Sivut

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Pitkät jäähyväiset

Eilen illansuussa: vain minä ja Hän. Ajelimme kyläteitä, poikkesimme maantiellekin, kiersimme kylän ja muistelimme menneitä. Muistin kuinka Hän on aina jaksanut kuunnella jokaisen oikkuni kaikki nämä vuodet. Nurkuamatta Hän on aina sietänyt minua kun olen kertonut mikä mäntti nyt ajaa edessä liian hiljaa tai mikä juppimersu menee keltaisten viivojen yli ohi. Vastaamatta koskaan mitään, toki välillä jyristen niinkuin isojen Volvojen kuuluukin. Jokainen mäki, luminen tai kuoppainen, on yhdessä päästy ylös. On ajettu metsän puolella ja kuljettu moottoriteitä ympäri Suomea. 

Tänä kesänä olisi jäähyväisten aika, niin olin päättänyt.

Ennen tuota hiljaista ajelua putsasin Volvoa sisältä oikein imurilla ja keräsin kaikki roskat ja omat tavarat pois ja jätin vain parkkikiekon, kolikkopussin, kangaskassin ja vesipullon. Muuta ei enää tarvita. Lopuksi ruiskutin ulkopuolelta auton pölyt vesiletkulla, jotta se näyttäisi oikein kauniilta ja tyylikkäältä. 

Tänään ajelimme erääseen tiettyyn autoliikkeeseen. Mies lähti makutuomariksi. Olin tehnyt etukäteen laskelmat matemaattisen tarkasti. Paljonko saisin Volvosta, paljonko uusi saisi maksaa jne. Tiesin mitä halusin. Sattui kohdalle erinomainen myyjä ja asia edistyi. Nyt se on tehty. Uusi auto on tilattu ja Volvo myyty. Uuden auton tulo kestää muutaman viikon, joten saan jättää Volvon kanssa pitkät jäähyväiset ja hakea muutaman kuivabetonisäkin ja lautatavarat kesän projekteihin. Jes! Noilla keinoilla jaksan odottaa uutta punaista kaunotartani.

Puutarhasta iloisia uutisia. Luulin, että uudet valkoiset White feather - kuunliljani on pakkanen vienyt, mutta sieltä ne ovat nousseet, kaikki kolme tainta nostelevat valkoisia päitään.


White feather on sittenkin hengissä



Vanhimmat kuunliljat ovat nyt tämän kokoisia



Pionitkin ovat kaikki talvehtineet hyvin.


Tummakukkainen pioni viime yön vesisateen jälkeen

Viileät kelit ovat muuten vain pukeutumiskysymys, huomenna menen taas kaupunkiin asioille ja on mietittävä kuinka paksu takki pitää laittaa ja sadettakin on luvassa. Ja alkaa kesäkuu, virallisesti kesä!


26 kommenttia:

  1. Sadetakki ja villapaita ovat reippaan suomalaisen hyvä kesäasu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tänä kesänä vaatetus katsotaan säätila mukaan, ei kalenterin.

      Poista
  2. Lisäisin tuohon edelliseen pipon ja käsineet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin lisään minäkin. Edes pihalla ei tarkene käydä ilman myssyä ja hanskoja.

      Poista
  3. Sinä & Hän, yhteiset kokemukselliset kilometrit ja nostalgiaa, hauskasti kerroit:) Onnea uudelle kaunottarelle ja moniaita turvallisia taipaleita teille!
    Vanhat kuunliljat terhakkaat kuin tinasotilaat, mutta tuo White feather on tuossa vaihessaan hurjannäköinen örkki kuin suoraan ulkoavaruudesta.
    Eipä hikeä pukkaa ei: eilisellä aamulenkillä oli hanskat käytössä vaikka metsäorvokit ja -tähdet sekä kielot kukintaansa aloittelivat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon hyviä muistoja, hyvin palvellut ystävä, nyt aika vaihtaa uuteen. Ajan vanhan sitten liikkeen takaovelle, että se ei pahastu uuden kaunottaren takia :)

      Melkoiset olmit maasta nousee, oli vähällä, että en huomannut niitä lainkaan.

      Jotenkin jaksan uskoa, että kesän lämpö hellii meitä kumminkin heinäkuussa mökillä. Joskushan se tulee?!

      Poista
  4. Sydän aivan pysähtyi, kun aloin lukea tätä. No mutta Volvohan se. Farmarivolvo oli aikoinaan miehen unelma-auto. Se vanhan mallinen, hieman kantikas. Vieläkin luo kaipaavia silmäyksiä niiden perään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farmarvolvohan se. Minä nautin vielä muutaman viikon farkustani, vaikka odotan kyllä uutta kaunotarta kovasti.

      Poista
  5. Vau! Tärkein kysymykseni näin ei-autoilijana on tietenkin, että minkä värinen uusi auto on??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee,Susu, jos luet tarkemmin on kirjoituksessa mainittu 'punainen kaunotar'. Metallinhohtoinen. Ainoa oikea auton väri minusta :)

      Poista
    2. No just, luinpa huonosti, johtui varmaan kyynelistä, jotka pitkät jähyväiset saivat aikaan :D

      Poista
    3. Eihän sitä kaikkea huomaa :D

      Poista
  6. Kyllähän se niin taitaa olla, että autosta tulee vähän niinkuin kaveri :)
    Toivottavasti Hän saa sitten hyvän Volvo-fanin uudeksi omistajakseen.
    Hienostihan perennasi ovat talvehtineet.
    Nyt taitaa olla aika jakaa kuunliljat, en ole sitä koskaan tehnyt, mutta ei kai se nyt sen vaikeamaa ole.
    Olishan se mukavaa, jos voisi jättää jo jonkin vaatekerroksen pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku viha-rakkaussuhde minuklla tuon vanahan Volvoni kanssa on :)

      Minulla on vanhoja isoja kuunliljamättäitä. Yhtenä keväänä jaon pari niistä kun joku halusi alkuja. Melkoinen homma, kirveellä (todella!) piti juurimöykky halkaista. Se oli niin niin iso ja tiivis ja kivikova.

      Eipä vähennetä vaatteita, tänään on +5 C aamulla ja vettä tihkuttaa. Kesäkö?

      Poista
  7. Onnea uudelle hankinnalle! Punainen on hieno väri, myös autolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aila. Punainen on minusta ainoa oikea auton väri ja kun pääsin valitsemaan, niin metallinhohtoa tuli mukaan.

      Poista
  8. Mielenkiinnolla odotan, mikä se punainen on?

    VastaaPoista
  9. Nyt kyllä jänskättää, mikä sieltä tulee tilalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihje: niitä ei juurikaan tule vielä kaduillakaan vastaan, se on niin uusi malli.

      Poista
  10. Onnea uuden punaisen johdosta!

    Ja kesäsäät senkun paranee: aamulla satoi rakeita, villasukat on jalassa ja takassa roihuaa tuli;D. Ensimmäinen porukka töissä jäi kesälomalle, hrrr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Eiköhän tässä iässä jo ole ansainnut itselleen jotain uutta ja kaunista :)

      Hitto, rakeita tuli täälläkin ja asteita on jopa +4 C. No eipä ole kesäiset kelit lomalaisille. Ei muuten paljon huvita järvessäkään käydä, kun hampaat kolisten saa tulla pois.

      Poista
  11. Surku tietysti vanhaa ystävää, mutta sentään ihan uusi auto! Mahtavaa! Ja värinkin sai valita :)

    Herkkä valkoinen höyhen sieltä nousee, toivottavasti ei raesateet liiskaa toista pientä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on aika luopua vanhasta ystävästä tai siihen menee enemmän rahaa kuin uuteen autoon.

      Kamalat kovat rakeet, oikein säälittää nuo vaaleat pienet sulkien alut minuakin. Onneksi ne on melko lähellä taloa, että on hiukan edes suojaa.


      Poista
  12. Onnea uudelle autoystävälle. Tunnistan tuon tunteen, kyllä peltikuoriseenkin voi kiintyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hassulta kun se tuntuu, niin kiintyyhän siihen, kun vielä monta vuotta sillä on ajellut. Tuntee jokaisen ylimääräisen kolinankin.

      Poista