Käymässä hyppyrien kaupungissa

Terveisiä hyppyrien juurelta ja sieltä metsän puolelta.

Utuinen syysaamu 

Ajelin muutamaksi päiväksi ystäväni luo syntymäkaupunkiini. Ensimmäisenä iltana parannettiin maailma ja käytiin läpi omat ja läheisten (=aviomiesten) sairaudet. Sitten parina päivänä mentiin metsään ja suolle. 

Autolla siirryttiin Hollolan puolella. Patikoitiin metsäpolkua yhä ylemmäs ja kiivettiin näkötorniin. Aurinko ja aamuinen sumu tekivät näkymästä utuisen mutta syysvärit olivat komeat. 

Saalista karpalosuolta

Seuraavana päivänä painuttiin suolle. Ystävä tietää hyvän karpalosuon ja arveli, että nyt muutaman yöpakkasen jälkeen karpaloita olisi poimittavissa. Olihan niitä. Ensin pitkospuita pitkin keskelle suota, sammaleeseen piiloutuneena löytyi isoja punaisia marjoja. Palatessamme pitkospuita metsän puolelle, oli vastassa sen näköistä maastoa, että voisi löytyä suppilovahveroita. Ystavä totesi, että ei hän ole sieltä koskaan niitä löytänyt. Vaistoni sanoi, että kierretään pienemmän polun kautta ja kas, siellä oli vanha kanto, jonka ympärys oli täynnä suppiksia. Hetken jouduimme tuumimaan millä ne kuskataan autolle asti. Astiamme olivat täynnä karpaloita. Ei auttanut muu kun minun riisua takki ja sen alta ottaa toinen T-paita (eläköön kerrospukeutuminen!) ja tehdä siitä pussi, jonne sienet mahtuivat. 

Suppikset jätin ystävän perheelle, osa jo syötiinkin, ja karpalot toin kotiin. Lapsuudessani äiti teki aina karpalokiisseliä marraskuun alussa Pyhäinpäivänä jälkiruoaksi. Itse teen karpalojäädykettä. Aina ei karpaloita ole löytynyt mutta silloin teen jäädykkeen mustaherukoista. Tänä syksynä on reilusti karpaloita pakkasessa.

Kotona on taas hyvä olla. Oma sänky. Kelpaa selälle eikä vaadi aamulla kourallista särkylääkkeitä käynnistyäkseen. Mutta oi miten virkisti mieltä tuo reissu.

Omenapiirakoiden aikaa

Syksy on tullut. Tänään aamulla oli kaatosade alkamassa kun läksin pihalle. Pitkään ei tarvinut kävellä kun olin kuin uitettu koira. Tulin suosiolla lämpimään suihkuun. Vihdoinkin flunssa ja muut sen tuomat jälkitaudit ovat helpottaneet sen verran, että jaksan taas käydä kävelyllä. Aloitin lyhyistä metsälenkeistä, pääasiahan on, että saa itsensä ulos. Noitten sairastelujen jälkeen se olikin entistä vaikeampaa. Aloitin myös avantosaunalla käynnit, ne tunnetusti virkistävät mieltä.

Omenainen, hunajainen juustotorttu

Tänne blogiini ei ole oikein tekstiä syntynyt kun pyrin pitämään tässä pöytäkoneella päivittäin istumani ajan rajallisena. Nyt on ollut muuta tekstin tuottamista niin paljon, että siihen olen käyttänyt pari kolmekin tuntia päivässä. Tabletilla kyllä luen ja kommentoin muiden blogeja, mutta pidemmät tekstit kirjoitan tässä päätepöydän ääressä.

Olen kuvannut meidän lämmitysjärjestelmän (51 kuvaa eri laitteista ja säätimistä) ja kirjoitan kuvausta siitä. Mies on jo yhden version tarkistanut ja merkannut korjaukset. Nyt kirjoitan korjattua versiota numero 2. Lisäksi oikoluen ja korjaan tekstiä miehen muihin kirjoituksiin. Nyt niitäkin on erityisen paljon.

Omenapiirakoita olen leiponut monenlaisia. Kuvassa on antonovka-omenasta tehty omena-juustotorttu. Omenat on ensin pehmennetty teräspannulla hunajalla ja kanelilla maustaen. Siitä omput on kaadettu murotaikinan päälle. Lopuksi omenoiden päälle sitruunanmakuista tuorejuustoa ja rahkaa. Sitten uuniin ja hitaasti paistaen kypsäksi. Tarkoittaa sitä, että juuri ennen kypsymistä uunista lämpö pois ja jätetään piiras uuniin jäähtymään. Otan sen pois kun uuni on jäähtynyt, näin se pysyy kuohkeana eikä lässähdä. Tällaisen piirakan kanssa ei tarvita jätskiä, mutta olen kokeillut esin suklaajäätelön kanssa, ja kas, namiahan siitä yhdistelmästä tuli.

Pimenevä syksy hiukan kauhistuttaa, kun kesä oli niin pitkä ja hieno. Mutta kaikesta selvitään, tavalla tai toisella. Kaikki lailliset keinot käyttöön!

Kotitalousvähennys

Tänä aamuna luin normaaliin tapaan uutisia ja YLE:n sivuilla sattui silmään Heikki Hiilamon kolumni: Eriarvoistava kotitalousvähennys. Kotitalousvähennys on ennen muuta yksi hyvätuloisten asumisen tukimuoto, kirjoittaa Heikki Hiilamo.

Olen täysin eri mieltä. 

Jokainen omakotitalossa asuva tietää, että varsinkin vanheva talo vaatii monenlaisia korjaus- ja remonttitöitä. Jatkuvasti. Ei ole sitä kerrostalon huoltomiestä, jolle voisi soittaa ja kutsua korjaamaan vuotavaa hanaa, kattoa jne. Kaikki on hodettava itse, selvitettävä hinnat, kestettävä putkimiehen jatkuvat kiireet ja kysyttävä mihin väliin hän saisi sovitettua meidän remppamme, oli se sitten pieni putkivuoto tai isompi remontti pesuhuoneessa yms.

Moni remonttikohde on sellainen, että sen korjausta ei voi juurikaan siirtää. Kokemuksesta tiedän esim miten vesilasku nousee kun vessanpönttö vuotaa muutaman viikon, koska putkimies ei ehtinyt käymään. Tilastoimme vesimaksumme(kin) taulukkoon ja viime vuoden keväältä on selvä piikki hinnoissa, kun näin kävi. Tämä on vain yksi esimerkki. Toki kustannuksia säästääksemme olimme jo itse hakeneet uuden pöntön ja se odotti putkimiestä eteisessä ne viikot. Lisäksi suljimme aina välillä kyseisen vessanpöntön täyttävän tuloputken hanan ja käytimme piharakennuksen WC:tä. Yöllä ei sinne oikein viitsinyt kömpiä.

Tältä syksyltä on naapuristostamme oiva esimerkki. Kuivan kesän jälkeen naapuri huomasi sateiden alettua, että katto vuotaa useasta kohdasta. Sitä ei enää voinut paikata vaan koko katto oli uusittava. Naapuri kertoi, että ei heillä eläkeläisinä ole mitään vararahastoa, vaan on mentävä pankinjohtan puheille kattorahoja lainaamaan.

Omakotitalossa on myös useita töitä, joita ei vaan voi itse tehdä. Väitän, että esim meillä mies tekee kaiken mahdollisen itse. Tekisi mahdottomatkin, jos minun silmäni välttäisi. Ei onnistu. Sähkötyöt ja hankalimmat putkityöt on teetettävä ammattilaisella, että vakuutukset pysyvät voimassa, omasta turvallisuudesta puhumattakaan.

Omakotitaloissa asuu paljolti vanhenevaa väestöä. Ikä ja oma kunto asettaa monelle rajat itse tekemiselle. On pakko turvautua ulkopuoliseen apuun.

Älkää sanoko minulle tähän, että miksi ette myy talojanne ja siirry huoltomiehen hellään huomaan kerrostaloon. Minulle on jo sanottu näin. Helpommin sanottu kuin tehty. Monestakin syystä, joihin en tässä mene, koska jutun pituus olisi mammuttimainen.

Sen vielä haluan tuoda esille, että Hiilamo ei lainkaan tuossa jutussaan huomaa mainita sitä, että kotitalousvähennyksellä on monia pienyrityksiä työllistävä vaikutus. Myös se työ, minkä aikoinaan moni teetti pimeänä, on nyt helpompi hoitaa virallisesti, koska edes pienen helpotuksen saa työstä maksettavaan hintaan.

Hiilamolle haluaisin tuohon juttuun lisätä myös sen, että me omakotiasujat maksamme myös melkoista kiinteistöveroa. Mitä me sillä saamme? Se ei ole vielä täällä meidän kylällä asuville selvinnyt. Tietä ei hoida kunta. Tie on yksityistie, jota hoidamme itse ja olemme työllistäneet tieisännöitsijän asioita hoitamaan.

Aion vastata Hiilamolle myös muuta kautta, mutta tässä ensimmäinen purkaus, jotta asiaan saisi edes jonkinlaisen oikeudenmukaisen näkemyksen.

Niin, ja ne omakotiasumisen hyvät puolet. Miksi kaikesta huolimatta täällä asumme? Sitä ei aina voi mitata rahassa. Keväällä puutarha täyttyy huumaavaan tuoksuun omenapuiden kukkiessa. Syksyllä katselemme valtavaa omenasatoa. Ihan itse hoidetuista puista. Niitä ei taida näkyä siellä kerrostalojen parvekkeilla, vai mitä?