Sivut

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Viikon 49 krapu - Perinneruokia I

Perinneruokia I

Otan ison kaalin ja koverran kantaa pois. Tökkään pitkävartisen haarukan kantaan ja nostan kaalin suureen kattilaan ja vettä päälle. Veden kiehuessa kääntelen haarukan avulla kaalia niin, että se kypsyy tasaisesti. Pehmenneet uloimmat lehdet nostelen isoilla pihdeillä pois.

Toisessa kattilassa kypsyvät ohraryynit.

Sekoitan täytemassan, johon tulee jauhelihaa (sika-nauta), ohraryynejä ja hiukan pilkottua kaalisippua. Kaalin keitinlientä laitan mkaan, jotta seos on sopivan pehmeää. Mausteena on suolaa, meiramia ja muita yrttejä maun mukaan.

Otan lehden kerrallaan ja leikkaan kantaosan pois, asetan huolellisesti täytettä keskelle ja käärin paketin kääryleeksi. Päälle kaadan siirappi-voisula seosta. Leivinuuni on lämmitetty aamulla ja siellä kaalikääryleet paistuvat meheviksi. 





__________________________________________________________________________

Viikon 49 krapu olisi tarkoitus sisältää seuraavat kolme sanaa: sekoittaa, lehti, leikata
 ----------------------------------------------------------------------------------------------------

Tämä on kirjoitushaaste, nimeltään KRAPU. Krapu on tasan sadan sanan teksti otsikko mukaan luettuna. Kirjoitukseen liitettävät kolme sanaa julkaistaan sunnuntaisin tässä minun blogissani krapu-tekstini yhteydessä ja SusuPetalin blogissa.  Myös blogini sivupalkissa näkyy krapu-sanat kullekin viikolle. Sanoja voi vapaasti taivutella. 
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.



30 kommenttia:

  1. Nam nam, siinähän ne herkkupalat paistuvat <3 Tämä krapu innostaa itseäkin kokeilemaan. Osaisinkohan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://mustaasamettia.blogspot.com/2019/12/viikon-49-krapu.html

      Poista
    2. Kannattaa kokeilla, ei mitenkään vaikeita tehdä.

      Poista
  2. Ooh, vesi tuli kielelle vaikken kaaliruokien ystävä olekaan :) muistaakseni kerran olen kuitenkin tuollaisia tehnyt, koska kaikkea pitää kokeilla paitsi kansantansseja vai miten se meni. Silloinen poikaystävä tykkäs. Nykyinen ei varmaan söis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ollaan onneksi molemmat kaalin ytsäviä. Syksyisin tehdään usein joko suuri vuoka kaalilaatikkoa tai sitten noita kääryleitä. Mies syön ne puolukkasurvoksen kanssa ja minä laitan päälle sinappia.

      Poista
    2. Sinappia?! No, sinappi sopii mitä yllättävämpien ruokalajien kanssa yhteen...

      Poista
    3. Juu. Minun herkkua on kaalilaatikko ja päälle sinappia :) Eikös jotkut laita ketsuppia joka paikkaan?

      Poista
    4. Ja mie laitan aina Aurajuustoa joka paikkaan... :D

      Poista
    5. Makunsa kullakin :D
      Sinihomejuusto on minun inhokkini...

      Poista
  3. Kiitosta vaan, mutta oliko ihan pakko!? Alkoi kaaliarmeijaasi katsellessa suu napsaa, semminkin kun meillä on vielä tuo perinteinen jokasyksyinen setti tekemättä, vaikka puolukat odottavatkin jo kiltisti pakkasessa. Kaali on hyvä ja maukas eväs. Mutta se, mikä ei ole takanapäin on edessäpäin.
    Auvoisaa adventtiaikaa teille herkuttelijoille:) T: Perässähiihtäjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt oli pakko. Tein alkuviikosta satsin ja kun "armeijalle" määrän aina teen, niin kymmenen käärylettä, omin käsin pyöriteltynä, odottaa vielä pakkasessa syöjiä.

      Rattoisia polkuja kaalikaupoille adventtien välissä!

      Poista
  4. Ei saa tällaisia postauksia ilmoille laittaa! Arvaa vaan miten ihanalta täällä tuoksuu ja miten vesi tippuu kieleltä! Mainio selostus, täyttä kokamisen taidetta.

    https://digi-passions.blogspot.com/2019/12/krapu-vko-49-pitaako-olla-huolissaan.html

    VastaaPoista
  5. Niin samaa mieltä Riitan kanssa! Pois tällaiset postaukset!

    Rakastan kaalikääryleitä, mutta ovat jotenkin hiukan liian työläitä tehdä mielestäni, joten yleensä laitan sitten kaalilaatikkoa.

    Vaan tiedänpä, mitä tarjoat minulle, kun tulen sinne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kielloistanne huolimatta tämä perinneruokasarja saattaa jopa jatkua jossain vaiheessa :D

      Nyt kun miehelle kerron tuon, hän alkaa odottaa, että koska se SusuPetal tulee käymään, että saadaan kaalikääryleitä :D :D

      Poista
  6. Kyllä mullekin kaalikääryleet sekä-laatikko maistuu. Mutta vain puolukkahillon kanssa, ei sinappeja, ei ketsuppeja. Ne on niitä makumieltymyksiä.
    Hyvin kekattu krapu, pistää ihan mietäntämyssyn alle, josko itekkin tosiaan pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuasia tosiaa, niistä ei voi kiistellä.

      Suosittelen tekemään, kerran pari syksyisin minäkin teen.

      Poista
  7. Herkullinen krapu. Kääryleet työläitä tehdä, täytyy tyytyä kaalilaatikkoon puolukkasurvoksen kera. Ihan tuli vesi kielelle.

    Tässä mun krapu
    https://omaverstas.blogspot.com/2019/12/krapu-49.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kaalilaatikkoa minunkin tulee useimmin tehtyä. Sitten joskus innostun ja teen noita kääryleitä.

      Poista
  8. Voih, nyt tuli himo - rakastan kaalikääryleitä! Nam, miten herkullisen näköisiä...
    Oma krapuni painaa täällä: https://blogitse.com/2019/12/02/krapu-49/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos BLOGitse, onhan nuo kääryleet hyviä, useammin pitäisi tehdä.

      Poista
  9. Valmis on minunkin krapu.
    https://kommintanhua.blogspot.com/2019/12/harhaa.html

    VastaaPoista
  10. Aah, kaali on eräs lempirehuni. Kaikki menee, kaalilaatikko ja -kääryleet (kasvisversiona tosin) ja raakanakin vedän sitä päivittäin salaatin seassa :D Kuolahan tässä alkoi valua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostuin niin kovasti herkullisesta krapustasi, että unohdin mainita: mukana minäkin krapuleimassa!

      https://elegiassilence.blogspot.com/2019/12/miljoonat-kasvot.html

      Poista
    2. Hienoa, jos innostuit, Elegia. Kaali on minunkin herkkuni, kypsänä tosin, muodossa missä vaan: lammaskaali, kaalilaatikko, kaalikeitto, kääryleet ym.

      Haen krapusi.

      Poista
  11. sattuipa somasti, mullakin krapu käsittelee perinneruokia
    https://viinasilta.blogspot.com/2019/12/ruisleivan-lumoissa.html
    Onneksi en koskaan lue kuiden krapuja ennen kuin olen jättänyt omani, koska nyt en olisi omaani enää tehnyt, kun näin sinun krapusi kommentit;))
    jäänkin mielenkiinnolla odottamaan Cara sinun perinneruokien jatko-osia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokajuttuja tulee varmasti lisää, on runsaudenpula mistä kirjoittaisi. Joten sitä pohtiessa muita juttuja välillä.

      Ruisleivän tuoksu tuntuu...

      Poista