Sivut

torstai 18. toukokuuta 2017

Nystyröitä

 Aamuinen kierros puutarhassa toi esiin monenlaisia nystyröitä. Jos en tietäisi mikä missäkin kasvaa, voisin ihmetellä mitä niistä nousee.

Näistä tulee kuunliljoja



Ensimmäinen pioni on aina se kukaltaan tummanpunainen,
vaaleanpunainen ja valkoinen nostavat päänsä myöhemmin


Tuo kuorikate on kätevää, ei juurikaan nouse rikkaruohoja sinne mihin sitä viime kesänä levittelin.

Lipstikkametsä kasvaa


Ensimmäisenä ja vihreimpänä - vuohenputketpa tietenkin




Vuorenkilvet reunustavat maakellariin menoa. Muualla ei vielä viherrä.

Kiireinen viikko jatkuu, kaupunkiin on lähdettävä, into siihen on tasan nolla, kaupunki on täynnä rakennustöitä, kiertoteitä ja kaikki  on sekaisin. Reitti pitää valita sen mukaan mihin auton nokan saa tungettua. Jotenkin turhauttavaa kun kaikki pitää rakentaa yhtaikaa : suuri ostoskeskus, ratikka, tunnelin liittymät, isoja kerrostaloja keskustaan jne. Sinne on vaan mentävä kun on pakollisia asioita.

Eilen kyläilin tässä kylällä tutun naisen luona ja laitoin hänellä TV-kanavia uusiin paikkoihin. Meillä sen teki kaikkiin masiinoihin mies, luulin pääseväni helpolla. Vaan mitä vielä, kylään mennessäni minut istutettin TV:n ääreen ja kaukosäädin käteen, kun olet niin tekninen, niin voisitko. Voinhan minä, ja kun oli valmista, käytiin vielä naapurin mummollekin ohjeistamassa asia.




20 kommenttia:

  1. Kyllä niitä nystyröitä nousee, ja nousi mulla sitten niitä keltaisia sahrameitakin, viimein. On vaan vuorenkilpi niin levinnyt, että oli osin jääny piiloon. Pitäs varmaan vähän poistaa niitä, valtaavat koko pihan kohta. Mie en kyllä muista mitä missäkin kasvaa :) joskus yrittänyt niitä ylös laittaa, mutta toiset kuolee ja kaikkia en muista kirjata ylös.

    Oon lukenu päiväkausia aina muutaman sivun kerrallaan vauvapalstan "Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää" ja monesti oon ajatellu, että sie tekisit tuon kyllä mitään valittamatta, etkä pitäs härskinä. Se on niin ihmisestä kiinni. Ja yhet sanoo, että on härskiä hoidattaa lapsiaan ilman korvausta, ja toisten mielestä on härskiä pyytää korvausta lasten vahtimisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorenkilpi on tosiaan varma kasvi, jos mikään muu ei viihdy, niin siirtää siihen palan juurta, niin johan kasvaa.

      En ole ko palstaa lukenut, mutta autan kyllä pyynnöstä kylän asukkaita, varsinkin juuri vanhuksia. Joku raja tietty minullakin on, ei minua oikein pysty hyväksikäyttämään ihan noin vain :)

      Poista
    2. No onko sulle tullu joskus härskejä pyyntöjä, jotka on ylittäny hyväksikäyttökynnyksen? Mulla on niin vähän sosiaalista piiriä, että en oo juuri semmosiin törmänny... navettaankin lähden kyllä aina, jos vain pystyn, menisin vaikkei korvausta oliskaan tiedossa.

      Poista
    3. Ei ikinä ole tullut asiattomuuksia. Vain normaalia kyytipalvelua ja/tai apteekista olen tuonut lääkkeitä.

      Taidan käydä kurkkaamassa tuon palstan, josta kerroit :)

      Poista
  2. Onpa jo odotettukin nystyröitä ja vihreyttä. Parina viime päinänä on ollut nähtävissä miten nopeasti luonto herää kun vähänkin lämpenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On odottettu, totta vie. Tänään on oikein kesäinen päivä, mittari näyttää jo nyt +18 C. Joissain koivuissa jo vihertää!

      Poista
  3. Vuorenkilpi kasvaa helposti, mut äkkiä mie sain sen hävitettyäki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmeessä sait sen hävitettyä? Minä olen siirtänyt sen pois yhdestä paikasta ja joka vuosi siellä on kumminkin nousee uutta kasvua, joku juuren palanen jäänyt.

      Poista
    2. En muista, et ois kovin monena vuonna noussu, kun nykäsin aina sen pois!

      Poista
    3. Pitää kokeilla vielä uudestaan vaan.

      Poista
  4. Paljonhan sinulla on jo alkuja puutarhassa, mukavaa seurata niitä!

    Minä käytän näin keväällä tuota vuohenputkea salaatteihin ja joskus keittoihin, se kyllä leviää niin kamalasti, että sitä on pian riesaksi asti.

    Me oltiin torilla pyörillä ja väsähdin aika lailla, nyt otan levon kannalta. Kohta me grillataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenputkea meillä ei ole syöty, nokkosia kyllä kerään, kuivaan ja röyöppäänkin. Mutta on vuohenputki ärsyttävä, joten jospa pitäisi alkaa syömään se pois pihasta :D

      Hieno kesäinen päivä ja ilta grillaukseen!

      Poista
  5. Keväisiä kuvia puutarhasta. Kiva seurata kun luonto herää. - Tykkäätkö puutarhakirjoista? Blogissani on kahden puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnon herääminen on joka kevät uusi ihme.

      Kiitos Anneli, mutta arvontaan en tällä kertaa osallistu, kirjoja on taloudessa liikaa.

      Poista
  6. Niin noita nystyröitä näkyy täälläkin. Vielä jokunen penkki on putsaamatta, kun oli vielä pitkään lunta. Tänään pitäisi pihahommiin lähteä.
    Onnistuin itelle etsimään tv-kanavat, en ole kerennyt katsomaan tarkemmin onko mitkä hävinneet. Ei ois ihmekään, kun on niin vanha antenni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpö kasvattaa noita nystyröitä hyvin.

      Tehdasasetukset palauttamalla saa kanvat oikein, jos ei muuta keksi.

      Poista
  7. Tämä on tosiaan nystyräaikaa. Nyt vasta parin viimeisen päivän aikana on alkanut näkyä muutakin. Vuorenkilvet kukkivat nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei vielä edes kuki vuorenkilvet, katselin juuri, että pientä nupun väriä vasta näkyy.

      Poista
  8. Kohta ihan kaikki on vihreää, nystyrätkin!

    VastaaPoista