos katselemaan alas pienvenesatamaan päin.

Oli kesän ensimmäinen lämmin päivä ja Tainan mietteet palasivat edellisen vuoden tapahtumiin. Kaikki mitä silloin elämässä oli ollut, olikin pelkkää valhetta, petosta ja suurta näytelmää. Reimalla oli ollut toinen nainen elämässään jo niin pitkään, että nuorempi pojista oli sinä aikana syntynyt, kasvanut ja päässyt ripille. 

Unikot kukkivat jo

Hautajaisten jälkeen tuli tyhjyys. Itku toisensa perään. Miksi juuri hänelle kävi näin. Sitten lopulta tuli viha. Viha Reimaa ja hänen tekoaan kohtaan.  Reiman sukua asui paljon lähellä ja Taina alkoi miettiä muuttoa vanhalle kotipaikalleen, toiselle puolelle Suomea. Reiman sukulaiset eivät hänen murheistaan piitanneet, tuntuivat vain kyselevän miten omaisuudelle kävisi. Taina ei ollut pitänyt omaan sukuunsa eikä vanhoihin ystäviinsä yhteyttä, koska Reima ei siitä pitänyt. 

Reimalta oli jäänyt lähes uusi auto. Muutos alkoi siitä, että Taina kävi autokoulun. Huikea vapauden tunne valtasi hänet kun hän sai uunituoreen ajokortin ja ajoi ensimmäistä kertaa yksin viikonlopun viettoon naapurikaupunkiin sen ainoan ystävänsä luo, jonka oli saanut pidettyä Reiman mielipiteestä huolimatta. Jokainen soitto kännykässä oli selitettävä miehelle tarkkaan. Mutta ei enää. Nyt hän oli vapaa. Vapaa aloittamaan kaiken alusta.

Ystävänsä kanssa Taina pohti useita kertoja mitä hän tekisi. Pojat eivät kauan kotona viihtyisi. Vanhempi oli jo lähtenyt ulkomaille opiskelemaan. Kyllä Taina ymmärsi, että poika halusi paeta mahdollisimman kauas kaikesta kohusta ja isänsä muistosta. Nuorempi poikakin halusi muuttaa pois, aloittaa lukion jossain muualla.

Rahasta ei ollut pulaa. Oli selvinnyt, että Reimalla oli kaksikin salaista kaupunkiasuntoa, lisäksi heillä oli kesäpaikkka ja muuta omaisuutta. Taina tajusi, että hänen ei tarvitsisi mennä töihin, hän oli päälle viiskymppinen, ollut kotirouva yli 20 vuotta, mihin hän pääsisikään. Reima oli tietämättään turvannut hänen elämänsä taloudellisesti. Taina saisi myös hyvän eläkkeen Reiman kuoleman jälkeen, eikä se toinen nainen, Erja, saisi mitään. Jotain oikeudenmukaista tuntui elämässä olevan.

Taina päätti muuttaa vanhaan kotikaupunkiinsa rannikolle nuoremman pojan kanssa. 

Siellä hän nyt istui kahvilassa ja mietti, että eilen tuli kolme kuukautta täyteen uudessa kodissa, kerrostalossa pikkukaupungissa, jossa hän oli syntynyt. Nuorempi poika pääsi urheilulukioon kävelymatkan päähän kodista.

Taina oli reilun vuoden aikana muuttunut ihmisenä, saanut itsevarmuutta ja luotti tulevaisuuteen. Helppoa ei ollut, kaikki asiat olivat uusia, Reima oli hoitanut aina kaiken, raha-asiat ja muut. Viisaan ystävänsä neuvosta Taina oli palkannut lakimiehen ja asioita saatiin selvitettyä ripeään tahtiin. Juuri eilen hän oli ilmoittanut kiinteistövälittäjälle, että tämä voisi hyväksyä tarjouksen heidän talostaan, entisestä kodistaan. Se oli viimeinen muistutus hänen ja Reiman yhteisestä elämästä. Tietenkin pojat muistuttivat siitä aina, mutta enää ei ollut muuta.

Kaikki oli nyt uutta ja vaikeita päiviä tuli. Mutta tästä oli hyvä jatkaa. Samassa Taina näki satamaan saapuvan purjeveneen, lähti kävelemään sinne päin ja katseli venettä sinistä taivasta vasten.

Kaikki on aloitettava alusta-juttu liityy sarjaan:

Sus’-kirjoitushaaste: Kirjoita teksti kasvusta, muutoksesta, jatkuvuudesta.

ps. Tämä kirjoitus on jatkoa Pettäjän tie -kirjoitukselle

Uimarannan kesä

Noustessa ylös mäkeä uimarannalta, kukkivat nyt koiranputket ja metsäkurjenpolvet. Jälkimmäistä olen tottunut sanomaan juhannuskukaksi, koska se kukkii yleensä juhannuksena.

Alkuviikosta näytti tältä:

Alaspäin mennessä

ja ylöspäin noustessa:

Oikeassa alakulmassa on juhannuskukkaa

Järvessä käydessä tulee lähes päivittäin seurattua kesän edistymistä järveltä rannalle päin. Ensin puihin tuli lehdet, aina viimeisenä rannassa leppä saa lehdet. Tuomi jo kukki ja reilu viikko sitten uin valkoisessa järvessä kun tuuli toi tuomenkukkia järveen. Maanantaina oli kyläkoulun parin luokan pojat opettajineen uimassa. On kyllä erikoinen kevät, koskaan aikaisemmin eivät koulusta ole järveen tulleet toukokuussa uimaan. Opettajat vain seisoskelivat laiturilla, lasten meteli oli, hm, riemukasta. 

Klapikonehommia riittää vielä. Noin kolmasosa (5 mottia) puista on jäljellä. Tänään aamulla oli pieni sadekuuro. Jouduimme pitämään tauon puusouvissa. Mutta kyllä lisäsade kelpaisi, maa on edelleen aivan kuiva. Tänä vuonna istutetuille kasveille on nostettu vettä sadevesikaivosta, että selviävät. 

Kesäkuu alkoi, nyt on oikeasti ja vanhanaikaisesti Suvivirren paikka ja kesä!