Sivut

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Maaliskuun alkua puutarhassa


Kyllä kevään tulon huomaa jo hankien alta pilkottavien ikivihreiden kasvien kasvupaikoilla. Vuorenkilpi on hyvä esimerkki. Vaikka se on pehmeälehtinen, niin nuo ryppyiset talvehtineet lehdet nostavat keväällä päätään kohti aurinkoa ja ryhdistäytyvät uuteen kukoistukseen. 

Maakellariin mennessä on etelän suunnasta aurinkoa saava puoli jo sula, toisella puolella on vielä lunta. Jostain syystä nuo rinteet kasvattavat suuria vuorenkilpiä, ilmeisesti sopiva maa.



Aurinko on sulattanut lumet toiselta puolelta

Kohta nämä vuorenkilvet nostavat lehtensä kohti aurinkoa


Tällä puolella vielä odotellaan lumen sulamista


Vuosikertaomena sävstaholm


Hyönteishotellin asukkaatkin heräilevät kevääseen


Eilen kuulin ensimmäisen kerran tänä keväänä mustarastaan laulun. Olin alkuillasta laittamassa linnuille lisää ruokaa ja jäin kuuntelemaan melkein jo hämärtyvää iltaa. Silloin kuulin aivan kuin huilun äänen. Se jatkui ja tunnistin mustarastaan laulun. Katselin isoihin kuusiin päin ja näin siellä mustarastaan. Hetken se vielä esiintyi ja lähti sitten pois. Ajattelin, että se kiitti ruokatarjoilusta.

Räkätauti jatkuu, aamut ovat pahimpia kun aamukahvilla koitan saada äänen auki. Joitain kotiaskareita jaksoin tänäänkin tehdä, vaihdoin puhtaat lakanat ja siivosin makuuhuonetta muutenkin. Sitten olikin jo voimat pois ja piti huilata. En vaan osaa olla koko päivää tekemättä mitään hyödyllistä. Lepo pitää ikään kuin ansaita tekemällä ensin joku vaikka pienikin kotityö. 

Tänään aamulla kuvasin nuo muutamat kuvat puutarhassa ja katselin toiveikkaana omenapuiden silmuja. Ei vielä näkynyt mitään. Ei ole vielä edes puiden leikkauksen aika, kun on yöpakkasia.  Mutta pian puutarha vihertää jo ihan kunnolla. Maltan tuskin odottaa sitä valkoista loistoa, joka omenapuiden kukkiessa alkaa eteläisestä omenatarhasta ja siirtyy vähitellen läntisen omenatarhan kautta pohjoiseen tarhaan. Silloin hyönteishotellin asukkaiden ja muiden palkollisten kesätyö alkaa.



12 kommenttia:

  1. Kylläpä näkyy kevätauringon mahti selkeästi kuvissasi! Tulihan se viesti perille ja täälläkin on mustarastas soittanut nyt joka aamu huiluansa yhä kasvavalla intensiteetillä. Pieniä kärpäsentapaisiakin on kömpinyt sisätiloissa näytille tuuletettaessa. Mutta mitä ihmettä: meillä näkyy vuosikerta-sävstaholm kylppärin peilistä... Vain pieniä askareita ja toipumisia viikonloppuusi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perille tuli viestisi, kiitos! Jatkoa odottelen.

      Olisiko sinun aika hankkia uudet silmälasit, vai liekö peili jo vanhempaa tekoa, muuta en usko!! :)

      Poista
  2. Mie huomasin eilen kevään tulleen Biltemaan, kun kävin ostamassa työhaalarin (entinen navettahaalari on yli 30 vuotta vanha!) - siellä oli hienot pitkät rivit uutuuttaan kiiltäviä polkupyöriä.

    Mustarastaan laulua en oo vielä bongannut, täytyypä kuulostella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä oli uuden haalarin aika. Kiiltävät uudet polkupyörät tuovat niin kevään mieleen.

      Kyllä se pian sielläkin laulaa.

      Poista
    2. Heh, yhtenä aamuna aloin kuunteleen, että selvästi kuuluu viheltelyä jostain, onko se mustarastas...? Mutta se olikin mun oma nenä, joka hengittäessä pihisi.

      Poista
  3. Kyllä saa ja voi huilata ihan ilman "ansaitsemistakin".
    Tuo vuosikertaomena on mielenkiintoinen lajike :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa vain osaisi huilauksen tuosta vaan lonkalta.

      Kestävä talvilajike :D

      Poista
  4. Onko tuo se sama vanha vuosikertaomena, jo ennenkin "vanha"?

    Me oltiin tänään kuuntelemassa Juice Leskisen biisejä paikallisen bändin esittämänä. Oli ihana konsertti, kiva kuunnella omia ystäviä, lahjakkaita ihmisiä laulamassa ja soittamassa!

    Pikaista paranemista sinulle flunssasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo on viime kesänä kasvanut omena. Joka vuosi muutama jää tuonne korkeuksiin poimimatta ja osan syövät linnut ja osa säilyy uuteen kasvukauteen ja antaa sitten tilaa uusille lehdille ja kukille.

      Juicen musiikkia, wau, tykkään!

      Kiitos Aila, sitkeässä tämä tuntuu olevan.

      Poista
  5. Nopsaan kun vyörytin tätä postaustasi, luulin vuosikertaomppua ensin huhtasieneksi ja ajattelin, että hyvänen aika, missä päin Suomea jo nyt. :) Katsoin myöhemmin uudestaan, ja kyllä siinä jotain samaa ainakin omaan silmääni on, siis hetken aikaa. Paranemisia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole sieniä vielä näkynyt :)

      Kiitos Airi, sitkeessä on, mutta vähitellen helpottaa tauti.

      Poista