Sivut

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Lisää hotelli- ja ravintolatoimintaa

Tänään on vietetty avajaisia. Pieniä vinkkejä mitä on avattu:





      


Perhoset ovat toivoneet itselleen baaria. Tänään sellainen avattiin. Piti ensin perehtyä perhosbaarin vaatimuksiin, jotta tulevat asiakkaat olisivat tyytyväisiä. Monenlaisten ohjeiden joukosta löysin sopivat ja sovelsin hiukan tarjottavia juomia niin, että laitoin baarin listalle sellaisia, joita kotoa löytyi. Vanhat päärynäsäilykkeet liemineen olivat omiaan, niissähän oli runsaasti ruskeaa sokeria. Lisäsin hiukan olutta ja muutaman jyväsen kuivahiivaa. Ei liikaa, etteivät perhoset lentele päin puita. Perhosbaarin ripustin samaan sävstaholm-omppupuuhun missä on jo muutaman vuoden ollut hyönteishotelli. Se on täyteenvarattu jo kesäksi. 


Vanha hyönteishotelli ja samassa puussa riippuu perhosbaari

Hotelli on ollut hyvin suosittu, samoin kuin maassa sijaitseva ns laatikkomalli. Asiakkaat ovatkin toivoneet toista puussa riippuvaa hotellia.  Asiakkaiden toiveita on kuunneltava ja tein oikein luksushotellin. Tämä on ns päivähotelli, saa viipyä toki pidempäänkin. Betoniin valettu seinämä on vanha pöytätabletti:



Päivähotelli sijaitsee päärynäpuussa lähellä pohjoista omenatarhaa.
Poikkileikkaus sisällöstä näkyy yläkuvassa.

Hotelli- ja baarivieraille tervetuloa!

Puusouvi on saatu päätökseen. Nyt voin sanoa, että olen toukokuun ja kesäkuun alun aikana halkonut klapikoneella pöllejä 15 mottia! Mies on ne tietty ensin sahannut pölleiksi ja minun halkomakoneen työskentelyni jälkeen hän on ne pinonnutkin. Sitä yhdessä tekemisen riemua, ja varsinkin riemua siitä, että urakka on valmis ja puut kuivavat kohisten.

Tänään on jo varsin kesäistä, ja lisää lämpöä luvassa. 


12 kommenttia:

  1. Voi miten hienoksi on päivähotelli somistettu :) Perhosbaaria itsekin mietin aiemmin, kun kukkasia tuntui olevan aika vähän... onneksi nyt on peltokanankaalia ja voikukkia. Kurjenpolviakin näin jo kukassa.

    Viime kesänä oli kimalaisenpesä keinuun unohtuneen, kaksinkerroin taittuneen porontaljan sisällä. Oli varmaan ihan lämmin pesä :) mutta hyvä esimerkki siitä, miten erikoisia paikkoja ne itse katsoo asialliseksi pesäpaikaksi. Siksi tuollaiset innovatiiviset hyönteishotellit on oivallisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RH. Noita on niin hauska suunnitella. Kyllä kimalaiset jo lentelevät, muita en ole nähnyt. En yhtään hyttystäkään.

      Voikukat alkavat kukkia ja helmililjoja on paljon. Orvokeissa näkyy kimalaiset käyvän.

      Poista
  2. Mikähän ryntäys perhosbaariin tulee? Hauskasti olet muistanut pienelikoitakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan kuinka baarin maine alkaa levitä :)

      Hyötytarkoituksessa teen noita, maksu suoritetaan pölyttämällä meidän hedelmäpuita.

      Poista
  3. Se on tuo sesonkiyrittäjän elämä kovaa ja kiireistä, kun lienee nuo anniskelulupien byrokraatitkin voitettavina... Arkkitehtuurit kutsuvasti kohillaan, joten hotelleille kiireitä respaan ja täysbuukkauksia sekä iloista, mutta kohtuullista pörräystä baarin puolelle:) Kelikin avajaisille näytti hymyilevät kasvonsa, sopii jatkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirettä pitää. Nyt on kyllä ihan näin meidän kesken pakko myöntää, että salakapakoita pidän. Hyss. Lupia ei ole anottu :)
      Eilisessä auringonpaisteessa katselin perhosbaaria ja muutama kimalainen kävi sinä aikana ja yksi perhonenkin.

      Poista
  4. Jään odottamaan satunnaisen kyläilijän terassibaaria, jos joskus sattuisin tulemaan paikalle :D Sisustuksesta ei niin väliä, kunhan juomat ovat kylmiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, terasseja on kaksikin ja juotavaa järjestyy kesähelteellä aina. Taatusti kylmää!

      Poista
  5. Innostuin esimerkistäsi avaamaan hyönteishotellin. Se ei ole ollenkaan noin hieno, ennemminkin Ö-luokan tasoa ;D

    Tulen Susun seuraksi terassille nauttimaan kylmiä juomia kesähelteellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotellejahan pitää ollakin halpoja ja sitten luxus-malleja. Joka hintaluokkaa :)

      Tervetuloa!

      Poista
  6. Viiteentoista mottiin sopii aika monta klapia. Peukutan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seita. Laskin tuossa tunteja, että noin 30 tuntia siihen meni pelkästään klapikoneen työhön. Melkoinen kuntoilu-urakka.

      Poista