Käymässä hyppyrien kaupungissa

Terveisiä hyppyrien juurelta ja sieltä metsän puolelta.

Utuinen syysaamu 

Ajelin muutamaksi päiväksi ystäväni luo syntymäkaupunkiini. Ensimmäisenä iltana parannettiin maailma ja käytiin läpi omat ja läheisten (=aviomiesten) sairaudet. Sitten parina päivänä mentiin metsään ja suolle. 

Autolla siirryttiin Hollolan puolella. Patikoitiin metsäpolkua yhä ylemmäs ja kiivettiin näkötorniin. Aurinko ja aamuinen sumu tekivät näkymästä utuisen mutta syysvärit olivat komeat. 

Saalista karpalosuolta

Seuraavana päivänä painuttiin suolle. Ystävä tietää hyvän karpalosuon ja arveli, että nyt muutaman yöpakkasen jälkeen karpaloita olisi poimittavissa. Olihan niitä. Ensin pitkospuita pitkin keskelle suota, sammaleeseen piiloutuneena löytyi isoja punaisia marjoja. Palatessamme pitkospuita metsän puolelle, oli vastassa sen näköistä maastoa, että voisi löytyä suppilovahveroita. Ystavä totesi, että ei hän ole sieltä koskaan niitä löytänyt. Vaistoni sanoi, että kierretään pienemmän polun kautta ja kas, siellä oli vanha kanto, jonka ympärys oli täynnä suppiksia. Hetken jouduimme tuumimaan millä ne kuskataan autolle asti. Astiamme olivat täynnä karpaloita. Ei auttanut muu kun minun riisua takki ja sen alta ottaa toinen T-paita (eläköön kerrospukeutuminen!) ja tehdä siitä pussi, jonne sienet mahtuivat. 

Suppikset jätin ystävän perheelle, osa jo syötiinkin, ja karpalot toin kotiin. Lapsuudessani äiti teki aina karpalokiisseliä marraskuun alussa Pyhäinpäivänä jälkiruoaksi. Itse teen karpalojäädykettä. Aina ei karpaloita ole löytynyt mutta silloin teen jäädykkeen mustaherukoista. Tänä syksynä on reilusti karpaloita pakkasessa.

Kotona on taas hyvä olla. Oma sänky. Kelpaa selälle eikä vaadi aamulla kourallista särkylääkkeitä käynnistyäkseen. Mutta oi miten virkisti mieltä tuo reissu.