
Lisäksi tusina vuosia vanhoja betonisia raparperin lehtiä sai väriä pintaansa. Heti näyttivät kuin uusilta:
Viime kesältä oli jäänyt säkillinen saneerauslaastia. Sen käytin uusiin töihin. Materiaalina saneerauslaasti eroaa kuivabetonista. Se on hienojakoista ja työn pinnan saa hyvin sileäksi. Toisaalta ko laasti on raskasta sekoittaa ja levittää, muistuttaa hiukan liisteriä. No, apu oli lähellä kun sekoittaminen kävi raskaaksi, pyysin miestä apuun. Lopulta kun sain puolipalloihin ja laattamuotteihin laastin levitettyä, tulos oli erinomainen, tykkäsin. Saneerauslaasti on myös kuivuttuaan erittäin kovaa. Odottelen vielä osan töistä kuivumista ja sitten pääsen viilalla niitä siloittelemaan ja halutessani maalaamaankin. Niistä myöhemmin lisää. Heinäkuussa kutsuu saari&mökki ja muutama kesätapahtumakin.
Kesä on edelleen parhaimmillaan, nautitaan siitä.


